REFRRER:path /

Luonto villitsee kainuulaiset lauantaina

Kajaanin Kaupunginlammen aktiviteettien lisäksi tarjolla on linnunpönttöjen valmistusta Kuhmossa ja kevään merkkien tutkimista Suomussalmella.

arkisto/Eila Kilpeläinen
Kajaanin Kaupunginlammella villiinnytään luonnosta lauantaina

Lari Seppinen

Kainuun Liikunta ry:n terveysliikunnan kehittäjä Matias Ronkainen odottaa innolla lauantaina pidettävää Villiinny luonnosta -tapahtumaa.

Kajaanin Kaupunginlampi ja Kajaanihallin ympäristö täyttyvät erilaisista ulkoilmaharrastusmahdollisuuksista. Tarjolla on muun muassa liikennepuistoa ja seikkailurataa.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun tämä organisoidaan tällä mittakaavalla. Metsähallitus on järjestänyt näitä, mutta nyt on enemmän yhteistyötahoja mukana.

Villiinny luonnosta

on osa Suomi 100 -teemaa ja Metsähallituksen järjestämiä Luonnon päiviä. Aikaisemmin tänä vuonna Kajaanissa oli Sukella talveen -tapahtuma.

Kesäkuun puolivälissä on luvassa Rakastu kesäyöhön -juhla, jonka kanssa samaan aikaan on Hossan kansallispuiston avajaiset. Myöhemmin elokuussa Luonnon päivien yhteydessä on vielä Juhli luontoa -tapahtuma.

– Tämä sopii myös Kainuun Liikunta ry:lle ajankohtaisesti, sillä meillä on käynnissä liikunnan unelmavuosi.

Järjestelyt ovat sujuneet Ronkaisen mukaan mainiosti. Kaupunginlammen ympäristöön luvassa monenlaisia pisteitä ja monipuolisia aktiviteetteja.

Sääolosuhteet aiheuttivat viime viikonloppuna syytä huoleen, mutta nyt näyttää paremmalta.

– Lumisade huoletti, mutta onneksi se taitaa sulaa kokonaan pois. Pääsee sitten puistossa liikkumaan, eikä tarvitse tarpoa hangessa.

Aurinko on ollut jälleen enemmän esillä. Lauantaiksi Kajaaniin on luvattu aurinkoista ilmaa, jossa lämpötila vaihtelee 5–11 asteen välillä.

– On tärkeää, että lampi on avoin jäästä.

Tavoitteena on saada paikan päälle noin 1000 henkilöä.

Viikonloppuna on myös monenlaista muuta tapahtumaa tarjolla.

Mahdollisuuksien tori pyörii Raatihuoneentorilla, ja Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan yksikön KevätKantri -tapahtuma on käynnissä Seppälässä.

– Toivotaan, että mahdollisimman moni lähtisi yleisesti liikkeelle, Ronkainen sanoo.

Peltolassa villiinnytään luonnosta pönttöpäivän merkeissä. Lapset ja aikuiset pääsevät väsäämään linnunpönttöjä.

Aamulla on opastettu linturetki Kämärän lintutornilla.

Linnunpönttöjen väsääminen on monille mieluista puuhaa. Erikoissuunnittelija Eeva Pulkkisen mielestä suosioon on monia syitä.

– On aina kiva päästä rakentamaan ja sijoittaa valmiita pönttöjä puihin. On myös kiinnostavaa seurata, löytyykö pönttöön pesijä, ja millainen pesijä siihen löytyy.

Idea Peltolan pönttöpäivään lähti nivoutumasta monia kytkentöjä.

Ensinnäkin luontopalvelut oli asiassa vahvasti mukana. Toinen vaikuttava tekijä oli Yleisradion Miljoona linnunpönttöä -kampanja, joka päättyy sunnuntaina.

Ylen Miljoona linnunpönttöä -kampanjan tarkoituksena on haastaa ihmiset mukaan maailman suurimpiin pönttötalkoisiin. Kampanja alkoi maaliskuun alussa, jolloin avattiin pönttölaskuri rekisteröityjen pönttöjen laskemiseksi.

Kolmantena tekijänä oli se yksinkertainen totuus, että linnunpöntöille on aina tarvetta luonnossa.

– Koko perheelle on tekemistä riippuen, mikä kiinnostaa pöntön tekemisessä. Tämä on loistava voimien kohotus järjestäjiltä, Pulkkinen kertoo.

Suomussalmella Villiinny keväästä -tapahtuma näkyy Jätkänpuistossa. Muiden ulkoilmaharrastusten lisäksi lapsille on tarjolla 2 kevään merkit -retkeä, joilla on tarkoitus bongailla kevään merkkejä lähiluonnossa.

Kainuussa on Pulkkisen mukaan erinomaiset mahdollisuudet liikkua luonnossa.

– Paljon tehdään koulujen kanssa yhteistyötä lapsien liikuttamiseksi, mutta luonnossa liikkumiseen riittää pelkkä oven avaaminen. Kun lähtee ovesta ulos, niin luonto on lähellä.

Myös puitteisiin sijoittaminen ilahduttaa Pulkkista. Hänen mielestään on erinomaista, että ympäristöön on rakennettu puitteita kuten tulenteko- ja taukopaikkoja sekä opasteita.

Villiinny keväästä

Villiinny keväästä Kajaanissa on koko perheen päivätapahtuma, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia ulkoilmaharrastuksia. Järjestäjinä ovat yhdessä Kainuun Liikunta, Kajaanin kaupunki ja Metsähallituksen Pohjanmaan Luontopalvelut. Tapahtuma järjestetään osana Suomen luonnon päiviä ja Suomi 100 -teemaa.

Tapahtumapaikkana Kajaanissa toimii Kaupunginlampi ja Kajaanihallin ympäristö.

Kaupunginlammen rannalla toimintapisteinä ovat Oulujärven Melojat, Kajaanin Latu, Vapaa-ajan kalastajat ja Elämän Vaeltajat.

Päivän aikana Spartak vastaa liikennepuistosta, Kajaanin ammattikorkeakoulu seikkailuradan ohjauksesta, Kajaanin Elo lasten touhutuokiosta ja puistojumpasta ja Kajaanin Ratsastajat poniratsastuksesta. Ohjelmassa on myös muun muassa melontaa ja pelastuskaluston esittelyä.

Kajaanin ammattikorkekoulun restonomien pisteellä voi osallistua tandemhiihtoon, korikiipeilyyn, jättisaippuakupliin ja arvontaan.

Villiinny keväästä -päivänä Kuhmon luontokeskus Peltolassa vietetään pönttöpäivää, johon sisältyy opastettu linturetki Kämärän lintutornilla, tutustumista Peltolassa erilaisiin linnunpönttöihin ja niiden asukkaisiin sekä mahdollisuus rakentaa itse pönttöjä. Perheen pienimmille on tarjolla lintuaiheinen askartelupiste.

Suomussalmen Samoojat ry tarjoaa Jätkänpuistossa frisbeegolfia, talviturkinheittäjäistä ja Ämmänsaaren ympärijuoksun. Lisäksi kerrotaan melonnasta ja mahdollisesti kokeillaan kajakkia järvellä. Lapsille on 2 kevään merkit -retkeä, joissa tarkkaillaan kevään merkkejä lähiluonnossa. Tapahtumassa on musiikkia ja kotakahvila.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti