REFRRER:path /

Murteella

Murteella -aiheessa käsitellään kainuulaisia sanoja ja sanontoja.
Mukana on sekä uutta materiaalia että otteita Kaenuun kieltä -pakinoista, joita julkaistiin Kainuun Sanomissa viikoittain vuosina 1998 – 2005.

« »

Se vaen inkutti ja inkutti

Inkuttaa = väittää sitkeästi
vastaan, jämätä hellittämättä
yhdestä asiasta, kinuta
Syän = sydän
Suoportaat = pitkospuut
Poekosena = pikkupoikana

Kirjoitin viikko sitten tällä palstalla äväjästämisestä ja siinä yhteydessä vilahti verbi inkuttaa. Palataan siihen, mitä sana tarkoittaa.

Inkuttaminen on sitkeää vastaan inttämistä, jossa siinäkin voi olla hienoinen perustelemattomuuden sävy.

Sana liittyy jossain määrin kypsymättömyyteen. Kovin iäkäs ihminen ei voi inkuttaa. Lapset sen sijaan voivat. Inkuttaminen on paitsi inttämistä, myös kinuamista. Esimerkiksi kun lapset ruinaavat kaupassa karkkia ruinaamasta päästyään, saattaa vanhempi tokaista siihen, että Elä inkuta!

Mahdotonta ei ole kuitenkaan, että aikuinen ihminen inkuttaa. Mutta silloin hän on jotenkin jääräpäinen, jo aiemmin tällä palstalla käsitelty äökkäpeä, joka ei voi antaa millään periksi. Se vaen inkutti ja inkutti, vaikkei assiessa/asijassa ollu mittään perreä.

Samassa pakinassa kirjoitin myös yösyönnä -sanasta, missä syön tarkoittaa sydäntä. Tämäkin sana kaipaa hieman lisävalaistusta.

Sydän ei nimittäin kaikissa tapauksissa ole kainuuksi syön vaan syän. Kainuulainen odottaa syän sykkyrällä. Sen sijaan ilmauksessa syän kinttaam peokalossa sydän-sanan kainuulaisessa muodossa ä on lähellä ö:tä.

Vaikka joku sanoisi, että ku aena soapi olla syön kinttaam peukalossa, ei hän tee virhettä: olla-verbi tekee mahdottomaksi mieltää ilmauksen viittaavan outoon syömätapaan. Puhujan sydäntä särkee, koska hän on niin peloissaan. Ja jos sydän on ihan kinttaan peukalossa, voi päätellä, että pelon tunne on kouriintuntuva.

Vaan aivan toiseen asiaan. Lueskelin vanhoja Kaenuun kieltä -kirjoituksia ja eteen tuli sana suoporttaat.

Veikkaan, ettei monikaan tiedä, mitä sana tarkoittaa, mutta jos kysytään, moniko on mahtanut sellaiset nähdä, oikea vastaus on, että oikeastaan hyvinkin moni.

Mitkä suoportaat siis ovat?

Ilmauksesta kirjoitti aikanaan kuhmolainen Leo Pulkkinen, joka muistaa törmänneensä suoportaisiin ensimmäisen kerran poekosena 1930-luvun alussa ollessaan ”mänössä meijän uskollisen Hiltan kanssa poekkimaeseen tuonne Särkijärvelle”.

Kaksikon ehdittyä suon laitaan, oli Hilta todennut, jotta ”tässä on nyt suoportaat”, Pulkkinen kirjoitti ja kuvaili näkemäänsä: ”Siihen oli laetettu kaksi melekosta puuta vierekkäen ja puutapilla pantu kiini poekittaen oloviin pökäleihin.”

Sittemmin ”kun tännehi tuli sota-aekana vaekka minkälaesta kulu-ukkoa ja -akkoa”, suoportaita ruvettiin Pulkkisen mukaan Kuhmossakin sanomaan pitkospuiksi.

Ja niinhän niitä sanotaan vieläkin.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »