REFRRER:path /

Unelmat toteutuivat Onnelassa

Palvelutalon asukkaat lensivät Espanjan auringosta kuningattaren valtaistuimelle.

Juha Neuvonen
Anna Oikarinen nautti Espanjan auringosta Kainuun ammattiopiston Haavekuvani-projektissa.

Lari Seppinen

Anna Oikarainen, 80, on käynyt lukuisia kertoja elämänsä aikana ulkomailla, mutta Espanja on maa, johon mieli on vetänyt erityisen paljon uudelleen.

Haaveesta tuli totta, kun Kainuun ammattiopisto rupesi toteuttamaan palvelutalo Onnela-kodin asukkaiden unelmia kuvaprojektina.

Oikarainen pääsi nauttimaan Espanjan auringosta, kun Kainuun ammattiopiston YritysAmiksen tiloissa opiskelijat pistivät studiokuvaukset käyntiin.

Hymy oli Oikaraisella herkässä.

– Espanjan aurinkorannat ja lämpö, meri ja uiminen sekä halvat hinnat. Siellä sai kyytiä, hän muistelee.

Haavekuvani-projekti lähti liikkeelle, kun vanhusten palvelutalo Onnelalle myönnettiin toimintatonni Vanhustyön keskusliitolta ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta.

Tavoitteena oli ollut jo parin vuoden ajan ikuistaa asukkaita valokuvina.

Samaan aikaan KAO tarjosi osana Suomi 100 –hanketta lahjaksi kainuulaisille 100 lahjaa.

Yksi lahjoista oli sellainen, että Onnela-kodin asukas sai itse suunnitella kuvaamisen haluamassaan paikassa.

Projektin eräänä tavoitteena oli päästää nuoret tekemään sukupolvien välistä yhteistyötä vanhempien ihmisten kanssa.

Yhteistyö nuorten ja iäkkäämpien välillä on toiminut harmonisesti, ja projektin toteuttaminen on antanut molemmille osapuolille unohtumattomia kokemuksia.

Petra Penttinen, 22, opiskelee Kainuun ammattiopistossa media-assistentiksi. Kuvaustilanteet on jaoteltu opiskelijoiden kesken siten, että kaikki pääsevät kuvaamaan.

– Eräs vanhuksista halusi lastentarhanopettajaksi. Oli hienoa huomata hänen ilmeestään, miten onnellinen hän oli, kun unelma toteutui.

Onnellisuus, ilo ja vaihtelu arkeen ovat sanoja, jotka nousevat niin vanhusten, opiskelijoiden kuin henkilökunnan puheista esiin.

Palvelukodin työntekijä Irma Reima korostaa, että pienikin asia voi tuoda iloa vanhusten arkeen.

Pienistä asioista halutaan luoda hetkellisiä poikkeamia normaaliin arkeen.

– Tavoitteenamme on tehdä jotain, mikä tuo heille elämyksiä. Sen ei tarvitse olla mitään valtavan suurta. Yhdessä tehty ruoka tai itse laadittu ruokalista voi tuoda hyvän mielen, Reima kertoo.

Kiitosta Haavekuvani-projektista on tullut myös palvelutalon asukkaiden omaisilta. Monet ovat kysellyt otettuja kuvia muistoiksi.

Vanhusten unelmat ovat vaihdelleet. Yksi halusi poliisiksi, toinen metsän keskelle. Eräs rouvista on tykännyt pukeutua kuningatar Elisabetin tapaan.

Eri tahot ovat auttaneet järjestelyissä. Kajaanin poliisilaitoksen kenttäjohtaja toi paikalle poliisiauton, ja ammatista unelmoinut pääsi istumaan kuskin paikalle.

Päiväkoti Sinilinnun lapset auttoivat lastentarhanopettajuuden toteuttamisessa.

Kuningatar Elisabetiksi pukeutuneelle paikalla oli asiaan kuuluva valtaistuin.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti