REFRRER:path /

Posti luopuu ruohonleikkauksesta – jäi lyhyeksi kokeiluksi

Posti
Nurmikot leikattiin tiistaisin, joka on hiljaisin postipäivä.

Kirsi Turkki

Helsinki

Postin palvelujen valikoimassa ei enää ole ruohonleikkausta.

Posti sai pari vuotta sitten huomattavaa julkisuutta ja myös arvostelua, kun postinjakajat alkoivat leikata ruohoa postinjakelun yhteydessä. Kohderyhmänä olivat ennen kaikkea iäkkäät omakotitaloissa asuvat asiakkaat, joille ruohonleikkaus oli liian raskasta.

Nurmikot leikattiin tiistaisin, joka on hiljaisin postipäivä.

Postin postipalveluista vastaava johtaja Turkka Kuusisto vahvistaa, että ruohonleikkaus ei ole enää mukana Postin uudessa strategiassa, joka julkistettiin tiistaina. Posti keskittyy nyt palveluissaan laajentamaan kotihoivaa, johon kuuluvat muun muassa aterioiden toimitukset ja muu henkilökohtainen apu. Kuusiston mukaan edelleen on mahdollista, että postinkantaja leikkaa myös ruohon, jos asiakas tilaa muuta henkilökohtaista apua. Yksittäisenä palveluna ruohonleikkkausta ei enää tehdä.


Kun kirjepostin määrä laskee, niin Postin uutena strategiana on tavoitella kasvua paketeista, verkkokaupasta ja logistiikan palveluista. Posti avaa yli tuhat uutta pakettiautomaattia ja kehittää kirjeiden digitaalista seurantaa.

Postin toimitusjohtajan Heikki Malisen mukaan Posti on historiallisessa käännekohdassa, sillä paketit ja logistiikka toivat heinä-syyskuussa Postille enemmän liikevaihtoa kuin perinteiset kirje- ja lehtijakelut. Verkkokaupan arvioidaan kasvavan Suomessa noin 10 prosentin vuosivauhtia. Kirjeposti vähenee noin 13 prosenttia vuodessa.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti