REFRRER:path /

Susi tuhosi lammaskatraan Vaalassa, ei kaatolupaa

Veijo Heikkinen
Haavoittuneet lampaat siirrettiin turvaan ja hoitoon metalliaitaukseen, mutta lopulta nekin oli lopetettava.

Hannu Mustonen

Susi tuhosi lammaskatraan viime viikonloppuna Vaalan Veneheitossa. Seitsemän lammasta löytyi kuolleena ja viittä oli purtu niin, että ne oli lopetettava.

Susi iski 12 lampaan aitaukseen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sitä ei nähty itse teossa, mutta petoyhdyshenkilö Veijo Heikkisen mukaan tekijä on pääteltävissä niin kaula- ja pääpuremista kuin siitä, että viime viikolla lähialueella havaittiin yksin liikkunut susi pariinkin eri otteeseen. Myös läheisellä turvekentällä on tehty useampia susihavaintoja.

– Noin kahden kilometrin päässä maantiellä nähtiin susi perjantaina 11. päivä, Heikkinen kertoi tiistaina aamupäivällä, jolloin hän sai myös ilmoituksen, jonka mukaan Pelson vankilan karjasta on löytynyt päätön pässi.

Ilmoituksen jälkeen Heikkinen kävi paikan päällä.


– Tieltä löytyi jälkiä, joten susi on ollut liikkeellä, hän totesi iltapäivän puolella, jolloin muista mahdollisista vahingoista ei ollut vielä täyttä selkoa.

Ilmeisesti yksinäinen susi kävi lammaskatraan luona jo kaksi viikkoa sitten Vaalan Enonlahdessa, mutta koira ajoi pedon pois.

– Hirven nuolukivellä oli kuvauttanut itsensä riistakameraan, Heikkinen kertoi.

Poliisilta pyydettiin erillismääräystä suden kaatamiseen, mutta vastaus oli kieltävä. Seuraavaksi on tarkoitus yrittää vahinkoperusteista poikkeuslupaa, jonka Suomen riistakeskus voi myöntää vahinkoa tai vaaraa aiheuttavan suurpedon metsästystä varten.

Oulun aluetoimiston riistapäällikön Keijo Kapiaisen mukaan vahinkoperusteinen poikkeuslupa edellyttää toistuvaa vahinkoa tai vaaraa. Samalla on puntaroitava muiden tyydyttävien ratkaisujen mahdollisuus, mikä tarkoittaa muun muassa suoja-aitaratkaisujen harkintaa.

Poikkeuslupahakemukset käsitellään tapauskohtaisesti eikä Kapiainen osannut tiistaina arvioida, voiko Vaalan tapaus johtaa luvan myöntämiseen. Joka tapauksessa Suomen riistakeskuksen myöntämät poikkeusluvat ja poliisin antamat erillismääräykset ovat korkean harkintakynnyksen takana.

Vaalan Veneheiton tapauksesta kertoi ensimmäisenä Kaleva.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti