REFRRER:path /

Kamarimusiikki

Heinäkuussa Kuhmon valloittavat kamarimusiikki ja taiturilliset muusikot. Kuhmon Kamarimusiikki on Suomen vanhin ja kävijämäärältään suurin kamarimusiikin tapahtuma.

« »

Kesän valovoimaisin kulttuurinkehto Kainuussa

Kamarikriitikko

Pekka Mikkola

Virtuositeetti, nyanssit, musiikillinen tulkinta ja kerronta: nyt vihdoin tiedän, mitä nämä sanat pitävät sisällään kaikessa merkityksessään. Ylisanoja on vaikea keksiä, kun kuuntelee Kuhmon kamarimusiikkifestivaaleille saapuneita maailmanluokan huippumuusikoita, joita on muuten pitkästi toistasataa.

Koko kaksi viikkoa ovat joka päivän arvoisia ja vieläpä kun miettii, että saamme tällaisen tapahtuman Kuhmoon, Kainuuseen ja ylipäätään koko Suomeen. Arvostus ja kunnioitus tätä tapahtumaa kohtaan on ainakin osaltani kasvanut erittäin suureksi. Klassisen musiikin ystäviä hemmotellaan suurella volyymilla.

Konsertteja kuunnellessani ja sen jälkeenkin en voinut olla huomaamatta, kuinka paljon sekä yleisö että esiintyjät nauttivat tilanteesta. Ennakko-oletukseni oli, että esiintyjät tulevat estradille virallisen näköisinä, soittavat ohjelmiston, lähtevät lavalta ja heitä ei sen ihmeemmin välttämättä näy.

Mitä vielä, olin väärässä.

siintyjät tulivat lavalle omanlaisinaan. Vapauksia oli otettu selkeästi muun muassa pukeutumisen suhteen, mikä oli mielestäni huojentavaa huomata. Tietynlaisesta ”kaavoihin kangistumisesta” ja ”vanhanaikaisuudesta” on mielestäni päästy hyvin eroon.

Suuri osa musisoijista on tietääkseni konkariesiintyjiä Kuhmon kamarimusiikeilla, mikä näkyi myös vapautuneena olemuksena konserttiesityksissä. Konsertin jälkeen esiintyjät eivät suinkaan juosseet piiloon lavalta vaan tulivat tervehtimään yleisöä aulan puolelle.

Kenestäkään esiintyjästä ei paista ylimielisyys läpi. Päinvastoin, nöyryys ja kiitollisuus loistaa heistä kaikista ulospäin. Musiikki on pääasia ja nämä soittajat – huippumuusikot – ovat omiaan esiintymään juuri tässä tapahtumassa. Pienenä kritiikkinä yleisöä kohtaan voisin kuitenkin todeta, että kun mobiililaitteita pyydetään sulkemaan konsertin ajaksi, tätä sääntöä olisi kaikkien hyvä noudattaa.

Yksi upea asia oli myös huomata, että nuorille musisoijille on tarjolla opetusta huippumuusikoiden toimesta tapahtuman aikana. Luulisi tämän jos minkä olevan pysäyttävä kokemus jokaiselle opetustunnilla käyneelle nuorelle oppilaalle.

Missä muualla samanlaista pääsee kokemaan? Lisäksi uskon, että moni nuori inspiroituu varmasti omaan musisointiin ja sen kehittämiseen juuri tämän tapahtuman avustuksella.

Tapahtuman aikana on fiksusti pystytty hyödyntämään Kuhmon alueen eri rakennuksia ja voimavaroja. Koulut ja eri rakennukset ovat hyötykäytössä koko tapahtuman ajan konsertteja, käytännön asioita, kahviloita ja myymälöitä varten.

Löytyypä vähän syrjästä myös viihtyisiä ruokaloita ja aitta, josta pystyy myös arvokkaasti maistelemaan tapahtumaa varten lanseerattua viiniäkin.

Suurin ylpeyden aihe Kuhmossa on kuitenkin Suomen parhaimpiin konserttisaleihin lukeutuva Kuhmo-talo. Akustiikka on kyseisessä paikassa vertaansa vailla. En ainakaan itse keksi parempaa paikkaa tämän tasoisten konserttien järjestämiselle.

Ei ole ihme, että suuri osa konserteista on ollut loppuunmyytyjä. Itse muutaman konsertin kuunnelleena ja tapahtumaa seuranneena olen voinut vain ilolla seurata, kuinka yleisö, esiintyjät ja kaikki työntekijät tykkäävät olla osana näin arvokasta tapahtumaa.

Haluan kiittää onnistuneesta tapahtumasta koko kamarimusiikkiorganisaatiota sekä erityisesti Kuhmon kamarimusiikin toiminnanjohtajaa Sari Rusasta. Upeaa työtä. Eläköön kamarimusiikki, eläköön Kuhmo!

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti


Lue lisää aiheesta

« »

Mistä kyse?

Kamarikriitikot

Kainuun Sanomien ja Kuhmon Kamarimusiikin yhteistyö, joka nostaa esille festivaaliyleisön näkökulmaa.

Kamarikriitikot eivät korvaa ammattikirjoittajia.

Kesän kamarikriitikot ovat Kerttu Härkönen Kajaanista, Elina Kosunen Helsingistä, Pekka Mikkola Kuhmosta, Christina Piirainen Kuhmosta sekä Timo Sankilampi Kajaanista.

Kamarikriitikot kirjoittavat yhden kirjoituksen valitsemastaan kamarimusiikkikonsertista.

Toinen kirjoitus voi käsitellä mitä tahansa musiikkiin tai festivaaliin liittyvää aihetta.

Kainuun Sanomat tai Kamarimusiikki eivät sido kriitikoiden ajatuksia tai pohdintoja.

Kamarikriitikoiden kirjoitukset julkaistaan kokonaisuudessaan Kainuun Sanomien verkkolehdessä.

Lue lisää Kamarimusiikin esitysohjelmasta: www.kuhmofestival.fi