Kainuu

Päivitetty 13.3. 13:44, julkaistu 12.3. 22:40

Kansanedustaja haluaa lopun ravintoloiden jatkoajoille

Kuva: Teijo Määttänen
Matti HaapavaaraMika MoilanenLähetä palautetta toimittajalle
Kajaanilainen Jetro Timoska luonnehti värikkäästi kansanedustaja Tuula Väätäisen (sd.) lakialoitetta. Timoskan terveiset Väätäiselle eivät ole painokelpoisia, mutta mielipide aiheesta kävi selväksi.

SDP:n siilinjärveläinen kansanedustaja Tuula Väätäinen haluaa kieltää suomalaisten ravintoloiden aamuiset jatkoajat.

Kansanedustaja Väätäinen jätti perjantaina aloitteen alkoholilain muuttamiseksi. Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi alkoholilakia siten, että harkinnanvarainen mahdollisuus jatkaa alkoholin anniskelua kello 01.30 jälkeen poistuu.

Lisäksi alkoholin anniskelu lasten ja nuorten suosimissa tiloissa tulee kielletyksi.

Esitys sai Kajaanissa perjantaina ristiriitaisen vastaanoton.

Osuuskauppa Maakunnan toimialajohtaja Jari Kropsu sanoo, että jatkoajat joutavat pois, jos tähän suostuvat Kainuun kaikki ravintolat.

– Eri asia tietysti on, miten tämä puoli kahdelta sulkeminen sopii kansainväliseen matkailutyyliin. Norjassa taitaa olla ravintoloita, jotka menevät kiinni aamukuudelta.

SK-ravintoloiden toimitusjohtaja Antti Raunio pitää kansanedustaja Väätäisen ehdotusta populismina. Kajaanilaisen Club 96:n yrittäjä Ari Heikkinen puolestaan sanoo, että kello neljään asti aukiolossa ”ei ole mitään järkeä.”

Kajaanilaisessa Baron Pubissa perjantai-iltaa viettänyt Jetro Timoska ei ymmärrä Väätäisen halua kieltää alkoholin anniskelu yön pikkutunneilla.

– Mikä sillä mimmillä on hätänä? Miksi anniskelun pitäisi loppua aikaisemmin? Häiritseekö sitä jotenkin se, että joku käy ravintolassa, Timoska kysyi.

Lue lisää lauantain Kainuun Sanomista.

AVAINSANAT:

Kommentit (15)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)14.3.2010 02:54

(Tuntematon) kirjoitti: "1. Pään paikkaa kuvaava ilmaisusi ei sitten kerro mitään sinusta, eihän? Hienoa kielenkäyttöä ;)"

Vulgaari kielenkäyttö johtui lähinnä siitä että, noh, minusta tuntuu siltä että näistä asioista puhuessa aika monella on pää perseessä.

"2. Ei ole kieltolaki lähelläkään, vertauksesi osuu sadan vuoden taakse."

Kerrotko vielä miten vertaukseni ei olisi nykypäivään käyvä?

"3. Miten Unkari tähän kuuluu?"

Ravintolakulttuurillaan. Unkarissa on ravintoloita. Ravintoloistahan me puhutaan vai?

"4. Yökapakoissa on muutkin kuin nuoret, miksi puhut vain nuorista? Unkarissakin siis on ;)"

??
En tiedä mikä agendasi loppujen lopuksi on, mutta kerron nyt vaikka omani:
Baarien sulkemisajan lyhentämisellä ei korjata mitään vinksahtanutta kansallista alkoholin väärinkäyttöä. Ja nuoret ovat tulevia aikuisia. Pitäisikä keskittyä vian lähteeseen vai esim. kieltää alkoholin juominen jonain hetkenä?

"5. Kysypä yrittäjiltä tätien ja setien lisäksi, tykkääkö ne yöaukiolosta. Vain siksi kun kilpailijatkin ei muusta syystä. :DD"

??

"Minä nyt vaan satun olemaan sitä mieltä, että kansanedustajan ehdotus oli loistava, ja sille et voi mitään. Ei minulla ole kapakkaa, jonka panisin kiinni, ole huoleti."

Olen huoleti, usko pois.

"1. Pään paikkaa kuvaava ilmaisusi ei sitten kerro mitään sinusta, eihän? Hienoa kielenkäyttöä ;)"

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 21:30

(Tuntematon) kirjoitti: Kerrassaan loistavan hyvä ehdotus, erinomainen. Äänestän heti.

Jos ainoa puoltava seikka on taas tämä matkailija- ja turistikortti, niin jopas ontuu. Suomeahan kaupataan puhtaalla luonnolla, ei ne matkailijat tänne kapakoitten ja kalliin viinan perässä tule, ei ainakaan Kajaaniin. Nämä jetrot tietysti vastustavat, mutta ehkä tätä maata ei ihan noilla näkemyksillä kannattasi rakentaa.

Ja onhan se hullua, että toisaalta päivitellään alkoholin haittoja ja toisaalta tämä viinan yömyynti sallitaan ja aukioloaikoja senkun vaan on pidennetty. Hulluutta myydään pulloissa, ja yöaikaan pähkähulluutta. Moni haitta poistuisi, jos kapakat menisivät aiemmin kiinni. En käy luettelemaan, miettikääpä itse.

Sutta pakkoon ni karhu tullee vastaan. Voi luoja että voi olla ihmisellä ahdas näkemys. Oletko ajatellut asiasi nyt ihan loppuun asti? Et taida nähdä metsää puilta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 21:24

(Tuntematon) kirjoitti: Torstaiaamuna klo 6.45 matkalla työpaikalleni (Oulun) keskustassa,törmäsin kahteen eri seurueeseen, jotka koikkelehtivat bilevaatteissaan kadulla välillä maasta tukea ottaen. Mitäs se ulkopuolisille kuuluu muiden juhlamieli tai sen ajankohta, mutta jotain rajaa pitäisi sentään olla. Kun ravintola sulkee ovensa klo 04 nälkäinen juhlakansa suuntaa pikaruokapaikkaan tai pizzeriaan, joka on auki aina klo 06 saakka. Sitten iskee väsymys ja on aivan pakko istahtaa kadulle hieman lepäämään.

Tämä varmaan vaikutti elämääsi siinä määrin että joudut nyt käymään terapiassa tai vastaavaa? Kärjistämällä yksittäiset
tilanteet äärimmilleen saadaan helvetin hyvää pontta näihin kukkahattutätien aivopieruihin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 14:23

(Tuntematon) kirjoitti: Jos koit että kommenttini kohdistui sinuun henkilökohtaiseksi, se kertoo enemmän kyllä sinusta.
Mitä jos otettaisiin pää kaikki ulos perseestä ja todettaisiin että kyseessä on yksilöt jotka siellä baarissakin riekkuu. Holhoamisen tulokset näkyivätkin jo kieltolain aikaan. Unkarissa baarit ovat avoinna yötä-päivää ja kaikenikäisille. Eikä nuoriso juo suomalaisella mittakaavalla. Jos kokeiltaisiin vaihteeksi tuollaista linjaa? Ai ei? Koska joku täti/setä ei tykkää ajatuksesta? Täti/setä on varmaankin oikeassa. Pitäisikin jo mennä kotiin tosiaan.

1. Pään paikkaa kuvaava ilmaisusi ei sitten kerro mitään sinusta, eihän? Hienoa kielenkäyttöä ;)
2. Ei ole kieltolaki lähelläkään, vertauksesi osuu sadan vuoden taakse.
3. Miten Unkari tähän kuuluu?
4. Yökapakoissa on muutkin kuin nuoret, miksi puhut vain nuorista? Unkarissakin siis on ;)
5. Kysypä yrittäjiltä tätien ja setien lisäksi, tykkääkö ne yöaukiolosta. Vain siksi kun kilpailijatkin ei muusta syystä. :DD

Minä nyt vaan satun olemaan sitä mieltä, että kansanedustajan ehdotus oli loistava, ja sille et voi mitään. Ei minulla ole kapakkaa, jonka panisin kiinni, ole huoleti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 14:14

(Tuntematon) kirjoitti: Jes! Suljetaan ja kielletään kaikki. Kaikki yli kolmen hengen seurueet tulee hajoittaa ja viedä koteihinsa katsomaan televisiosta propagandaa.

Juu, tuo onkin tosi "asiallinen" veto, että kielletään sitten samantien kaikki.

Elät tälläkin hetkellä yhteiskunnassa, joka on täynnä sääntöjä ja kieltoja. Ja kaikki kehitys ei kulje vapautuksen suuntaan, mietipä esim. tupakkalakia, miten on asiat muuttuneet. Ja hyvä niin, joskin rajoja vieläkin etsitään.

Viinan käyttö nyt vaan on tässä maassa ihan tolkutonta. Siis joidenkin viinana käyttö, ja järki noista yöistunnoista on kaukana. Monta typeryyttä olisi tullut tehtyä lisää, jos omana aikana ei olisi juhlat "kesken" loppuneet.

No vetäkää te vaan päät täyteen vaikka koko päivä, jos siltä tuntuu, mutta miksi teille pitää olla viinaa jonkun myymässä keskellä yötä. Toivottavasti rajoitus tulisi voimaan, mutta enpä usko. Meno jatkuu. Silti kannatan lämpimästi.

Mikähän tuo tarkoittamasi television propaganda on? No, ehkäpä tuokin kommnetti kuvaa kirjoittajansa tajunnan tasoa. Aivopesua ja rajoittamista kaikki, mitä ympärillä tulee? Mutta yöbaarissa on vapaus!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 14:00

(Tuntematon) kirjoitti: Ajattelumallini on kyllä syntyperäinen helsinkiläinen. Villi länsi on täällä, ja päättömyydet ihan omaa luokkaansa. On muuten hieno kuva tuon jutun yhteydessä :DD

Jos koit että kommenttini kohdistui sinuun henkilökohtaiseksi, se kertoo enemmän kyllä sinusta.
Mitä jos otettaisiin pää kaikki ulos perseestä ja todettaisiin että kyseessä on yksilöt jotka siellä baarissakin riekkuu. Holhoamisen tulokset näkyivätkin jo kieltolain aikaan. Unkarissa baarit ovat avoinna yötä-päivää ja kaikenikäisille. Eikä nuoriso juo suomalaisella mittakaavalla. Jos kokeiltaisiin vaihteeksi tuollaista linjaa? Ai ei? Koska joku täti/setä ei tykkää ajatuksesta? Täti/setä on varmaankin oikeassa. Pitäisikin jo mennä kotiin tosiaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 13:44

(Tuntematon) kirjoitti: Tulkinta se on tuokin. Tosin kirjoittaja tuskin puhui itsestään.

Ylipäätään näitä aivopieruja kuunnellessa miten "Jetrot ovat väärässä" tunnistaa kyllä Kajaanilaisen ajattelumallin ja tulee _melkein_ koti-ikävä.

Ajattelumallini on kyllä syntyperäinen helsinkiläinen. Villi länsi on täällä, ja päättömyydet ihan omaa luokkaansa. On muuten hieno kuva tuon jutun yhteydessä :DD

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 12:47

(Tuntematon) kirjoitti: Tulkinta se on tuokin. Tosin kirjoittaja tuskin puhui itsestään.

Ylipäätään näitä aivopieruja kuunnellessa miten "Jetrot ovat väärässä" tunnistaa kyllä Kajaanilaisen ajattelumallin ja tulee _melkein_ koti-ikävä.

Jes! Suljetaan ja kielletään kaikki. Kaikki yli kolmen hengen seurueet tulee hajoittaa ja viedä koteihinsa katsomaan televisiosta propagandaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 12:39

(Tuntematon) kirjoitti: Lähtökohtaisesti siis ajattelet, että yöt läpeensä pitää juhlia? Keksisitkö muita vahtoehtoisia toimintaoja klo 01 jälkeen?

40- ja 50 luvulla syntynyt märkä sukupolvi ehti ryypätä hyvinkin maksansa poks vaikka kapakat menivät keskiyöllä kiinni. Baareissa olen käynyt liiankin kanssa, asiantuntemattomuudesta on turha syyttää. Mutta silti olen sitä mieltä, että ihan kaikkea tämän uuden sukupolven ei tarvii saada yltäkyllin enemmän. Ja ne valvotut olot kapakoissa, ne on nähty. Umpikännisille tarjoillaan aina vaan lisää.

Koita nyt ymmärtää, että se sänky yöllä on oikein hyvä vaihtoehto - jopa mielenterveydellekin. Sairaita on ympärillä jo yllin kyllin, nuoria eläkeläisiä. Monet viinan viemiä. Sitäkö tässä puolustelet?

Tulkinta se on tuokin. Tosin kirjoittaja tuskin puhui itsestään.

Ylipäätään näitä aivopieruja kuunnellessa miten "Jetrot ovat väärässä" tunnistaa kyllä Kajaanilaisen ajattelumallin ja tulee _melkein_ koti-ikävä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 12:21

(Tuntematon) kirjoitti: No eikö se ole parempi kaikkien juhlia valvotuissa oloissa sinne 04 asti ja mennä sitten nukkumaan. Mikäli baarit menevät 02 kiinni, lisääntyy jatkojuhlat jne aivan varmasti ja siinä taas on kerrostalo/rivitaloa asukkailla hermot kireällä.

Ja nämäkin aukioloajan lyhentäjät ovat varmasti sellaista porukkaa, jotka eivät baareissa edes käy ja mikäli käyvät niin sitten jormuan lavalla yhdellä kaljalla ja puolilta öin kotia nukkumaan.

Lähtökohtaisesti siis ajattelet, että yöt läpeensä pitää juhlia? Keksisitkö muita vahtoehtoisia toimintaoja klo 01 jälkeen?

40- ja 50 luvulla syntynyt märkä sukupolvi ehti ryypätä hyvinkin maksansa poks vaikka kapakat menivät keskiyöllä kiinni. Baareissa olen käynyt liiankin kanssa, asiantuntemattomuudesta on turha syyttää. Mutta silti olen sitä mieltä, että ihan kaikkea tämän uuden sukupolven ei tarvii saada yltäkyllin enemmän. Ja ne valvotut olot kapakoissa, ne on nähty. Umpikännisille tarjoillaan aina vaan lisää.

Koita nyt ymmärtää, että se sänky yöllä on oikein hyvä vaihtoehto - jopa mielenterveydellekin. Sairaita on ympärillä jo yllin kyllin, nuoria eläkeläisiä. Monet viinan viemiä. Sitäkö tässä puolustelet?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 11:39

(Tuntematon) kirjoitti: Kerrassaan loistavan hyvä ehdotus, erinomainen. Äänestän heti.

Jos ainoa puoltava seikka on taas tämä matkailija- ja turistikortti, niin jopas ontuu. Suomeahan kaupataan puhtaalla luonnolla, ei ne matkailijat tänne kapakoitten ja kalliin viinan perässä tule, ei ainakaan Kajaaniin. Nämä jetrot tietysti vastustavat, mutta ehkä tätä maata ei ihan noilla näkemyksillä kannattasi rakentaa.

Ja onhan se hullua, että toisaalta päivitellään alkoholin haittoja ja toisaalta tämä viinan yömyynti sallitaan ja aukioloaikoja senkun vaan on pidennetty. Hulluutta myydään pulloissa, ja yöaikaan pähkähulluutta. Moni haitta poistuisi, jos kapakat menisivät aiemmin kiinni. En käy luettelemaan, miettikääpä itse.

No eikö se ole parempi kaikkien juhlia valvotuissa oloissa sinne 04 asti ja mennä sitten nukkumaan. Mikäli baarit menevät 02 kiinni, lisääntyy jatkojuhlat jne aivan varmasti ja siinä taas on kerrostalo/rivitaloa asukkailla hermot kireällä.

Ja nämäkin aukioloajan lyhentäjät ovat varmasti sellaista porukkaa, jotka eivät baareissa edes käy ja mikäli käyvät niin sitten jormuan lavalla yhdellä kaljalla ja puolilta öin kotia nukkumaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 11:26

Ihan järkevä idea, ennen mentiin baariin kello 21-22 kun aukesivat aiemmin, nykyään mennään vasta puolenyön aikoihin koska nehän on tyhjiä ennen sitä. Eli sama aika siellä ennenkin oltiin, päästiin vaan aikasemmin nukkumaan.

Melko vähän on Kajaanin baareissa turisteja näkynyt, jossain Katinkullassa saattaa olla esim. uutena vuotena enemmän mutta jättää sitten mahdollisuuden hakea jatkoaika jostain tuollaisesta erikoissyystä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 10:31

Kerrassaan loistavan hyvä ehdotus, erinomainen. Äänestän heti.

Jos ainoa puoltava seikka on taas tämä matkailija- ja turistikortti, niin jopas ontuu. Suomeahan kaupataan puhtaalla luonnolla, ei ne matkailijat tänne kapakoitten ja kalliin viinan perässä tule, ei ainakaan Kajaaniin. Nämä jetrot tietysti vastustavat, mutta ehkä tätä maata ei ihan noilla näkemyksillä kannattasi rakentaa.

Ja onhan se hullua, että toisaalta päivitellään alkoholin haittoja ja toisaalta tämä viinan yömyynti sallitaan ja aukioloaikoja senkun vaan on pidennetty. Hulluutta myydään pulloissa, ja yöaikaan pähkähulluutta. Moni haitta poistuisi, jos kapakat menisivät aiemmin kiinni. En käy luettelemaan, miettikääpä itse.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.3.2010 10:17

hossa kirjoitti: Voimaan ja heti!

Torstaiaamuna klo 6.45 matkalla työpaikalleni (Oulun) keskustassa,törmäsin kahteen eri seurueeseen, jotka koikkelehtivat bilevaatteissaan kadulla välillä maasta tukea ottaen. Mitäs se ulkopuolisille kuuluu muiden juhlamieli tai sen ajankohta, mutta jotain rajaa pitäisi sentään olla. Kun ravintola sulkee ovensa klo 04 nälkäinen juhlakansa suuntaa pikaruokapaikkaan tai pizzeriaan, joka on auki aina klo 06 saakka. Sitten iskee väsymys ja on aivan pakko istahtaa kadulle hieman lepäämään.

Ilmoita asiaton kommentti

hossa13.3.2010 06:16

Lainaus artikkelista: SDP:n siilinjärveläinen kansanedustaja Tuula Väätäinen haluaa kieltää suomalaisten ravintoloiden aamuiset jatkoajat. Kansanedustaja...

Tuula Väätäisen edotus sd.Vimaan ja heti!

Alpo Vihtori! kirj.13.03.10

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nokia edelleen tärkeä Suomelle

    PÄÄKIRJOITUKSET Päivitetty: 9.9. 17:47 00

    Markkinoilla pärjääminen edellyttää yhä vahvempaa kulttuuriosaamista. Nokian uuden N8-mallin esittelyä odotettiin alalla hartaasti.
  2. Herra Murphy jäi asumaan

    KOLUMNIT Päivitetty: 9.9. 17:46 00

    Jokainenhan tietää tämän Mr. Murphyn, joka suomennettuna tarkoittaa samaa kuin, että kun alkaa mennä pieleen, niin se sitten kanssa menee pieleen.
  3. Rallisprint testaa kuskien kantin prikaatin maastossa lauantaina

    KAINUU 8.9. 10:53 00

  4. Kalevan Kisat oli Kajaanin kesän ykköstapahtuma

    KAINUU 9.9. 15:24 00

  5. Yksi kotiutui käenpesään

    ARVOSTELUT 8.9. 09:35 20

  6. Manamansalolaiset haluavat kuulua Kainuuseen

    KAINUU 8.9. 16:16 25

  7. Nuorten auto omakotitalon seinään Iisalmessa

    KOTIMAA 9.9. 13:07 00

  8. Thorsin uhkaaminen Facebookissa toi rikossyytteen

    KOTIMAA 9.9. 13:08 00

  9. Punainen Risti tutkii Veripalvelun väärinkäytösepäilyt

    KOTIMAA 9.9. 13:08 00

  10. Intiaanikesä jatkuu muutamia päiviä

    KOTIMAA 9.9. 09:57 20

  1. Kajaanilaisnuorelle hengenpelastuspalkinto

    KAINUU 8.9. 15:25 168

  2. Pahoinpiteli tunteja, sai ehdollista vankeutta

    KAINUU 8.9. 14:14 84

  3. Kannabis lopetti pillereiden käytön

    KAINUU 25.8. 10:19 2414

  4. Vaalan Juustola on Kainuun ykkönen

    TALOUS 8.9. 10:17 60

  5. Jymyn B-pojat tasoittivat välierät

    URHEILU 8.9. 20:26 50

  6. Koulukadulle Kuhmoon avataan ABC:n kylmäasema

    KAINUU 8.9. 20:34 50

  7. Tihisenniemellä nyt yli 500 työpaikkaa

    KAINUU 8.9. 14:32 514

  8. Mikä kannabis?

    KAINUU 27.8. 17:58 34

  9. Joutsen ammuttu Puolangalla

    KAINUU 7.9. 17:46 25

  10. Manamansalolaiset haluavat kuulua Kainuuseen

    KAINUU 8.9. 16:16 25

  1. Kannabis lopetti pillereiden käytön

    KAINUU 25.8. 10:19 2414

  2. Lohtajan haulikkomies pidätetty – aseen alkuperä epäselvä

    KAINUU 2.9. 15:53 7358

  3. Jymy vei pesäpallopronssin

    URHEILU 7.9. 19:32 1814

  4. Kajaanilaisnuorelle hengenpelastuspalkinto

    KAINUU 8.9. 15:25 168

  5. Poliisi taltutti kirvestä heiluttaneen miehen aseella uhaten

    KAINUU 5.9. 15:23 1414

  6. Kannabis valtaa Kainuuta

    KAINUU 26.8. 15:48 1349

  7. Huumeviljelmä makuuhuoneessa Paltamossa

    KAINUU 3.9. 12:34 1311

  8. Äiti ja lapset selvisivät säikähdyksellä Paltamon hirvikolarista

    KAINUU 3.9. 22:51 120

  9. KPO:n kaapeli-tv korjattiin illalla

    KOTIMAA 3.9. 23:51 1210

  10. Jymy tavoittelee Kohosta ja kärkietenijää

    URHEILU 1.9. 14:58 1111

  1. Lohtajan haulikkomies pidätetty – aseen alkuperä epäselvä

    KAINUU 2.9. 15:53 7358

  2. Kuluntalahden palo ei syttynyt salamasta

    KAINUU 13.8. 08:55 360

  3. Rikkihappoa ehti vuotaa noin 70 litraa

    KAINUU 11.8. 16:54 320

  4. Kajaanilaismies haki vuodessa 720 tölkkiä juoksukaljaa

    KAINUU 20.8. 13:56 299

  5. Mitä Vimpeli suojeli pressulla?

    URHEILU 23.8. 11:31 2968

  6. Kaksi vangittu murhasta epäiltynä, kolmas vapaaksi

    KAINUU 17.8. 11:30 272

  7. Kannabis lopetti pillereiden käytön

    KAINUU 25.8. 10:19 2414

  8. Tuhopolttaja iski myös UPM:lle

    KAINUU 29.8. 09:51 2410

  9. Pääntautitapaus peruutti ponikuninkuusravit

    KAINUU 16.8. 14:46 2211

  10. Homoparien rukoushetkistä kantelu Kajaanissa

    KAINUU 16.8. 19:18 2058

  1. Manamansalolaiset haluavat kuulua Kainuuseen

    KAINUU 8.9. 16:16 2 5 1020

  2. Kajaanilaisnuorelle hengenpelastuspalkinto

    KAINUU 8.9. 15:25 16 8 993

  3. Tihisenniemellä nyt yli 500 työpaikkaa

    KAINUU 8.9. 14:32 5 14 874

  4. Vaalan Juustola on Kainuun ykkönen

    TALOUS 8.9. 10:17 6 0 835

  5. Intiaanikesä jatkuu muutamia päiviä

    KOTIMAA 9.9. 09:57 2 0 637

  6. Nuorten auto paloi poroksi aamuyöllä

    KOTIMAA 9.9. 08:17 0 0 620

  7. Maakuntaraja muuttuu, jos Vaala jää ulos Kainuun mallista

    KAINUU 7.9. 18:12 8 43 453

  8. Jätevesimääräys tuonut Lehtomäelle lunta tupaan

    KAINUU 8.9. 12:08 2 7 440

  9. Koulukadulle Kuhmoon avataan ABC:n kylmäasema

    KAINUU 8.9. 20:34 5 0 403

  10. Pahoinpiteli tunteja, sai ehdollista vankeutta

    KAINUU 8.9. 14:14 8 4 350

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 9.9. 15:05 (7117 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 9.9. 17:27 (1294 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 1.9. 10:13 (987 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 31.8. 11:50 (931 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 6.9. 14:06 (731 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 9.9. 10:38 (551 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 2.5. 15:04 (477 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 30.8. 08:01 (365 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 9.9. 18:02 (316 vastausta)

Kajaaniin Uima/Monitoimi-Areena

Viimeisin: (Tuntematon), 1.8. 10:12 (289 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot