REFRRER:path /

Grilli lämpenee kesällä ainakin kerran viikossa

Kesä on grillaajien aikaa. Käytti sitten kaasua tai hiiltä, niin pääasia on, että hyvää ruokaa saa valmistaa ulkona.

Tomi Vuokola
Suomalaiset ovat innokkaita grillaajia.

Saara Kärki

Suomalaisten grillikausi alkaa heti kun lämpömittari kohoaa yli 14 asteen. Paikoitellen riittää jopa kolmetoista astetta, kertoo Gigantin tuore grillitutkimus. Yli 40 prosenttia suomalaisista grillaa grillikauden aikana viikoittain. Ahkerin kymmenen prosenttia grillaa jopa yli kolme kertaa viikossa.

Kempeleläinen Harri Kontio on yksi heistä. Muutto luhtitalosta paritaloon sai miehen hurahtamaan grillaukseen ihan tosissaan. Kesällä grilli saattaa lämmetä jopa viisi kertaa viikossa. Grillikausi ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kesään, sillä mies valmistaa ruokaa hiiligrillissä lähes ympäri vuoden.

– Joulupöytään savustin siikaa grillissä. Ehkei ihan kovimmalla vesisateella tule grillattua, mutta kyllä sitä pienellä sateella grillailee katoksessa. Suomen kesässä jos jättää grillaamisen sään armoille, niin kerrat voivat jäädä aika vähäisiksi, Kontio toteaa.

Yleensä grillataan perheen tai ystävien kanssa. Kyselyn mukaan kolmasosalle suomalaisista parasta grillaamisessa on hyvä ruoka. Lähes puolet vastaajista pitää ikävämpänä grillin puhdistamista.


Kontion mielestä grillaamisessa yhdistyy kivat asiat kuten hyvä ruoka, kiireettömyys ja ulkona puuhailu.

Lähes kaikki vastaajista kertoi omistavansa grillausvälineitä, kuten pihdit ja lastan. Kontio vannoo laadukkaiden tarvikkeiden nimeen, sillä niillä onnistuu myös kalan savustaminen ja pitkän, jopa kymmenen tuntia vaativan nyhtölihan valmistaminen.

– Tavararepertuaaria on tullut laajennettua ja nykyään käytän kunnon brikettejä sekä savustamiseen erilaisia savustuspaloja, Kontio kertoo.

Hän kehuu hiiligrillaamista siihen kuuluvan tekemisen vuoksi sekä grillin tarjoamia monipuolisia ruuanlaittotapoja. Kokemus on myös opettanut, ettei brikettejä tarvitse joka kerta polttaa loppuun. Jos grillaa vain vähän aikaa voi briketit sammuttaa sulkemalla grillistä ilmanvaihtoaukot ja lisätä seuraavalla kerralla uusia vanhojen lisäksi. Näin entisetkin tulevat käytettyä hyödyksi.

Lisäksi piippusytyttimellä briketit saa sytytettyä parhaiten, eikä sytytysnesteiden kanssa tarvitse läträtä.

Fakta

Suomalainen grillaa ilman lämmettyä

Itä-Suomessa grillaamisen lämpötilaraja on 14,43 celsius-astetta.

Etelä-Suomessa grillaamisen lämpötilaraja on 14,26 celsius-astetta.

Länsi-Suomessa grillaamisen lämpötilaraja on 14,25 celsius-astetta.

Pohjois-Suomessa grillaamisen lämpötilaraja on 13,43 celsius-astetta.

Yleisimmin grillataan perheen kanssa, toisena tulevat ystävät.

Yleisin syy olla grillaamatta, on ahtaat kotiolot, joihin grilli ei mahdu.

Lähde: Gigantin grillitutkimus 2017

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti