REFRRER:path /

Murteella

Murteella -aiheessa käsitellään kainuulaisia sanoja ja sanontoja.
Mukana on sekä uutta materiaalia että otteita Kaenuun kieltä -pakinoista, joita julkaistiin Kainuun Sanomissa viikoittain vuosina 1998 – 2005.

« »

Reähkät olleet assiella

Reähkä/riähkä = kuriton, ilkivallan tekijä, myös rumapuheinen ihminenRuojjuus = ilkeyden tai vahingonteko, kurittomuus

Reäväsuu = rääväsuu, räävittömiä ja rumia puhuva ihminen, myös ilkkuja, turhankin suorapuheinen

Kun Kajaanin Pöllyvaaran kaunis, suosittu ja monikäyttöinen laavu juhannuksen pyhinä poltettiin, en syntyjäni sotkamolaisena voinut olla ajattelematta, että kaekellaesija reähkiä niitä onkkaan, kum minkkään ei anneta olla ehynnä. Yläkainuulainen olisi tietysti sanonut että kaekellassie, Sotkamon sekä Kuhmon ja Kajaanin eteläisten kylien murre kun poikkeaa taivutukseltaan Ylä-Kainuun murteesta.

Yhtä kaikki samaa kainuun murretta ne ovat kaikki.

Reähkä tai riähkä ovat sanoina jääneet harmittavasti jostain syystä unohduksiin, vaikka tuntuu, että näinä päiväinä niille olisi kovastikin käyttöä. Mitäpä muita kuin reähkiä ovat kaikki ilkivallantekijät, ikkunoiden särkijät ja mummojen potkijat, joita nykyisin sanotaan sievemmin syrjäytyneiksi tai syrjäytymisuhan alla oleviksi.

Reähkä voi olla nuori tai lapsikin: Ne on kaekki semmossie reähkkie, ei oo vihtoo nähneetkää, voidaan sanoa kuritta kasvaneista ja aina jotain ilkeyttä tekevistä lapsista tai nuorista.

Mutta kyllä reähkä voi olla myös varttuneempi ihminen, jonka pitäisi jo ymmärtää tekonsa seuraukset.

Yleisesti ottaen reähkä on määritelmä, jonka saaneen tulevaisuuteen ei ulkomaailma paljoa toivoa laita. Tuomio: Se on ihar reähkä, on murskaavan lopullinen.

Toisaalta tiedetään julkisuudestakin nuorena reaähkiksi nimitettyjä poejjan koltiassie, jotka ovat tunnustaneet olleensa nuorena varsinaisia piruja ja koulukiusaajia, mutta ovat nyttemmin tolkkuihinsa tulleina kohonneet hyvinkin arvostettuun asemaan.

Joka tapauksessa reähkä/riähkä siis tekee kaikenlaista ruojjuutta, ilkeyttä, jolle ei löydy mitään järjenkäypää selitystä.

Aennaa ne oj jottaen ruojjuutta tekemässä.

Siis puuhissa, jotka eivät oikein päivänvaloa kestä, jos eivät aina suoranaisia rikoksia olisikaan.

Reähkäksi sanotaan myös ihmistä, joka puhuu rumia ja jonka suu olisi ollut syytä pestä jo lapsena saippualla. Reähkä on omanlaisensa rääväsuu, mutta jälkimmäistä pahempi, sillä kainuulaisittain reäväsuu saattaa olla vain kovin suorasanainen ihminen, jonka puheessa on totuuden hiventäkin, jos kohta vähemmän asiallisessa muodossa.

Reäväsuun puheet eivät siis ole soveliaita, hän ilkkuu ja räkyttää asiasta kuin asiasta tajuamatta välttämättä itse lainkaan, etteivät kaikki moista puhetta kestä tai välitä kuunnella.

Reähkään sen sijaan liitty tahallinen ilkeys.

Taru Paavoseppä

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »