Ministeri Lehtomäellä neljä isoa salarahoittajaa
- Ministeri Paula Lehtomäki kertoo olleensa vaalirahoitusilmoitusta tehdessään siinä käsityksessä, että ilmoitus sellaisenaan olisi täyttänyt lain minimiehdot.
Ympäristöministeri, keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki (kesk.) on rikkonut vaalirahoituslakia jättämällä ilmoittamatta neljä huomattavaa rahoittajaansa.
Lehtomäki on saanut yhteensä 20 000 euroa Ruukki Groupilta ja sen omistajayhtiöltä, joiden taustalla on sijoittaja Ahti Vilppula. Lisäksi hän on saanut 5 000 euroa suursijoittaja Ari Salmivuoren sijoitusyhtiöltä Ajanta Oy:ltä.
15 000 euron lahjoituksen Lehtomäki sai lisäksi liikemiesten rahoittamalta Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistykseltä, joka on tukenut useita muitakin keskustan ja kokoomuksen kansanedustajaehdokkaita.
Tukiyhdistyksen
puheenjohtaja unohti
Kainuun Sanomat kysyi tiistaina Lehtomäeltä ja Eheän Suomen Tuki -yhdistyksen puheenjohtajalta Tuomo Määtältä, onko yhdistyksen 40 000 euron tuessa yli 1 700 euron lahjoituksia, jota olisi pitänyt ilmoittaa. Lehtomäki sanoi silloin tietävänsä vain osan lahjoittajista ja kehotti kysymään Määtältä, joka hoitaa tukiyhdistyksen asiat.
Määtältä kysyttiin tiistaina kahteen kertaan, onko 40 000 euron sisällä yli 1 700 euron lahjoittajia. Hän vastasi molemmilla kerroilla, ettei ole.
Keskiviikkona Lehtomäki itse ja Määttä Lehtomäen pyynnöstä otti yhteyttä Kainuun Sanomiin. Lehtomäki kertoi huomanneensa, että KS:n uutisessa keskiviikkona oli virheellistä tietoa. Hän kertoi, että Eheän Suomen Tuki -yhdistyksen lahjoittajissa on neljä yli 1 700 euron lahjoittajaa.
Ilmoitettujen lahjoittajien lisäksi Lehtomäen vaalityötä ovat tukeneet Eheän Suomen Tuki -yhdistyksen kautta Kehittyvien Maakuntien Suomi ry 15 000 eurolla, Helsingin Mekaanikontalo Oy 10 000 eurolla, Ruukki Group Oyj 10 000 eurolla sekä Ajanta Oy 5 000 eurolla.
Näin itse asiassa koko Eheän Suomen Tuki -yhdistyksen vaalirahoitus 40 000 euroa koostui neljästä lahjoituksesta, jotka kaikki olisi pitänyt ilmoittaa vaalirahoitusilmoituksessa.
Määttä antoi tiistaina ymmärtää, että summa on koottu pienistä puroista tavaraa myymällä ja Kaksi Paulaa -konsertin tuotolla. Määttä pyysi anteeksi, ettei onnistunut tiistaina kaivamaan näitä tietoja "muistin uumenista". Hänen mukaansa tilanne paljastui vasta tiistai-iltana, kun yhdistys piti vuosikokoustaan. Silloin hänellä ei ollut aikaa korjata tietoaan, vaikka se olisi ollut mahdollista ennen lehden painamista.
Lehtomäen mukaan Määtälle oli tullut ajatusvirhe, jonka hän halusi korjata.
Lehtomäki kertoo olleensa vaalirahoitusilmoitusta tehdessään siinä käsityksessä, että ilmoitus sellaisenaan olisi täyttänyt lain minimiehdot. Nyt tulkinta näyttää hänen mukaansa muuttuneen. Hänen puoleltaan ilmi tullut laiminlyönti ei aiheuta muita toimenpiteitä.
Myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on saanut tukea vaalikampanjaansa Ruukki Groupilta, Ajantalta ja Kehittyvien Maakuntien Suomelta.

