REFRRER:path /

Talvivaara

Sotkamossa sijaitsevalla Talvivaaran kaivoksella käytetään bioliuotusmenetelmää, jonka on arveltu mahdollistavan köyhän malmin taloudellisesti kannattavan hyödyntämisen.
Kaivos aloitti toimintansa lokakuussa 2008.
Talvella 2010-2013 sattui kipsisakka-altaissa kolme suurta vuotoa.
Marraskuussa 2014 Talvivaaran tuotantoyhtiö meni konkurssiin.
Vuoden 2015 kesällä valtio otti tuotantoyhtiön haltuunsa ja muutti kaivoksen nimeksi Terrafame.

 

« »

Sotkamon lähetystö luovuttaa adressin purkuputkea vastaan Helsingissä

Sotkamolaisten lähetystö luovuttaa maanantaina 30. maaliskuuta adressin Talvivaaran purkuputkea vastaan konkurssiasiamies Helena Laineelle.

Adressi luovutetaan Helsingissä valtioneuvoston Talvivaara-toimistolla ja siinä on tällä hetkellä 1 156 allekirjoitusta.

Samana päivänä lähetystö järjestää Helsingissä myös yleisölle avoimen seminaarin Talvivaaran purkuputkesta ja poikkeusjuoksutuksista.

Seminaarissa aiheesta alustavat muun muassa biokemisti Jari Natunen, dokumentaristi Hannu Hyvönen ja Sotkamon kunnanvaltuutettu, asianajaja Ari Korhonen.

Seminaarin järjestävät ovat esittäneen kutsun seminaariin myös pääministeri Alexander Stubbille, elinkeinoministeri Jan Vapaavuorelle ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »