REFRRER:path /

Maakuntavaalit rikkovat Euroopan neuvoston suositusta – voitaneen silti järjestää tammikuussa

Tammelan koulu. Presidentinvaalit. 1. äänestys. Äänestyslipun leimaaminen. Leima äänestyslippuun

Aki Taponen

Helsinki

Suomen ensimmäiset maakuntavaalit rikkovat Euroopan neuvoston suosituksia, sillä vaaleja koskevat lait eivät ole tulleet voimaan vuotta ennen vaaleja.

Maakuntavaaleihin liittyvä lainsäädäntö on vielä eduskunnan käsittelyssä, ja sen hyväksyminen voi mennä ensi syksyyn.

Ensimmäiset maakuntavaalit on määrä järjestää presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä 28. tammikuuta ensi vuonna.

Vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan maakuntavaalien järjestäminen tässä aikataulussa on mahdollista, jos eduskunta ei tee vaaleja koskeviin lakiesityksiin merkittäviä muutoksia.


– Silloin niinkin myöhäinen lain voimaantuloaika kuin marraskuun alku voisi vielä jotenkuten onnistua. Muuten aletaan kysellä vaalien kansanvaltaisuuden perään. Esimerkiksi ehdokasasettelulle jäisi silloin niin vähän aikaa, Jääskeläinen sanoo.

Muutokset voisivat vaarantaa vaalit

Merkittäviä muutoksia lakiesitykseen olisi esimerkiksi se, jos eduskunta päättäisikin jakaa maakunnat useampiin vaalipiireihin tai jos maakuntavaltuustoon tulisi kuntakiintiöt.

– Silloin vaalien asianmukainen toimittaminen vaarantuisi merkittävällä tavalla. En sano kuitenkaan, että estyisi.

Jääskeläisen mukaan oikeusministeriö pystyy etenemään melko varmalla pohjalla vaalivalmisteluissa perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta. Sen odotetaan valmistuvan juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Oikeusministeriö on jo aloittanut maakuntavaalien tietojärjestelmien valmistelun sekä ohjeistuksen laatimisen hallituksen esityksen pohjalta.

”Tämä ei ole toivottava tilanne”

Euroopan neuvoston asiantuntijaelin Venetsian komitea on suosittanut, että vaalien keskeisen lainsäädännön tulisi olla valmiina vuotta ennen vaaleja tai se tulisi kirjata perustuslain tasoiseen säännökseen.

– Se on sinänsä ihan fiksu suositus, jota emme nyt pysty noudattamaan. Meillä on nyt kahdeksan kuukautta maakuntavaaleihin eikä meillä ole sitä koskeva lainsäädäntö vielä voimassa. Tämä ei ole mikään toivottava tilanne, mutta näillä nyt mennään, Jääskeläinen sanoo.

Maakuntavaaleissa valitaan maakuntien ylintä päätösvaltaa käyttävät maakuntavaltuustot. Ne käyttävät merkittävää valtaa, sillä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy maakunnille vuoden 2019 alusta.

Vuodesta 2021 lähtien maakuntavaalit toimitetaan huhtikuussa kuntavaalien yhteydessä.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti