REFRRER:path /

Talvivaara

Sotkamossa sijaitsevalla Talvivaaran kaivoksella käytetään bioliuotusmenetelmää, jonka on arveltu mahdollistavan köyhän malmin taloudellisesti kannattavan hyödyntämisen.
Kaivos aloitti toimintansa lokakuussa 2008.
Talvella 2010-2013 sattui kipsisakka-altaissa kolme suurta vuotoa.
Marraskuussa 2014 Talvivaaran tuotantoyhtiö meni konkurssiin.
Vuoden 2015 kesällä valtio otti tuotantoyhtiön haltuunsa ja muutti kaivoksen nimeksi Terrafame.

 

« »

Hovioikeudessa kuullaan loppulausunnot Talvivaaran ympäristörikosjutussa

Ylönen Antti
Hovioikeudessa syytteessä on mm. kaivoksen perustaja ja toimitusjohtaja Pekka Perä.

STT

Rovaniemi

Talvivaaran kaivostoimintaan liittyvien syytteiden käsittely on edennyt Rovaniemen hovioikeudessa loppulausuntoihin.

Syyttäjän on tarkoitus esittää loppulausuntonsa tänään ja vastaajien huomenna. Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

Syyttäjät vaativat neljälle miehelle ehdollisia vankeustuomioita törkeästä ympäristön turmelemisesta. Syytteessä on kaivoksen perustaja ja toimitusjohtaja Pekka PeräTalvivaara Sotkamo Oy:n entinen toimitusjohtaja Harri Natunen, entinen tuotantojohtaja Lassi Lammassaari ja metallitehtaan osastopäällikkö.

Kainuun käräjäoikeus hylkäsi toukokuussa 2016 metallitehtaan osastopäällikön syytteet. Perä, Lammassaari ja Natunen tuomittiin päiväsakkoihin ympäristön turmelemisesta.


Konkurssiin asetettu yhtiö määrättiin käräjäoikeudessa menettämään valtiolle 3,5 miljoonaa euroa rikoksen tuottamana hyötynä. Lisäksi yhtiölle tuomittiin 300 000 euron yhteisösakko.

Massiivisessa ympäristörikosjutussa käsitellään vuosien 2006–2012 tapahtumia. Syyttäjien mukaan Talvivaaralla ei ollut eikä se antanut riittäviä ja oikeita tietoja tulevasta toiminnasta hakiessaan ympäristölupaa kaivokselle. Syyttäjät katsovat, ettei ympäristölupaa olisi koskaan annettu, jos lupahakemuksessa olisi kerrottu realistinen päästöjen mittakaava.

Syytetyt ovat kiistäneet syytteet. Perä on katsonut hovioikeudessa, että Talvivaara oli ”tehokkaimmin, parhaimmilla ja suurimmilla voimilla suunniteltu kaivosprojekti, joka on Suomessa tehty”.

Syytteiden käsittely alkoi hovioikeudessa lokakuun alkupuolella. Todistajina on kuultu muun muassa kaivoshankkeen suunnitteluun osallistuneita ammattilaisia ja toiminnan valvonnasta ja luvista vastanneita viranomaisia.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »