REFRRER:path /

Kamarimusiikki

Heinäkuussa Kuhmon valloittavat kamarimusiikki ja taiturilliset muusikot. Kuhmon Kamarimusiikki on Suomen vanhin ja kävijämäärältään suurin kamarimusiikin tapahtuma.

« »

Kuhmon grafiikkanäyttely yllättää

Seppo Turunen
Sofia Kyllönen soittaa klarinettia ja on entinen Kamarimusiikin leiriläinen ja Kuhmon kesämuusikko.
Katso tarkemmin!

Äh! Taas tätä, ajattelin, kun saavuin tarkastelemaan Kuhmo-talolla esillä olevaan kahden suomalaisen graafikon, Pälvi Hannin ja Jaakko Mattilan yhteisnäyttelyä. Miksei täällä koskaan tehdä mitään jännittävää? Aina samat abstraktit maalailut miellyttävissä sävyissä aulassa odottamassa, että joku vähän vilkaisisi. “Onpas kivannäköistä taidetta”, eräs konserttiyleisöä edustava henkilö toteaa. No niin juuri. Mutta se tuskin on tämän näyttelyn tarkoitus.

Liian moni festivaalivieras ei ehkä ymmärrä tai ehdi katsoa tarkemmin sisältöä. Yksi katse riittää hyvin sanomaan, että no onpas kiva. Tai niin kuin minun tapauksessani; vaikuttaa tylsältä. Mutta ymmärtäähän sen, olemmehan täällä ensisijaisesti kuuntelemassa konsertteja, emme katselemassa. Tarvitseeko asian kuitenkaan olla niin? Meille on tarjottu mahdollisuus tarkastella kuvataidetta osana festivaalia, ja mikä parasta, ilman korvausta. Miksi siis jättää tilaisuus käyttämättä?

Suosittelisin näyttelyyn tutustumista muina aikoina kuin Kuhmo-talon konserttien yhteydessä. Tällöin Kuhmo-talolla on rauhallista, eikä muu yleisö pääse häiritsemään taidekokemusta. Näyttely koostuu paikoin hyvin erilaisista teoksista, mikä tekee kokonaisuudesta väistämättä hieman sekavan, muttei missään tapauksessa häiritse.


Taidegrafiikan maailma on minullle täysi arvoitus. Akvatinta, etsaus, polymeeri – mitä nämä kaikki tekniikat tarkoittavat? Onneksi jotkin asiat ovat sellaisia, ettei niistä tarvitse edes tietää pitääkseen niistä.

Erityisen kiinnostavia teoksia mielestäni ovat Mattilan Musta aukko ja Hannin Meri minussa, sekä Merten taa. Musta aukko ikään kuin imee katsojan silmät sisäänsä. Mitä kauemmin teosta tarkastelee, sitä syvemmälle se vie.

Edellä mainittuja Hannin teoksia taas yhdistää vähäinen figuratiivisuus kasvoina ilmaistuna. Teoksessa Meri minussa kasvot liittyvät muodoltaan vapaaseen turkoosin sävyiseen objektiin. Merten taa piilottaa kasvot mielenkiintoisella tavalla kissan kasvoja muistuttavien raamien sisäpuolelle.

Näyttelyn kaikki teokset eivät herätä minussa välitöntä mielenkiintoa, mutta jo mainittu aavistuksen sekava kokonaisuus vie mukanaan. Teokset voivat vaatia useamman tarkastelukerran, mutta onneksi festivaali jatkuu vielä tovin. Antakaamme siis esillä oleville vedoksille aikaa ja huomiota, sillä ne eivät ole täällä konserttien oheismateriaalina, vaan itsenäisinä taideteoksina.

Nautitaan taiteesta kun siihen on mahdollisuus!

Sofia Kyllönen

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »