Paltamon Yrittäjät eroaa Paltamon työvoimayhdistyksestä, joka pyörittää Paltamossa noin 180 hengen työvoimataloa.
Yrittäjien hallitus katsoo, että työvoimayhdistys tulee samoille markkinoille yrittäjien kanssa. Työvoimayhdistys työllistää yli kuuden miljoonan euron vuotuisella valtion rahalla kaikki Paltamon työkykyiset työttömät. Se noudattaa palvelualojen toimialaliiton ja JHL:n työehtosopimusta.
Paltamon Yrittäjien hallitus teki päätöksensä yksimielisesti keskiviikon kokouksessaan. Hallituksessa on yhdeksän jäsentä, joista seitsemän oli kokouksessa paikalla.
Yrittäjien puheenjohtaja Pertti Penttilä sanoo, että heidän ja työvoimayhdistyksen eli työvoimatalon välillä on kilpailua eri toimijoiden välillä.
– Me haluamme katsoa, voidaanko yrittäjien etua ajaa paremmin työvoimayhdistyksen ulkopuolelta. Joku jäsenistämme on kokenut, että työvoimayhdistys tulee yritysmarkkinoille, sanoo Penttilä.
Paltamon työvoimayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja Arto Laurikainen katsoo, etteivät paikalliset yrittäjät ja työvoimayhdistys kalastele samoilla vesillä. Tuettua työvoimaa ei mene yksityisille. Vajaatyökykyiset tekevät poikkeuksen.
Puheenjohtaja Penttilä muistuttaa, että työvoimatalon toiminta on laajentunut voimakkaasti.
– Meille yrittäjille pienetkin kohteet ovat erittäin tarpeellisia.
Penttilä haluaa korostaa, että työvoimayhdistyksessä on paljon hyvääkin.
– Ei yrittäjätaho jokaista työvoimayhdistyksen työtä tyrmää, hän sanoo.
Työvoimayhdistyksen kokeilulla on tarkoituksena työllistää työttömät henkilöt siten, että he ovat välityömarkkinaväkeä. Jos työpaikka ei löydy vapailta markkinoilta, työnhakija pääsee tähän kokeiluun. Paltamon työllisyyskokeilu on rullannut vuoden päivät. Kokeilu pyörittää lähes seitsemän miljoonan euron vuosibudjettia. Tässä on valtion rahaa hiukan yli kuusi miljoonaa euroa. Nyt kokeilussa on mukana noin 190 henkilöä. Työllistettyjä on noin 180. Loput kymmenen ovat ohjaajia.
Lue koko juttu sunnuntain Kainuun Sanomista