REFRRER:path /

Trumpin Jerusalem-päätös saanut eri tahot Lähi-idässä raivon valtaan

Iranin tukemat joukot uhkailevat iskeä amerikkalaisia vastaan Irakissa

ERDEM SAHIN
Mielenosoittajat huusivat Trumpin vastaisia iskulauseita Jerusalemissa.

STT, AFP

Helsinki/Bagdad/Ankara

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi on raivostuttanut palestiinalainen Hamas-järjestön lisäksi myös Irakissa taistelevat, Iranin tukemat puolisotilaalliset joukot.

Trump ilmoitti eilen, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää lähetystönsä sinne Tel Avivista.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu hätäkokoukseen keskustelemaan Trumpin ilmoituksesta perjantaina.

Suomen ulkoministerin Timo Soinin (sin.) mukaan kahden valtion malli on ainoa realistinen.


– Jerusalemin asemasta Israelin ja palestiinalaisten pääkaupunkina voidaan sopia vasta osana tulevaa rauhaa, Soini sanoo ulkoministeriön Twitter-tilillä.

”Trumpin teko oikeuttaa iskemään amerikkalaisia vastaan”

Iranin tukema puolisotilaallinen al-Nujaba on osa Hashed al-Shaabia, joka taistelee Irakissa äärijärjestö Isisiä vastaan.

– Trumpin päätös oikeuttaa iskemään amerikkalaisia joukkoja vastaan Irakissa, al-Nujaban puolisotilaallisten joukkojen johtaja Akram al-Kaabi sanoi tiedotteessa tänään.

Pentagonin mukaan Yhdysvalloilla on Irakissa yli 5 200 sotilasta.

Myös Iran on tuominnut Trumpin päätöksen provokatiiviseksi ja varoittanut, että se johtaa uuteen palestiinalaisten kansannousuun.

Palestiinalaisten katsotaan nousseen Israelia vastaan kaksi kertaa. Ensimmäinen intifada oli 1980- ja 90-lukujen taitteessa ja toinen vuodesta 2 000 alkaen.

Hamasin johtaja Ismail Haniya sanoi tänään puheessaan, että Yhdysvaltojen tukemaa Israelin sionistista politiikkaa voidaan vastustaa vain kansannousun avulla.

Palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin mielestä Trumpin päätökset ovat paheksuttavia ja mahdottomia hyväksyä. Ne kaivavat maata kaikkien rauhanpyrkimysten alta, Abbas sanoi.

Erdogan: Trump pyrkii lietsomaan, ei rauhoittelemaan

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin mielestä Trumpin ilmoitus ”sysää koko seudun keskelle palavaa rengasta”, kertoo turkkilainen televisiokanava CNNTurk.

Erdoganin mukaan Trumpin tehtävä näyttää olevan pikemminkin lietsoa eripuraa kuin sovitella kiistoja.

– Hei Trump, mitä sinä oikein haluat tehdä? Minkälainen lähestymistapa tämä on? Erdogan kysyi puhuessaan Ankaran lentokentällä torstaiaamuna.

Paikalla ollut yleisö reagoi Erdoganin kritiikkiin huutamalla iskulausetta ”Tuho Israelille”.

Jätä kommentti