REFRRER:path /

Ei järkytetä turvallisuutta luovaa vakautta

Pääkirjoituksessa (KS 3.11.) toimittaja antaa ymmärtää, että muotoilin kantani Nato-kansanäänestykseen aiemmasta poikkeavasti EVA:n presidentinvaalipaneelissa. Tämä ei pidä paikkaansa. Lisäksi otsikko ”Kriisitilanteessa oikopäätä Natoon” ei vastaa omaa ajatteluani, eikä sen pitäisi vastata kenenkään asiaa tuntevan ehdokkaan näkemystä.

En kannata Suomen hakeutumista Naton jäseneksi. Nato-linjani vastaa puolueeni keskustan yhdessä päättämää. Meidän kannattaa työskennellä sen puolesta, että suurstrateginen tasapaino Pohjolassa säilyy ja sekä Suomi että Ruotsi pysyttäytyisivät sotilasliiton ulkopuolella. Tämä vahvistaa parhaiten alueen vakautta. Sen tausta on yksinkertainen historiallisuudessaan: Venäjän ei tarvitse pelätä, että maatamme käytettäisiin sitä vastaan kohdistettuihin vihollisuuksiin.

Mikäli vakaus

alueellamme järkkyy meistä riippumattomista syistä, täytyy valtiollisella johdolla olla kuitenkin kyky ja itsetunto arvioida tarpeellisia toimia suomalaisten turvallisuuden varmistamiseksi. Mikäli sellainen arviointi päätyisi Nato-jäsenyyden hakemiseen, tulee se tehdä yhdessä suomalaisten kanssa. Siksi kannatan asiasta kansanäänestystä.

Paneelissa totesin, että eduskuntavaalikin, mikäli pohjalla olisi valtiojohdon esitys jäsenyydestä ja eduskuntavaali keskittyisi tähän kysymykseen, saattaisi riittää kansan tahdon selvittämiseksi.

Se on selvää, että kiiretilanteessa kriisin ollessa päällä Nato-jäsenyyden hakeminen ei ole realistinen vaihtoehto. Olen usein reaalipolitiikan näkökulmasta korostanut, että sellaisessa tilanteessa Euroopassa kaikki palikat laitettaisiin pöydille sekä EU- että Nato-kokouksissa sekä kahdenvälisissä kokouksissa.

Suomen tavoite tulee aina olla rauha ja vakaus – suomalaisten turvallisuus. Tämän tavoitteen saavuttaminen määrää lopulta myös keinot.

Matti Vanhanen

presidenttiehdokas, kansanedustaja (kesk.)

Kriisin ollessa päällä

Nato-jäsenyyden

hakeminen ei ole

realistinen vaihtoehto.

Jätä kommentti