REFRRER:path /

Talvivaara

Sotkamossa sijaitsevalla Talvivaaran kaivoksella käytetään bioliuotusmenetelmää, jonka on arveltu mahdollistavan köyhän malmin taloudellisesti kannattavan hyödyntämisen.
Kaivos aloitti toimintansa lokakuussa 2008.
Talvella 2010-2013 sattui kipsisakka-altaissa kolme suurta vuotoa.
Marraskuussa 2014 Talvivaaran tuotantoyhtiö meni konkurssiin.
Vuoden 2015 kesällä valtio otti tuotantoyhtiön haltuunsa ja muutti kaivoksen nimeksi Terrafame.

 

« »
Teijo Määttänen
Professori Ari Ekroos ihmettelee Talvivaaran kokurssipesän aikeita juoksuttaa jätevesiä hätälain varjolla.

Professori ihmettelee lakipykälän käyttöä

KHO on jo kertaalleen kieltänyt Talvivaaraa käyttämästä ympäristönsuojelulain poikkeuspykälää juoksutuksiin.

Antti Ylönen

Helsingin yliopiston ympäristö- ja energiaoikeuden professori Ari Ekroos kummastelee elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) ja ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan esittämiä suunnitelmia käyttää uuden, viime vuonna voimaan tulleen ympäristönsuojelulain 123. pykälää ylimääräisten vesien juoksutuksiin, jos vesitase kärjistyy.

– Tuntuu aika erikoiselta, että he juristeina esittävät tällaista. Lähtökohtaisesti lakipykälä ei ole tarkoitettu tiedossa olevaan tilanteeseen, vaan onnettomuuksiin ja ennakoimattomaan tilanteeseen, Ekroos kertoo.

Ekroos ihmettelee myös sitä, että Korkein hallinto-oikeus on jo kertaalleen kieltänyt aiemman lain 62. pykälän käytön, joka on vastaava pykälä.

Lisäksi Ekroosin mukaan jo se, että Talvivaaran konkurssipesä on hakenut lupaa Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta ylimääräisiin juoksutuksiin, kertoo, että tilanne ei voi olla yllättävä tai ennakoimaton.

– Kuitenkin ilmoitusvelvollisuus eroaa luvanvaraisuudesta siinä, että ilmoitusvelvollinen saa aloittaa toimenpiteen ilmoituksen tehtyään, mutta luvanhakija ei saa tehdä mitään ennen kuin viranomaispäätös tulee.

Uudessa lakipykälässä on pykälän käytön kynnystä on korotettu ja valvovan viranomaisen reagointia korostettu.

– Viranomaisen tulee reagoida heti ilmoituksen saatuaan, ja se voi lopettaa heti määräysten vastaisen toiminnan niin halutessaan.

– Jos Talvivaaran konkurssipesä käyttää 123. pykälää, siitä varmaan seuraa taas oikeudenkäyntien ketju, mutta vedet on jo silloin päästetty, Ekroos pohtii.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti


Lue lisää aiheesta

« »