REFRRER:path /

Liikenne

Liikenne -aiheessa kerromme monipuolisesti liikenteestä, liikennevälineistä  ja liikenteeseen liittyvistä käytännön asioista.

« »

Poliisin tutkinta Raaseporin turmasta jatkuu tällä viikolla varusmiesten kuulusteluilla

STT

Helsinki

Sairaalassa olevia varusmiehiä on tarkoitus kuulustella Raaseporin tasoristeysonnettomuudesta vasta loppuviikosta, kertoo tutkinnanjohtaja Ilkka Kantola STT:lle. Kolme vakavimmin loukkaantunutta varusmiestä ovat hoidettavina Töölön sairaalassa. Heidän parantumistaan ei haluta häiritä, sillä kuulusteluilla ei ole kiire, Kantola sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi turma-auton perässä tulleessa autossa olleita varusmiehiä voidaan kuulustella jo mahdollisesti tiistaina tai keskiviikkona.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalon mukaan kolmen yhä sairaalassa olevan varusmiehen tilassa ei ole tapahtunut muutosta. Heidän tilansa on vakaa.

Neljä ihmistä kuoli viime torstaina, kun armeijan ajoneuvo ja juna törmäsivät tasoristeyksessä Raaseporissa. Kuolleista kolme oli varusmiehiä ja yksi junan matkustaja.

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »
  • Tuoreimmat