REFRRER:path /

Talvivaara

Sotkamossa sijaitsevalla Talvivaaran kaivoksella käytetään bioliuotusmenetelmää, jonka on arveltu mahdollistavan köyhän malmin taloudellisesti kannattavan hyödyntämisen.
Kaivos aloitti toimintansa lokakuussa 2008.
Talvella 2010-2013 sattui kipsisakka-altaissa kolme suurta vuotoa.
Marraskuussa 2014 Talvivaaran tuotantoyhtiö meni konkurssiin.
Vuoden 2015 kesällä valtio otti tuotantoyhtiön haltuunsa ja muutti kaivoksen nimeksi Terrafame.

 

« »

Elinkeinoministeri: Trafiguran taustat käytiin tarkkaan läpi

Terrafamen uudella osakkaalla on tiiviit suhteet myös Venäjälle. Terrafame on toimija kaivoksella.

KIMMO BRANDT
Elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoo, että taustat on selvitetty. Vieressä perjantain infossa on Lauri Ratia.

STT, HETA HASSINEN, SAILA KIUTTU

Helsinki

Kaivosyhtiö Terrafamen tulevan osaomistajan Trafiguran taustat on käyty tarkkaan läpi, kertoi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) STT:lle lauantaina. Ministeri pitää julkisuudessa olleita tietoja Trafiguran osallisuudesta ympäristöskandaaleihin hyvin vakavina. Trafigura on ollut osallisena ympäristöskandaaleissa pitkin 2000-lukua.

–  Käsitykseni mukaan nämä ovat pitkälti olleet Trafiguran alihankkijoiden toimia. Tässä nyt pitää koko ajan muistaa, että Trafigura ei ole tulossa operatiiviseksi toimijaksi kaivokselle, vaan Terrafame on se toimija, Lintilä sanoo.

Trafiguran menneisyydestä on huolissaan muun muassa presidentiksi pyrkivä vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto. Hän sanoi Ylen Ykkösaamussa, että tulisi katsoa hyvin tarkkaan, että yhtiö suhtautuu vakavasti niihin ympäristöongelmiin ja -riskeihin, joita Terrafameen on liitetty.

Lintilä huomauttaa, että Trafiguran toimitusjohtajan Jeremy Weirin kommenteista voi kuulla yhtiön kehittäneen toimintatapojaan. Lintilän mukaan Trafigura sopii imagoltaan osaomistajaksi valtion omistamaan yhtiöön.


–  Edelleen korostan sitä, että puhutaan toistakymmentä vuotta vanhoista asioista. Yhtiö kertoo, kuinka he ovat muuttaneet toimintatapojaan, kehittäneet toimintaansa, ja toimija on tässä nimenomaan Terrafame, ei Trafigura.

”Venäläissijoittajia ei mukana”

Monikansallisella Trafiguralla on tiiviit yhteydet Venäjälle. Esimerkiksi Financial Times ja Bloomberg ovat kertoneet öljyä ja malmia kauppaavan Trafiguran läheisestä suhteesta venäläiseen energiajätti Rosneftiin. Trafigura on muun muassa viime vuosina välittänyt eteenpäin pakotelistalla olevan Rosneftin öljyä.

Viime syksynä suhde syveni, kun Trafigura ja Rosneft ostivat osansa intialaisesta Essar Oilista. Rosneftin johtajana toimii Vladimir Putinin luottomies ja ex-varapääministeri Igor Setshin.

Lintilä ei kommentoi tarkemmin Trafiguran suhteita Venäjälle, mutta kertoo, että Terrafameen sijoittavan investointiyhtiön osalta on tarkistettu, että rahastossa ei ole mukana venäläissijoittajia. Lisäksi Lintilä kertoo, että Trafigura ei ollut ainoa ehdokas Terrafamen rahoittajaksi, vaan vaihtoehtoja oli useampia.

Trafigura hankkii investointiyhtiönsä Galenan kautta 15,5 prosentin siivun Terrafamesta. Valtiolla säilyy reilun 84 prosentin osuus.

Järjestelyn arvo on yhteensä 250 miljoonaa euroa. Trafigura sitoutuu omistajuuden ja 75 miljoonan euron lainan lisäksi ostamaan kaivoksen nikkelituotannon ja 80 prosenttia sinkkituotannosta seitsemän vuoden ajan. Lisäksi pörssiyhtiö Sampo lainaa Terrafamelle 25 miljoonaa euroa.

Trafiguralla ja Sammolla on optio-oikeus kasvattaa omistustaan viiden vuoden ajan. Jos optiot lunastetaan, valtiolle jää noin 70 prosentin osuus Terrafamesta.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »