REFRRER:path /

Kamarimusiikki

Heinäkuussa Kuhmon valloittavat kamarimusiikki ja taiturilliset muusikot. Kuhmon Kamarimusiikki on Suomen vanhin ja kävijämäärältään suurin kamarimusiikin tapahtuma.

« »

Kuhmossa aiempaa enemmän kansainvälisiä vieraita

Tatu Hiltunen
Festivaalin yleisömäärä pysyi viime vuosien tasolla. Ennen viimeisen päivän lipunmyyntiä kävijämääräksi arvioidaan noin 35¿500. Ennakkomyynnissä tehtiin tänä vuonna kaikkien aikojen ennätys.

Aino Tiirikkala

Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen arvioi, että tänä vuonna on ollut aiempaa enemmän kansainvälisiä vieraita.

Festivaali on vetänyt venäläisiä toimittajia, sveitsiläisiä pakettimatkailijoita sekä konserttivieraita muun muassa Kanadasta, Japanista ja Koreasta.

Festivaalin yleisömäärä pysyi viime vuosien tasolla. Ennen viimeisen päivän lipunmyyntiä kävijämääräksi arvioidaan noin 35 500. Ennakkomyynnissä tehtiin tänä vuonna kaikkien aikojen ennätys.

Festivaalin 74:stä konsertista 10 myytiin loppuun, minkä lisäksi suuri osa myytiin miltei loppuun. Toisella viikolla eniten yleisöä kiinnostivat Sibelius-päivä ja tangoaiheinen konsertti.

Myös lapsille suunnattu Pekka ja Susi oli aiempien vuosien lastentapahtumia kysytympi. Toiminnanjohtaja Sari Rusasen mukaan festivaali on saanut yleisöltä lähinnä positiivista palautetta.

Kuhmon Kamarimusiikin 2016 teemaksi on valittu maailmankylä.

Taiteellisen johtajan Vladimir Mendelssohnin mukaan Kuhmo on ollut maailmankylä jo ennen kuin termi on keksitty.

– Nyt Kuhmo on kuin Baabelin torni. Täällä on taiteilijoita lukuisista eri maista ja eri maanosista. Ajatuksena on, että nämä maailmankylän asukkaat toisivat ensi kesän festivaalille omista maistaan musiikkia, joka parhaiten edustaa heidän omaa kulttuuriaan, Mendelssohn sanoo.

Teema tuo mukanaan etnisiä sävyjä ja soittimia perinteisen kamarimusiikin oheen.

Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään ensi vuonna 10.–23.7.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »