REFRRER:path /

Omintakeisesta muotokielestä tunnettu Anna Ruohonen pokkasi Kaj Franck -muotoilupalkinnon

STT

Helsinki

Vaatesuunnittelija Anna Ruohonen on saanut tämänvuotisen Kaj Franck -muotoilupalkinnon. Palkintoraadin mukaan Ruohosella on oma tunnistettava muotokielensä, joka on kypsynyt ja saanut vivahteita Ruohosen pitkäaikaisesta asuinpaikasta Ranskasta.

Ruohonen on tehnyt tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten merkittävien muotibrändien kanssa, palkintoraati sanoo. Ruohonen on muun muassa suunnitellut koruja Aarikalle ja vaatemallistoa Nansolle. Hän suunnittelee kestävää ja eettistä muotia, ja esimerkiksi hänen AR by Anna Ruohonen -valmisvaatemallistonsa tehdään kokonaan Suomessa.

Kaj Franck -palkinto on arvoltaan 10 000 euroa. Suomen Messusäätiön lahjoittama palkinto jaettiin nyt 26. kerran. Palkintoon kuuluu myös palkinnonsaajan työtä esittelevä näyttely Designmuseossa.

Jätä kommentti