REFRRER:path /

Pelko on ja pysyy, vaikka moni paranee – kokenut lääkäri kirjoitti syöpälasten kohtaloista kirjan

Ulla Pihkala koki vuosikymmeniä kestäneellä lasten syöpälääkärin urallaan niin riemukkaita onnistumisia kuin katkeria epäonnistumisiakin. Lääkärin on pakko opetella sietämään pettymyksiä. Hänen mukaansa siinä vaiheessa, kun kaikki on tehty eikä parantuminen ole enää mahdollista, hoidon tavoitteena tulee olla mahdollisimman hyvä loppuelämä.

Hanna Kuonanoja

Lapsella, joka sairastui syöpään 1970-luvun lopulla, oli 45 prosentin todennäköisyys parantua.

Edessä oli joka tapauksessa raskas tie. Lasten syövän hoidossa moni asia oli toisin kuin nykyisin. Luuydinkokeita ja lannepistoja varten ei nukutettu. Lapsia jouduttiin pistämään jatkuvasti, ja suonien arpeutuessa tippaa oli lopulta vaikea saada paikalleen. Pahoinvointia ei vielä osattu hoitaa tehokkaasti, ja lapset makasivat vuoteessaan kaarimalja kädessään.

Ulla Pihkala, Helsingin Lastenklinikan lasten veri- ja syöpätautien osaston pitkäaikainen ylilääkäri, aloitteli tuolloin uraansa. Seuraavina vuosikymmeninä hän näki aitiopaikalta huiman kehityksen, joka lasten syöpien hoidossa on tapahtunut.

Pihkalan uran aikana sytostaattilääkkeet kehittyivät huippuunsa. Sädehoidon haittavaikutukset ymmärrettiin ja niitä ruvettiin minimoimaan. Luuydinsiirroista – nykyisistä kantasolusiirroista – tuli rutiinia.


Keskuslaskimoportit ja -katetrit tekivät lopun jatkuvasta pistämisestä. Lapsia pelottaneita toimenpiteitä ruvettiin tekemään nukutuksessa.

– Moni asia on tehnyt syövän sairastamisen helpommaksi. Mutta se, mikä on ja pysyy, on pelko siitä, kuinka käy.

Tänä päivänä on jo varsin todennäköistä, että käy hyvin. Parantumisprosentti on noussut lasten syövissä 82:een.

Ulla Pihkala ehti hoitaa uransa aikana lähes kahtatuhatta vakavasti sairasta lasta. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2013. Sen jälkeen lasten tarinat alkoivat kummuta Pihkalan mieleen, ja hän rupesi kirjoittamaan niitä ylös.

Juuri ilmestyneessä kirjassaan Osasto 10 – Toivoa ja taistelua Pihkala kertoo lääkärin silmin kymmenien hoitamiensa lasten tarinat. Hän kirjoittaa Anniinasta, joka kuoli leukemiaan samana yönä kun hänen pikkuveljensä syntyi. Ja Valtterista, joka lähetettiin päässään olleen suuren kasvaimen vuoksi saattohoitoon pian syntymänsä jälkeen, mutta joka lopulta selviytyi ja kehittyi täysin normaalisti.

– Halusin tehdä tärkeiksi nämä lapset ja heidän kohtalonsa. Ja tavallaan se on minun perintöni työni jatkajille.

Jätä kommentti