REFRRER:path /

Murteella

Murteella -aiheessa käsitellään kainuulaisia sanoja ja sanontoja.
Mukana on sekä uutta materiaalia että otteita Kaenuun kieltä -pakinoista, joita julkaistiin Kainuun Sanomissa viikoittain vuosina 1998 – 2005.

« »

Tolokum mies

Tolokku = ahkera, työteliäs, kunnollinen, rehellinen, substantiivina myös kohtuullisuus, maltti, rajaTolokusti = määrän määreenä kunnolla, tosissaan, riittävästi

Parilla viime palstalla on käsitelty kainuulaisia määritelmiä, jotka eivät ole kovin imartelevia kohteelle itselleen. On siis korkea aika paneutua myös myönteisiin ilmauksiin, ja mikäpä olisi Kainuussa sen myönteisempi määritelmä ihmisestä kuin tolokku?

Kainuulaiset ovat ehkä Oulun tervaporvarien ja ison vihan aikaisten rappariryöstäjien vuoksi tunteneet aina olevansa alistetussa asemassa. Epäilemättä kainuulaisten kullanarvoisen ja hiellä aikaansaadun tervan usein kovin vaatimatonta korvausta vastaan ostaneet Oulun tervaporvarit saivat kainuulaiset tuntemaan pitkään suoranaista herravihaa.

Niin tai näin Kainuussa ei arvosteta varallisuutta niin paljoa kuin ihmisen kunnollisuutta, työteliäisyyttä.

Kun kainuulaiset alkoivat sitten itsekin vaurastua, oli kouluja käyneiden ihmisten kunnioitus suuri. Jo valkolakkista ylioppilasta saatettiin tituleerata maisteriksi. Jokainen lääkäri oli puolestaan tohtori, oli tohtorin tutkintoa tai ei.

Mutta kaikesta siitä huolimatta, tavallisista kainuulaisista kaikkein paras oli ja on yhä tolokum mies.

Voi tolokku olla toki nainenkin. Jos sanotaan, että: Siinä talossa os sitte tolokku emäntä, että siltä sattuu ja tapahttuu, ei kuulijan parane kyseenalaistaa emännän osaamista ja tarmokkuutta.

Lapsikin voi olla tolokku: Se on niin tolokku poeka että. Siitä tulloo vielä tolokku tyttö.

Substantiivina tolokku tarkoittaa kohtuullisuutta, järjellisyyttä

Pittää se ihtesä kehumisessaa joku tolokku olla, saatetaan sanoa vaikkapa vähän ylpistyneestä ihmisestä.

Tolokku on myös vastakohta ylettömyydelle. Ei sitä nyt tolokuttomasti senttään yhtenä päevänä peä tehä. Pittää se joku raja olla.

Määrän määreenä tolokusti tarkoittaa riittävää: Syökkeete nyt tolokusti jottei oo heti näläkä.

Tai kuten kuulemani mukaan tosi tarina Sotkamosta kuuluu: Pankkoo tolokusti, minnoon Tipakselta, sano entinen tyttö huoltoasemalla.

Ilmaukseen ei liity mitään rivoa, vaikka virke sanonnan taustaa tuntemattomasta saattaakin kuulostaa hupaisalta.

Sillä kuten sotkamolaiset tietävät: Tipakselle on hyvänlaisesti kirkonkylältä matkaa. Tyttöpahan pyöränkumi oli tyhjentynyt, ja hän oli sitä huoltoasemalla täytättämässä. Ilmaa oli siis syytäkin pistää kumiin tolokusti.

Taru Paavoseppä

Tällä palstalla käsitellään kainuulaisia sanoja ja sanontoja.

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »