REFRRER:path /

Unohtakaa ihmedieetit ja ravintolisät! – liikunta-alan ammattilainen ryöpyttää hyvinvointibisnestä

Personal trainer Laura Peiposta tuli yrittäjä viime elokuussa, kun hän osti Levillä toimivan Levi Wellness Clubin itselleen. Toukokuussa hän voitti Ilmarisen järjestämän Suomen iloisin yrittäjä -kilpailun.

Liisa Kuittinen

Rämäpäinen, reipas, rasavilli.

Näillä sanoin lappilainen liikunta-alan yrittäjä ja personal trainer Laura Peippo, 26, kuvailee puolitoistavuotiasta poikaansa Peetua, mutta aivan yhtä hyvin Peippo voisi puhua itsestään.

Suomen iloisimmaksi yrittäjäksi eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kisassa toukokuussa valittu Peippo on lapsesta lähtien ollut touhukas rämäpää, joka ei ole välittänyt siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Omapäinen nainen on kulkenut omia polkujaan.

– Olen ottanut asenteen, etten aio elää elämääni miettien, mitä pitäisi tehdä, Levillä asuva Peippo sanoo.


Siksi Peippo ei liikunta-alan ammattilaisenakaan ole lähtenyt mielistelemään ketään tai miettinyt, mitä hän voi tehdä tai sanoa.

Hän uskaltaa kritisoida nykyistä hyvinvointibisnestä, joka on pistänyt monen pään sekaisin ja saanut ihmiset luulemaan, että hyvinvointi vaatii ihmekonsteja ja äärimmäisiä ponnisteluja.

– Joka tuutista tulee niin paljon ohjeita oikeanlaiseen elämään, että ihmiset ovat ihan sekaisin siitä, mitä heidän kuuluisi tehdä, hän sanoo.

Laura Peiposta nyt pitäisi palata perusasioiden ääreen.

Ihmisten tulisi alkaa kuunnella itseään, liikkua omien tuntemustensa mukaan ja unohtaa kaikki kaloritaulukot, ihmedieetit ja ravintolisät.

– Se, mitä ihminen tarvitsee, on monipuolista, puhdasta ruokaa, hän sanoo.

– Hifistely kuuluu huippu-urheiluun, muttei tavalliseen kuntoiluun.

Hän itse liikkuu ”fiiliksen mukaan”.

– Ei ole mitään sellaista, että pitää tehdä jotakin, hän sanoo.

Levillä on puhuttu paljon kesämatkailun vaikeuksista: tunturikeskus hiljenee kesäksi eikä vedä matkailijoita. Moni on yrittänyt löytää viisastenkiven, jolla kesämatkailu saataisiin kasvuun.

Levi Wellnes Clubia pyörittävästä Laura Peiposta tilanne on osittain yrittäjien itsensä vika.

– Meillä Levillä on pieni ongelma tai haaste: osa yrittäjistä on päättänyt, ettei täällä ole kesällä ketään, ja he pistävät oven heinäkuuksi säppiin, hän ihmettelee.

Peippo itse on ollut luomassa Leville uusia palveluja ja tapahtumia, kuten kesäisin järjestettävää Arctic Challenge -haasteottelua, joka toi tunturiin viime heinäkuussa 560 kisaajaa. Tänä vuonna Arctic Challenge järjestetään 22. heinäkuuta.

– Toivoisin, että muutkin järjestäisivät omia tapahtumiaan, Peippo sanoo.

Ongelmana on, että Arctic Challengen aikaan heinäkuussa moni Levin ravintoloista ja kaupoista on kiinni ja Leville saapuneet kisaajat kolkuttelevat suljettuja ovia. Laura Peiposta tämä on kummallista.

Peippo uskoo, että jos palvelut olisivat avoinna, kisaajat kertoisivat eteenpäin, kuinka hyvä kesämatkakohde Levi onkaan. Tämä ruokkisi matkailua jatkossa.

– Yrittäjät pitäisi saada uskomaan, että kesämatkailussa on mahdollisuuksia.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti