REFRRER:path /
Niko Saarela
Professori Helena Ranta puhui tiistaina Kajaanin lukiolaisille tasa-arvosta. Inka Laatikainen, Pinja Kilpeläinen ja Veera Karjalainen kertoivat luennon havahduttaneen, miten hyvin asiat ovat Suomessa moniin muihin maihin verrattuna.

Syrjäytyvät pojat suurin tasa-arvohuoli

Professori Helena Ranta muistuttaa, että poikien jääminen syrjään on ilmiö, joka rapauttaa yhteiskuntaa. Rannan mukaan tasa-arvotyö on hidasta mutta lopulta palkitsevaa.

Katja Mabrouk

– Tasa-arvo on myös miesten asia. Hekin tarvitsevat tukea, kun puhutaan tasa-arvosta.

Näin toteaa kansainvälisten oikeuslääketieteellisten tutkimusryhmien johtajana toiminut professori Helena Ranta, joka luennoi tiistaina lukiolaisille Kajaanissa.

Ranta loi katsauksen tasa-arvon kehittymiseen 1800-luvulta nykypäivään. Historiaa leimaa naisten oikeuksien koheneminen, mutta nykypäivän osalta Ranta on huolissaan pojista.

– Osa pojista jää syystä tai toisesta jo varhaisessa vaiheessa syrjään. Se on yhteiskuntaa rapauttava kehitys. Olisi syytä miettiä, luodaanko pojille sellaiset mahdollisuudet, että he pääsevät kehittymään tasavertaisesti.

Nuorten naisten osalta Rantaa pohdituttavat väkivaltaisuuden lisääntyminen ja työelämään sijoittuminen perhekysymysten takia.

– Perheen perustamisesta ja lastenhoidosta muodostuvat kustannukset tulisi jakaa vanhempien kesken. Paljon puhutun 6+6+6-mallin toteutuminen, jossa lapsi olisi puoli vuotta kotona ensin äidin, sitten isän ja lopulta valinnaisesti jomman kumman kanssa, olisi askel eteenpäin.

Mallin tasa-arvoon Helena Ranta sai lapsuudenkodistaan. 1940-luvulla Kajaanin kauppakoulun rehtorina toiminut äiti oli voimakastahtoinen nainen, joka tiesi mitä halusi.

– Vaikka kotona ei tasa-arvosta puhuttukaan, minulle tehtiin varhain selväksi, mikä on oikein ja väärin. Olen toiminut naisten asioita ajavissa järjestöissä, mutten ole juuri osallistunut tasa-arvokeskusteluun. Olen katsonut tekeväni paremmin muuta työtä.

Maailmalla työskennellessä vastaan on tullut epäoikeudenmukaisuutta, mutta myös valonpilkahduksia olosuhteiden parantumisesta. Nyt Ranta on käynyt kaksi kertaa Eritreassa puhumassa suomalaisista tasa-arvon virstanpylväistä. Ensimmäisellä kerralla vastaanotto oli torjuva, toisella jo innostunut.

– Eritreassa on monia ongelmia, kuten lapsiavioliitot ja tyttöjen sukuelinten silpominen. Niissä hallitus on saavuttanut edistystä: ympärileikkaus on pystytty lopettamaan pääkaupungissa. Nyt samaa politiikkaa viedään maaseudulle.

Tasa-arvotyö on hidasta. Suomessakin naisten oikeuksien parannukset ovat kautta historian vaatineet vähintään kymmenen vuoden työn.

Samapalkkaisuudesta puhutaan edelleen, vaikka se löytyi jo ensimmäisen naisyhdistyksen tavoitteista vuonna 1884.

– Ei voida odottaa, että asiat tapahtuisivat yhdessä yössä niissäkään maissa, joissa tasa-arvossa on vielä paljon parantamisen varaa, Ranta sanoo.

Nuoria tasa-arvo mietityttää varsinkin ammatinvalinnan yhteydessä, kertovat lukion kakkosluokkalaiset Inka Laatikainen, Pinja Kilpeläinen ja Veera Karjalainen.

– Naisena on suurempi kynnys hakea miesvaltaisille aloille. Edelleen elää oletuksia, ettei naisena pysty tiettyihin asioihin. Palkkausasioihinkin toivoisi edistystä, he sanovat.

Rannan luento havahdutti, miten hyvin tasa-arvo toteutuu Suomessa muihin maihin verrattuna.

– Olemme saaneet hyvät lähtökohdat elämään. Yllätys oli se, että joissakin asioissa tasa-arvo on saavutettu myöhään – raiskaus tuli avioliitossa rikokseksi vasta 1990-luvulla, Karjalainen huomauttaa.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti



Kuka?

Helena Ranta

Vuonna 1946 Kajaanissa syntynyt, eläkkeellä oleva professori ja oikeushammaslääkäri.

Työskennellyt vuodesta 1996 konfliktialueilla monien kansainvälisten oikeuslääketieteellisten tutkimusryhmien johtajana ja jäsenenä keräten todistusaineistoa rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Tehtäviä muun muassa Bosnia ja Hertsegovinassa, Kosovossa, Kamerunissa, Irakissa ja Tšetšeniassa.

Tunnistanut myös Estonian uhreja, tutkinut Lappeenrannan Huhtiniemestä löytyneen joukkohaudan vainajia ja todistanut Haagissa vuonna 2003 Slobodan Miloševićin oikeudenkäynnissä.

Toiminut Suomen Akateemisten Naisten Liiton, Plan Suomi Säätiön ja Suomen UN Womenin puheenjohtajana.

On seuraavaksi lähdössä Afganistaniin puhumaan siirtymävaiheen oikeusjärjestelyistä.