Hirvi on vaarallisin eläin
Hirvi on Suomen vaarallisin, ihan turha ja älyttömän kallis eläin.
Ajoin viime lauantaina mökilleni Suomussalmelle. Osuin juuri sattuneelle hirvikolaripaikalle 5-tiellä noin 25 kilometriä ennen Suomussalmea. Näky oli järkyttävä. Edellisen korimallin Opel Astran katto oli täysin lytyssä, kun täysikokoinen hirvi oli kaatunut auton päälle. Sunnuntaina luin lehdestä, että yksin autossa ollut 70-vuotias naiskuljettaja loukkaantui vakavasti. Toivottavasti hän selviää.Viime syksyn hirvenmetsästyksen jälkeen metsiin jäi jolkottelemaan 74 000-94 000 hirveä, joka on ihan käsittämätön määrä. Hirvistä on pelkkää vahinkoa, ei mitään hyötyä.Yhtä maakuntaa kohti riittäisi hyvin 200 hirveä, sillä määrällä hirvi pysyisi vielä maan eläinkannassa. Kun meillä on 19 maakuntaa ja Ahvenanmaa päälle, se tarkoittaisi koko maahan 4000-5000 hirveä. Enempää ei tarvita.Metsäntutkimuslaitos julkaisi toissa keväänä mielenkiintoisen Poliittinen hirvi-raporttinsa. Tiehallinnon laskennallinen arvio hirvikolarien vuotuisista kustannuksista yhteiskunnalle on 70-80 miljoonaa euroa. Metsätaloudelle hirvivahinkojen arvioidaan maksavan noin 20 miljoonaa euroa vuodessa. Metsien monimuotoisuudelle nykyisestä hirvikannasta on vain haittaa, raportissa todetaan useamman kirjoittajan taholta.Kun hirvivahingoista vähennetään muun muassa valtion saamat kaatolupatuotot, hirvien "yhteiskunnalliseksi kokonaishinnaksi" muodostuu Valtiontalouden tarkastusviraston karkean arvion mukaan 50–100 miljoonaa euroa vuodessa. Todellista hintaa ei pysty oikein kukaan sanomaan.Takaisin liikenteeseen. Hirvikolareissa kuolee vuosittain noin 10 ja loukkaantuu 220-270 ihmistä. Liikennevakuutuksen keskimääräinen henkilökorvaus loukkaantumisiin johtaneissa kolareissa on 14 700 euroa. Surua ja pysyvän vammautumisen kärsimystä ei voi rahassa mitata.En ymmärrä kateutta hirvenmetsästystä kohtaan. Liha ei tule helpolla pakkaseen ja maksaa reippaasti enemmän kuin automarketin peruskyljys tai jauheliha. Monessa paikassa hirviporukat vanhenevat käsiin, eikä innokkaita nuoria tule tarpeeksi mukaan. Hirviongelma on meillä sitä luokkaa, että harvennukseen tarvitaan ulkomaalaisvahvistuksia. Saksasta ja Venäjältä saa tulla niin paljon innokkaita hirvenmetsästäjiä, kuin vain pystytään ottamaan vastaan. Thaimaan marjanpoimijat jäivät viime kesänä vähille marjoille. Voisiko Thaimaasta lennättää muutaman koneellisen metsästysintoisia, jotka koulutettaisiin meikäläiseen hirvijahtiin?Ampua ryskytetään talkoilla hirvikanta alle 10 000:n, pakastetaan ylijäämälihat ja laivataan ne maailman nälänhätäalueille, vaikka Pohjois-Koreaan. Vai löytyykö hirville nuolukivi-ehkäisypillereitä, joilla kanta saadaan pysyvästi putoamaan?
