REFRRER:path /

Sipilän lasten sijoitusyhtiö luopui Katera Steel -omistuksista

Kimmo Brandt/Arkisto
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on pyytänyt selvityksen, oliko hän jäävi päättämään Terrafamen lisärahoituksesta.

Antti Hyvärinen

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) lasten omistama Fortel Invest -sijoitusyhtiö on myynyt omistuksensa Kajaanissa toimivasta Katera Steel Oy:stä.

Katera Steelin toimitusjohtaja Ismo Jauhiainen vahvistaa asian Kainuun Sanomille. Sijoitusyhtiö myi hiljattain noin viiden prosentin osuutensa Katera Steelille.

Renforsin Rannassa toimiva yritys nousi julkisuuteen viime vuoden lopulla Terrafamen lisärahoituksen yhteydessä. Pääministerin sukulaiset ovat pääomistajina Katera Steelissä, joka toimittaa kuljettimia valtion omistamalle ja rahoittamalle kaivosyhtiölle.

Julkinen keskustelu oli keskeinen syy, kun Fortel Invest luopui omistuksestaan Katera Steel Oy:ssä.


– Mielellään olisin pitänyt osakkaana. Hässäkkää tulee pelkästä pienestä omistuksesta, niin ei ole kenenkään etu, Jauhiainen pohtii.

Eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto tutkii, oliko Sipilä jäävi päättämään Terrafamen lisärahoituksesta.

Pääministeri kertoi tiistaina Twitter-tilillään, että Fortel Invest Oy:n yhtiöomistukset ovat seuraavat: Gasek Oy 1,19 prosenttia, Chempolis Oy 5,25 prosenttia ja Oyj Ahola Transport Abb 0,89 prosenttia.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Taloussanomat.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti