REFRRER:path /

Hovioikeus antaa tuomionsa Axl Smithin salakatselusta – syyttäjä vaatii kovempaa rangaistusta

Smith on sanonut kuvanneensa seksikumppaneitaan omaksi turvakseen

STT

Helsinki

Hovioikeus antaa tänään tuomionsa Axl Smithin salakatselusta. Smith tuomittiin helmikuussa käräjillä vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen seksikumppaniensa salakuvaamisesta ja tallenteiden esittelystä useille ihmisille.

Juontajana, muusikkona ja dj:nä tunnettu Smith tuomittiin 30 salakatselusyytteen lisäksi neljästä kunnianloukkauksesta sekä kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Uhreja oli 29.

Smith on sanonut kuvanneensa videoita omaksi turvakseen.

Salakatseluvyyhti alkoi paljastua viime vuonna, kun yksi Smithin seksikumppaneista epäili joutuneensa kuvatuksi ja vei tämän asunnosta löytämänsä muistitikun poliisille.


Syyttäjä vaatii hovissa samaa kuin käräjilläkin eli puolentoista vuoden ehdollista vankeutta ja sadan päiväsakon suuruista oheissakkoa.

Hovioikeudessa ei enää käsitelty korvausasiaa, vaan pelkästään Smithin tuomiota.

Smith tuomittiin käräjillä maksamaan uhreilleen korvauksia noin 100  000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 50  000 euroa. Uhrit hakivat vahingonkorvauksiaan ulosoton kautta, koska eivät saaneet korvauksia Smithiltä.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti