REFRRER:path /

Presidentivaalit 2018

Presidentti valitaan suoralla, tarvittaessa kaksivaiheisella vaalilla. Mikäli joku ehdokkaista saa jo tässä (ensimmäisessä) vaalissa yli puolet annetuista äänistä, tulee hän valituksi presidentiksi. Jos näin ei käy, toimitetaan kahden viikon kuluttua sunnuntaina toinen vaali kahden ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas valitaan presidentiksi.

« »

Kampanjansa avannut Merja Kyllönen laajentaisi keskustelua turvallisuudesta ja suitsisi vihapuhetta

Merja Kyllönen haluaa pitää kampanjassaan esillä rauhantyötä.

Maria Kalliokoski

Puheen kääntyminen Nato-jäsenyyteen on vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan Merja Kyllösen mielestä helppo tapa väistää laajemmat turvallisuuteen liittyvät uhat. Sellaisina hän pitää esimerkiksi maan sisäistä eriarvoisuutta sekä ilmastonmuutosta.

Kyllönen avasi kampanjansa linjapuheella lauantaina vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. Hän kertoi kannattajilleen, että haluaa tuoda vaalikeskusteluun erityisesti turvallisuuden yhteisöllisen ja inhimillisen ulottuvuuden.

Presidenttiehdokkailta perätään kantoja Suomen suhteesta puolustusliitto Natoon.

Kyllönen haluaisi monipuolistaa keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Hänen mukaansa Puolustusvoimatkin tunnustaa, että turvallisuuskäsityksen pitäisi olla laaja.


– Nato on hirmu yksinkertainen vastus kaikkeen. Ikään kuin Nato ratkaisisi kaikki ongelmat. Olen sen verran onnistunut maailmaa kiertämään viime vuosikymmenen aikana, että olen todennut sotilaallisen puolustautumisen ratkaisevan aika pienen osan maailman ongelmista ja haasteista, Kyllönen kertoo Lännen Medialle.

Hän toivoo tenteissä keskustelun kääntyvän niihin asioihin, ”jotka ihmiskuntaa riivaavat ja haastavat”.

”Tapakulttuuri on valtautunut”

Kampanjan avauspuheessaan Kyllönen paljasti ”rakastavansa” Euroopan parlamentissa sen nollatoleranssia rasistiselle puheelle. Hän kertoi, että parlamentissa ideologiset erot näkyvät ja kuuluvat, mutta rasistisia ja fasistisia puheenvuoroja suitsitaan.

– Ihmisvihaa lietsovista kommenteista on menetetty viikkojen päivärahat ja saatu moneksi viikoksi kielto osallistua parlamentin toimintaan.

Tiukempi kuri sopisi Kyllösen mielestä myös Suomeen. Hän sanoi Lännen Medialle puoluevaltuuston kokouksen jälkeen, että eduskunnassakin ”tapakulttuuri on valtautunut”.

– Yhteisesti pitäisi päättää, ettei toisesta ihmisestä puhuta rumasti.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

« »