Pääkirjoitukset

Päivitetty 2.2. 17:36, julkaistu 3.2. 00:00

Veijareita ja pyhimys


Kansanedustajien protesti muuttuu Sauli Niinistön poliittiseksi voitoksi.

Yli 100-vuotias eduskunta on tuskin koskaan valinnut itselleen puhemiestä näin vähäisellä äänimäärällä kuin Sauli Niinistö (kok.) valittiin jatkamaan tiistaina. Vain 89 ääntä on selvä romahdus aikaisemmasta.

Hallitusratkaisun jälkeen 2007 Niinistö sai 151 ääntä eli 88 prosenttia kaikista puhemiesvaalissa annetuista äänistä. Vuotta myöhemmin ääniä kertyi 155 eli 87 prosenttia. Ensimmäiset protestin merkit tulivat ilmi vuosi sitten, kun Niinistön äänimäärä putosi 141:een eli 75 prosenttiin äänistä. Ääniä muille edustajille, tyhjiä ja hylättyjä lippuja kertyi yllättävän paljon.

Nyt Niinistö sai vain alle puolet – 48 prosenttia – kaikista vaalissa annetuista äänistä. Kun kokonaan hylättyjä ei lasketa, hänen osuutensa edustajille annetuista ja tyhjistä äänistä nousi sentään 52 prosenttiin eli yli valintarajan.

Niinistön kannatuksen ero varapuheenjohtajiksi valittuihin keskustan Seppo Kääriäiseen (165 ääntä) ja sosiaalidemokraattien Tarja Filatoviin (160 ääntä) on huikea. Niinistö purkikin pettymystään kiittäessään eduskuntaa luottamuksesta ”erityisesti varapuhemiesten puolesta”.

Niinistön itsensä tulos löi ällikällä, vaikka jo hyvän aikaa kansanedustajien piiristä oli tullut tietoa protestimielialasta. Lieneekö Niinistö lukenut lehtiä.

Hänen kamreerinotteensa eduskunnan taloudenpidossa ovat monien edustajien mielestä menneet liiallisuuksiin. Esimerkiksi eduskunnan lähettäminä erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä kulkevat ovat syystäkin kyllästyneet vaatimattomiin matka- ja majoitusjärjestelyihin.

Eduskunnan urheilukerhon jäsenet ja useat muutkin edustajat närkästyivät Niinistön kommentista, kun eduskunnan virkamiehen monivuotista kavallusta ei ollut havaittu tilintarkastuksissa. ”Tämmöisiä veijareita meillä täällä on”, Niinistö letkautti.

Niinistön käyttäytymistä on verrattu moniin aikaisempiin puhemiehiin, jotka ovat uskaltaneet puolustaa kansanedustuslaitosta sitä populistista kritiikkiä kohtaan, jota median mielipide- ja keskustelupalstat pursuavat. Kansanvallan perustehtävän hoitajien halveksunta on avointa.

Nyt suuri joukko kansanedustajia antoi Niinistölle palautetta oikein kunnolla. Monikaan ei olisi uskaltanut protestiaan esittää, jos puhemiehestä olisi äänestetty avoimesti.

Omaa tulostaan Niinistö piti oikeutetusti surkeana. Hänen on vaikea jatkaa tehtävässään tällaisen epäluottamuslauseen jälkeen. Lain mukaan hän ei enää voinut kieltäytyä vastaanottamasta tehtävää, vaikka jäikin harkitsemaan luopumista myöhemmin.

Tänään valtiopäivien avajaisissa Niinistön olisi määrä vastata tasavallan presidentin puheeseen. Draama jatkuu.

Kansanedustajakollegoiden protesti muuttuu Niinistön poliittiseksi voitoksi. Hän ei tingi tiukasta taloudenpidosta senttiäkään. Kasvava kannatus voisi realisoitua suurvoitoksi vuonna 2012 presidentinvaalissa.

Mutta tämä nolo kokemus ei välttämättä kannusta Niinistöä tälle tielle – onhan hänkin sentään ennen kaikkea viiden kauden parlamentaarikko. Populistiselle eduskunnan vastaisuudelle väkisinkin rakentuva presidenttikampanja johtaisi vakavaan perustuslakikriisiin.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)3.2.2010 14:39

Karhila kirjoitti: Karhila: Suomen Keskusta törmäyskurssilla

Eduskunnan puhemiehen vaali oli alkusoittoa sille, mitä kaikkea Keskustan puheenjohtajakampanja mukanaan tuo.

Vanha kunnon maalaisliittolainen taktiikka vallan ottamisessa puolueessa on aina perustunut siihen, että omat ympyrät pannaan sillä tavalla sekaisin, että pelastajaksi julistautuja saa uskottavuutta puolueen elimissä ja siten vallan.

Puhemiehen vaalin tulos osoitti varsin selvästi sen, miten suuri osa kansanedustajista pelkää uudelleen valintansa olevan suuressa vaarassa. Neuvottomuus saa epätoivoisen ihmisen, (ihminenhän kansanedustajakin alkuaan on), helposti kuuntelemaan lausuntamestarin sujuvaa ääntä ja tyytymättömyyttä lisäävää kuiskutusta.

Kun eduskunnan puhemiehen vaali ei todellakaan ole se tilaisuus, jossa toimitaan tai pitäisi toimia vatsahappojen tai primitiivireaktioiden voimalla, niin tulos kertoo myös miten suuri osa edustajistamme on varsin helposti höplästä vedettäviä.

Demareiden johdolla oli selvästi tiedossa missä kuiskutuskampanjassa oltiin menossa, mutta eduskuntaryhmän puheenjohtajan vaihdos Filatovista Heinäluomaan oli tapahtumaa ajatellen myöhässä. Heinäluoman valinta eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi merkitsee myös sitä, että demarit valmistautuvat siirtymään hallitusvastuuseen siinä vaiheessa kun Vanhasen hallitus jättää eronpyyntönsä. Kannattaa muistaa, että kun pääministeri eroaa, niin silloin aina koko hallitus eroaa saman tien. Keskustassa unohdetaan herkästi, että uusi pääministeri ja uusi hallitus ei ole keskustan päätettävissä oleva asia.

Kokoomuksen tilanne puhemiehen vaalin jälkeen helpottui vaihtoehtoja ajatellen kovasti, Jyrki Kataisen mahdollisesti ei.

Katainen sanoi kovin rempseästi, että Kokoomukselle kelpaa kuka tahansa hallitusohjelmaan sitoutunut keskustalainen pääministeriksi. Paavo Väyrynen pääministerinä kertoisi Kataiselle, että hän noudattaa kyllä hallitusohjelma, mutta että sen tulkitseminen kuuluu pääministerille.

Monen Kajaanin pohjoispuolisen ääniharavan vetäytyessä kisoista on tietysti houkuttelevaa kaapata näiden äänet. Esilläolo edistää tätä tarkoitusta, mutta ehkä puheenjohtajakanditaatin Keskustassa kannattaisi arvotuttaa omat ja puolueen edut.

Tällä hetkellä Suomen Keskusta seisoo tukevasti keskellä siltaa, jonka molemmat päät ovat tulessa.

Voi olla, että Suomen poliittisen järjestelmän Keskusta lähtenyt uskottavuuskriisi ei enää ratkea muuten kuin ennenaikaisilla vaaleilla.

Niinpä, mistä kysymys? Kansanedustajat elävät niin eri maailmassa, että tarvitsevat sopeuttamiseläkkeen, jotta voisivat sopeutua normaalielämään - syömään itse ja sitomaan kengännauhansa.

Mitä Niinistö on kritisoinut?
1.Eduskunnan 100 vuotisjulakulut kulut olivat ruhtinaaliset 5,3 milj €.
2.Eduskunnan urheilukerhon 70 000 euron kavallusta
3.Avokätinen lahjoittelu kansallisoopperalle esim Venäjän reissu 100 000 euroa, siitä ei olisi saanut kritisoida.
4.Pelkklä eduskunnan kirjan kuvitus maksoi 167 000 euroa, siitä ei olisi saanut kritisoida.
5.Edustajien viinitilaukset Etelä-Afrikasta, josta pelkät asianajolaskut 60 000 euroa.
6.Kun 38-vuotias Janina Andersson ilmoitti hakevansa sopeuttamiseläkettä, Niinistön mielestä sopeuttamiseläke ei enää sovi tähän päivään.
7.Niinistö ilmoitti, että passaa matkustaa jatkossa turistiluokassa niin lentokoneessa kuin junassa, mikä ei sovi Kiljusille Hurskaisille ja muille edustajille - ei rahvaan joukossa sovi kansanedustajan matkustaa, vaan vain Business luokka kelpaa.
8.Niinistö ilmoitti, että normaali hotellihuone riittää, mikä ei sovi kansanedustajille, vaan sviitti pitää olla
9.Ulkomailla vierailevat valtuuskunnat ovat liian suuria.
10.Suuri turhan päiväinen valtuuskunta Brasiliaan Rion Karnevaaleille maksoi maltaita. Tästä ei olisi saanut kritisoida.

ON aivan kläsittämätöntä, että olemme EU:ssa, jolloin kansanedustajien päätäntävalta on pudonnut marginaaliseksi kymmenessä vuodessa, virkamiesten määrä on tuplaantunut 278:sta noin 500:een. Ja tässä luvussa ei siis ole kansanedustajien avustajia, mikä on moninkertaistunut. Käyttömenot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseet 18,5 miljoonasta 56,5 miljoonaan euroon. Nousu on ollut kymmenessä vuodessa yli 200 prosenttia! Koko eduskunnan kulut ovat kasvaneet samana aikana 41,8 miljoonasta 91,9 miljoonaan euroon.

Onneksi meillä on edes Niinistö hieman palauttamassa maahan tätä juhlijaporukkaa.

Ilmoita asiaton kommentti

Karhila3.2.2010 07:16

Lainaus artikkelista: Kansanedustajien protesti muuttuu Sauli Niinistön poliittiseksi voitoksi. Yli 100-vuotias eduskunta on tuskin koskaan valinnut itselleen puhemiestä näin vähäisellä...

Karhila: Suomen Keskusta törmäyskurssilla

Eduskunnan puhemiehen vaali oli alkusoittoa sille, mitä kaikkea Keskustan puheenjohtajakampanja mukanaan tuo.

Vanha kunnon maalaisliittolainen taktiikka vallan ottamisessa puolueessa on aina perustunut siihen, että omat ympyrät pannaan sillä tavalla sekaisin, että pelastajaksi julistautuja saa uskottavuutta puolueen elimissä ja siten vallan.

Puhemiehen vaalin tulos osoitti varsin selvästi sen, miten suuri osa kansanedustajista pelkää uudelleen valintansa olevan suuressa vaarassa. Neuvottomuus saa epätoivoisen ihmisen, (ihminenhän kansanedustajakin alkuaan on), helposti kuuntelemaan lausuntamestarin sujuvaa ääntä ja tyytymättömyyttä lisäävää kuiskutusta.

Kun eduskunnan puhemiehen vaali ei todellakaan ole se tilaisuus, jossa toimitaan tai pitäisi toimia vatsahappojen tai primitiivireaktioiden voimalla, niin tulos kertoo myös miten suuri osa edustajistamme on varsin helposti höplästä vedettäviä.

Demareiden johdolla oli selvästi tiedossa missä kuiskutuskampanjassa oltiin menossa, mutta eduskuntaryhmän puheenjohtajan vaihdos Filatovista Heinäluomaan oli tapahtumaa ajatellen myöhässä. Heinäluoman valinta eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi merkitsee myös sitä, että demarit valmistautuvat siirtymään hallitusvastuuseen siinä vaiheessa kun Vanhasen hallitus jättää eronpyyntönsä. Kannattaa muistaa, että kun pääministeri eroaa, niin silloin aina koko hallitus eroaa saman tien. Keskustassa unohdetaan herkästi, että uusi pääministeri ja uusi hallitus ei ole keskustan päätettävissä oleva asia.

Kokoomuksen tilanne puhemiehen vaalin jälkeen helpottui vaihtoehtoja ajatellen kovasti, Jyrki Kataisen mahdollisesti ei.

Katainen sanoi kovin rempseästi, että Kokoomukselle kelpaa kuka tahansa hallitusohjelmaan sitoutunut keskustalainen pääministeriksi. Paavo Väyrynen pääministerinä kertoisi Kataiselle, että hän noudattaa kyllä hallitusohjelma, mutta että sen tulkitseminen kuuluu pääministerille.

Monen Kajaanin pohjoispuolisen ääniharavan vetäytyessä kisoista on tietysti houkuttelevaa kaapata näiden äänet. Esilläolo edistää tätä tarkoitusta, mutta ehkä puheenjohtajakanditaatin Keskustassa kannattaisi arvotuttaa omat ja puolueen edut.

Tällä hetkellä Suomen Keskusta seisoo tukevasti keskellä siltaa, jonka molemmat päät ovat tulessa.

Voi olla, että Suomen poliittisen järjestelmän Keskusta lähtenyt uskottavuuskriisi ei enää ratkea muuten kuin ennenaikaisilla vaaleilla.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nokia edelleen tärkeä Suomelle

    PÄÄKIRJOITUKSET Päivitetty: 9.9. 17:47 00

    Markkinoilla pärjääminen edellyttää yhä vahvempaa kulttuuriosaamista. Nokian uuden N8-mallin esittelyä odotettiin alalla hartaasti.
  2. Herra Murphy jäi asumaan

    KOLUMNIT Päivitetty: 9.9. 17:46 00

    Jokainenhan tietää tämän Mr. Murphyn, joka suomennettuna tarkoittaa samaa kuin, että kun alkaa mennä pieleen, niin se sitten kanssa menee pieleen.
  3. Rallisprint testaa kuskien kantin prikaatin maastossa lauantaina

    KAINUU 8.9. 10:53 00

  4. Kalevan Kisat oli Kajaanin kesän ykköstapahtuma

    KAINUU 9.9. 15:24 00

  5. Yksi kotiutui käenpesään

    ARVOSTELUT 8.9. 09:35 20

  6. Manamansalolaiset haluavat kuulua Kainuuseen

    KAINUU 8.9. 16:16 25

  7. Nuorten auto omakotitalon seinään Iisalmessa

    KOTIMAA 9.9. 13:07 00

  8. Thorsin uhkaaminen Facebookissa toi rikossyytteen

    KOTIMAA 9.9. 13:08 00

  9. Punainen Risti tutkii Veripalvelun väärinkäytösepäilyt

    KOTIMAA 9.9. 13:08 00

  10. Intiaanikesä jatkuu muutamia päiviä

    KOTIMAA 9.9. 09:57 20

  1. Kajaanilaisnuorelle hengenpelastuspalkinto

    KAINUU 8.9. 15:25 168

  2. Pahoinpiteli tunteja, sai ehdollista vankeutta

    KAINUU 8.9. 14:14 84

  3. Kannabis lopetti pillereiden käytön

    KAINUU 25.8. 10:19 2414

  4. Vaalan Juustola on Kainuun ykkönen

    TALOUS 8.9. 10:17 60

  5. Jymyn B-pojat tasoittivat välierät

    URHEILU 8.9. 20:26 50

  6. Koulukadulle Kuhmoon avataan ABC:n kylmäasema

    KAINUU 8.9. 20:34 50

  7. Tihisenniemellä nyt yli 500 työpaikkaa

    KAINUU 8.9. 14:32 514

  8. Mikä kannabis?

    KAINUU 27.8. 17:58 34

  9. Intiaanikesä jatkuu muutamia päiviä

    KOTIMAA 9.9. 09:57 20

  10. Marko Räsäselle PM-kultaa

    URHEILU 8.9. 20:55 20

  1. Kannabis lopetti pillereiden käytön

    KAINUU 25.8. 10:19 2414

  2. Jymy vei pesäpallopronssin

    URHEILU 7.9. 19:32 1814

  3. Lohtajan haulikkomies pidätetty – aseen alkuperä epäselvä

    KAINUU 2.9. 15:53 7358

  4. Kajaanilaisnuorelle hengenpelastuspalkinto

    KAINUU 8.9. 15:25 168

  5. Poliisi taltutti kirvestä heiluttaneen miehen aseella uhaten

    KAINUU 5.9. 15:23 1414

  6. Kannabis valtaa Kainuuta

    KAINUU 26.8. 15:48 1349

  7. Huumeviljelmä makuuhuoneessa Paltamossa

    KAINUU 3.9. 12:34 1311

  8. Äiti ja lapset selvisivät säikähdyksellä Paltamon hirvikolarista

    KAINUU 3.9. 22:51 120

  9. KPO:n kaapeli-tv korjattiin illalla

    KOTIMAA 3.9. 23:51 1210

  10. Jymy tavoittelee Kohosta ja kärkietenijää

    URHEILU 1.9. 14:58 1111

  1. Lohtajan haulikkomies pidätetty – aseen alkuperä epäselvä

    KAINUU 2.9. 15:53 7358

  2. Kuluntalahden palo ei syttynyt salamasta

    KAINUU 13.8. 08:55 360

  3. Rikkihappoa ehti vuotaa noin 70 litraa

    KAINUU 11.8. 16:54 320

  4. Kajaanilaismies haki vuodessa 720 tölkkiä juoksukaljaa

    KAINUU 20.8. 13:56 299

  5. Mitä Vimpeli suojeli pressulla?

    URHEILU 23.8. 11:31 2968

  6. Kaksi vangittu murhasta epäiltynä, kolmas vapaaksi

    KAINUU 17.8. 11:30 272

  7. Kannabis lopetti pillereiden käytön

    KAINUU 25.8. 10:19 2414

  8. Tuhopolttaja iski myös UPM:lle

    KAINUU 29.8. 09:51 2410

  9. Pääntautitapaus peruutti ponikuninkuusravit

    KAINUU 16.8. 14:46 2211

  10. Homoparien rukoushetkistä kantelu Kajaanissa

    KAINUU 16.8. 19:18 2058

  1. Manamansalolaiset haluavat kuulua Kainuuseen

    KAINUU 8.9. 16:16 2 5 1037

  2. Kajaanilaisnuorelle hengenpelastuspalkinto

    KAINUU 8.9. 15:25 16 8 1015

  3. Tihisenniemellä nyt yli 500 työpaikkaa

    KAINUU 8.9. 14:32 5 14 883

  4. Vaalan Juustola on Kainuun ykkönen

    TALOUS 8.9. 10:17 6 0 842

  5. Intiaanikesä jatkuu muutamia päiviä

    KOTIMAA 9.9. 09:57 2 0 673

  6. Nuorten auto paloi poroksi aamuyöllä

    KOTIMAA 9.9. 08:17 0 0 623

  7. Maakuntaraja muuttuu, jos Vaala jää ulos Kainuun mallista

    KAINUU 7.9. 18:12 8 43 462

  8. Jätevesimääräys tuonut Lehtomäelle lunta tupaan

    KAINUU 8.9. 12:08 2 7 445

  9. Koulukadulle Kuhmoon avataan ABC:n kylmäasema

    KAINUU 8.9. 20:34 5 0 411

  10. Pahoinpiteli tunteja, sai ehdollista vankeutta

    KAINUU 8.9. 14:14 8 4 354

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 9.9. 19:33 (7118 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 9.9. 17:27 (1294 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 1.9. 10:13 (987 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 31.8. 11:50 (931 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 6.9. 14:06 (731 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 9.9. 10:38 (551 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 2.5. 15:04 (477 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 30.8. 08:01 (365 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 9.9. 18:02 (316 vastausta)

Kajaaniin Uima/Monitoimi-Areena

Viimeisin: (Tuntematon), 1.8. 10:12 (289 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot