REFRRER:path /

Muumimatkailua markkinoidaan nyt Kiinassa – Kävijöitä alkaa tulla ja runsaasti

Naantalin Muumimaailmaan on tullut jo vuosikausia paljon kävijöitä Japanista, ja määrä kasvaa edelleen. Viimeisen parin vuoden aikana kiinnostus muumeja kohtaan on kasvanut kohisten Etelä-Koreassa, ja muumeista on innostuttu myös Taiwanissa. Tampereen Muumimuseossa japanilaiset ovat olleet kautta aikain suurin ulkomaalaisryhmä.

Vanessa Valkama

Muumit ovat kiinnostaneet jo vuosikymmeniä Aasiassa, ja varsinkin Japanista on käynyt paljon matkailijoita sekä Naantalin Muumimaailmassa että Tampereen Muumimuseossa.

Muumimaailman markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen uskoo, että lähivuosina kiinalaisten osuus kävijöistä kasvaa. Tämän eteen on myös tehty töitä.

Muumimaailma mainosti muumeja ensimmäisen kerran Kiinassa viime keväänä Visit Finlandin järjestämällä markkinointimatkalla.

– Meillä on täällä Etelä-Suomessakin mahdollisuus saada osamme niistä kävijöistä, joita Kiinasta virtaa Lappiin, Koskinen toteaa.


Matkailu Kiinasta Suomeen on kasvanut parin viime vuoden aikana räjähdysmäisesti. Vuonna 2016 kiinalaisia matkailijoita tuli Suomeen 35 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vuoden 2017 ensimmäisen vuosipuoliskon kasvu on ollut noin 70 prosenttia.

Kiinalaisten kävijöiden lisääntymiseen valmistaudutaan myös Tampereella maailman ainoassa Muumimuseossa. Esitteet ja muut materiaalit ovat löytyneet jo pitkään japaniksi, mutta syksyn aikana ne käännetään myös kiinaksi.

Kiinalaisfanien määrän kasvusta museolle vinkkasi Moomin Characters, joka omistaa muumihahmojen tekijänoikeudet.

– Sieltä on suoraan sanottu meille, että kannattaa nyt kääntää kaikki materiaalit kiinaksi, koska kävijöitä alkaa tulla ja runsaasti, museonjohtaja Taina Myllyharju kertoo.

– Kiinassa on porukkaa niin paljon, että jos vain pikkiriikkinen osa kiinnostuu muumeista, kävijöitä tulee jo miljoona.

Suosion kasvu Kiinassa liittyy Myllyharjun mielestä maan länsimaalaistumiseen.

– Kiinalaisiin näyttävät vetoavan vähän samanlaiset asiat kuin japanilaisiinkin, eli tietyt hahmot ja pitkä kuvallinen perinne. Myös arvot, joita kiinalaiset arvostavat suomalaisissa, näkyvät muumien tarinoissa, miljöössä ja maisemassa.

Jätä kommentti