REFRRER:path /

Näkökulma: Kävikö U-2-vakoilukone Kajaanissa?

www.history.com
Eino Kaikkonen

Eino Kaikkonen

Kirjoittaja on eläkkeellä opettajan ammatista Vantaalla.

Kainuun Sanomat pyytää kerrotusta tapauksesta mahdollisesti tietäviä ottamaan yhteyttä uutistoimitukseen. Puhelin: 050 379 2503; sähköposti: ks.toimitus@kainuunsanomat.fi; postiosoite: Kainuun Sanomat, uutistoimitus, Kauppakatu 11, 87100 Kajaani

(TAUSTAJUTTU)

Oppikouluvuodeltani 1960 Kajaanin Lyseossa minua on askarruttanut CIA:n U-2-vakoilulentokoneeseen liittyvä tarina, jota en ole yrityksistäni huolimatta kyennyt selvittämään: kävikö sanotun kaltainen lentokone Kajaanissa Paltaniemen lentokentällä joko syksyllä 1959 tai 1960?

Tarina pohjautuu setävainajani, Kainuun Sanomien käsinlatojan Antero (Anttu) Kaikkosen kertomukseen mainitulta ajalta. Hän kertoi hyvän ystävänsä, Lehtikankaan Keskuskadun naapurin pojan Seppo Kekkosen silloin tuoreen kuvauksen Paltaniemen lentokentältä. Seppo Kekkonen oli töissä TVH:ssa, joka tuolloin piti kunnossa Paltaniemen kentokentän kiitoratoja.

Paikalla olleet näkivät hyvin siron, pitkäsiipisen lentokoneen laskeutuvan ja rullaavan jonkin matkan päähän lennonjohto- ja kenttäterminaalista. Koneen viereen kiiruhti heti ryhmä siviili- ja sotilaspukuisia henkilöitä, joiden kansallisuudesta ei voinut sanoa mitään. Sen jälkeen kiitoradan valot sammutettiin ja lentokentän paikalla ollut henkilökunta käskettiin lähtemään kotiin sekä muistutettiin vaitiolovelvollisuudesta.


Seppo Kekkonen oli kertonut sedälleni, että kentän hoitohenkilökunnan palattua seuraavana aamuna töihin, siroa lentokonetta ei enää näkynyt, vain kapeat laskutelineiden pyörien jäljet kiitoradan ohuessa lumipeitteessä.

Koska setävainajani ja Seppo Kekkonen, hänkin jo edesmennyt, olivat hyviä ystäviä, en 15-vuotiaana lyseolaisena epäillyt tarinaa. Setäni Anttu vannotti myös minua olemaan kertomatta kuulemastani mitään.

Tarina jäi mieleeni ja mietitytti, koska en epäillyt sen todenperäisyyttä. Muistelin vuosia U-2-koneen yhdeksi varalaskupaikaksi osoitetun kartalla Kajaanin lentokentän.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun lopussa yritin ottaa selvää asiasta –  tuloksetta.

Olin yhteydessä samasta aiheesta vanhaan ystävääni Kainuun Sanomien toimittajaan, ilmailuun erikoistuneeseen Matti Haapavaaraan. Hän kiinnostui, mutta totesi myös, että useat tuonaikaisista tuonaikaiset Paltaniemen lentokentän työntekijöistä ovat jo kuolleet ja mahdollinen lentokentän arkisto merkintöineen siirretty muualle. Ymmärsin Matin sanoista, että asian tutkiminen olisi suuritöinen hanke. Hän suhtautui kuitenkin asiaan myötätuntoisesti eikä epäillyt kertomustani.

Lokakuussa 2012 otin sähköpostitse yhteyttä samasta asiasta Helsingin Sanomien emeritustoimittajaan Jukka Rislakkiin, jonka erikoisalana ovat olleet niin lehtiartikkeleissa kuin hänen julkaistussa kirjoissaankin sotilas- ja tiedusteluasiat.

Rislakki vastasi kertoen ottaneensa yhteyttä omiin lähteisiinsä muun muassa Ilmavoimissamme. Hänelle oli vastattu, että Ilmavoimissa on kiertänyt aikoinaan puhe U-2 koneen käynnistä Kajaanissa. Enempää tietoa ei hänkään ollut saanut, ei ainakaan oman kertomansa mukaan.

U-2-koneen mahdollinen pikakäynti Kajaanin Paltaniemen lentokentällä 56 vuotta sitten on yhä selvittämättä, vaikka edesmenneen silminnäkijän aikalaiskertomus on ja asiasta lienee nyös arkistomerkintöjä, ellei niitä ole merkitty salaisiksi. Ilmavoimissa palvelleita henkilöitä voi olla vielä elossa, heitä jotka tietävät aiheesta mieskohtaisesti.

Kertomani tapahtuma on käsitykseni mukaan todenperäinen, pieni episodi Kajaanista niin sanotun kylmän sodan ajailta. Olisi tärkeää, että 15-vuotiaana kuulemani todellinen tarina tulisi lopultakin dokumentoiduksi myös sen alkuperäisen kertojan kunniaksi.

U-2 kriisi kiristi suurvaltasuhteet

Yhdysvaltain Keskustiedustelupalvelu CIA:n Lockheed U-2-tiedustelukone nousi varhain 1. toukokuuta vuonna 1960 Pakistanin Peshawarin sotilastukikohdasta.

Vakoilukoneen tarkoituksena oli lentää Afganistanin ja Hindukušin vuoriston yli Neuvostoliiton ilmatilaan, valokuvata kohteet ja laskeutua lopuksi Bodøhön Pohjois-Norjaan.

Konetta lensi aikaisemminkin vakoilulentoja Neuvostoliittoon tehnyt luutnantti Gary Powers. Lennon koodinimi oli Grand Slam.

Vakoilukohteina olivat Baikonurin avaruuskeskus, ohjuskoealue Kystynissä, ydinkoelaitos Sverdlovskissa, ohjusasema Plesetskissä ja Murmansk. Osin Suomen ja Ruotsin ilmatilan läpi reitti kaarsi Bodøn kentälle.

Noin yhdeksän tunnin lennon varalaskukentäksi oli merkitty muun muassa Sodankylä.

Lentomatkan pituus oli 6 000 kilometriä, josta 4 600 kilometriä lennettäisiin Neuvostoliiton ilmatilassa.

Neuvostoliitto sai tutkahavainnon koneesta jo varhain.

Moskovassa politbyroo hälytettiin koolle ja koko Neuvostoliiton ilmatila suljettiin. U-2:n perään lähetettiin hävittäjät.

Sverdlovskin alueen yläpuolella konetta kohti laukaistiin useita ohjuksia ja sitä koettivat pudottaa useat neuvostohävittäjät.

U-2 vaurioitui, kun yksi maasta ammutuista ohjuksista räjähti koneen vasemmalla puolella. Kone lähti hallitsemattomaan kierteeseen maata kohti, ja ohjaamon paineistus katosi.

Powers hyppäsi ulos vapaaseen pudotukseen. Laskuvarjo avautui 4 500 metrin korkeudella. Hän laskeutui rajusti 15 kilometrin päähän Sverdlovskista kolhoositilan pellolle, jossa hänet otettiin kiinni.

U-2:n pudottaminen johti pari viikkoa myöhemmin aseidenriisuntaa käsitelleen huippukokouksen epäonnistumiseen Pariisissa.

Pääsihteeri Nikita S. Hruštšov vaati Dwight D. Eisenhowerilta anteeksipyyntöä siitä, ettei tämä ollut lopettanut vakoilulentoja Neuvostoliiton ilmatilaan, vaikka oli näin luvannut Hruštšoville tämän vieraillessa Yhdysvalloissa vuotta aikaisemmin.

Hruštšov lähti kokouksesta kesken ja kutsui Eisenhoweria kakkosmieheksi, shakkinappulaksi alaistensa käsissä.

Powersin oikeudenkäynti alkoi 16. elokuuta 1960 Moskovan ammattiliittojen talossa, jossa oli 1930-luvulla Stalinin aikana järjestetty näytösoikeudenkäyntejä. Välttääkseen kuolemanrangaistuksen Powers katui tekojaan oikeudessa ja sai kolmen vuoden vankeuden ja seitsemän vuoden pakkotyötuomion.

Powersin isä vetosi uuteen presidenttiin John F. Kennedyyn, jotta hänen poikansa vaihdettaisiin neuvostovakooja Rudolf Abeliin, joka oli tuomittu vankeuteen 30 vuodeksi vakoilusta. Lopulta Neuvostoliitto suostui vaihtoon, joka tapahtui 10. helmikuuta 1962 Glienicken sillalla Itä- ja Länsi-Berliinin rajalla.

Lähde: Wikipedia

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti