REFRRER:path /

YK varoittaa: Tästäkin vuodesta tulossa ennätyslämmin

YK:n ilmastokokous alkoi Bonnissa - Trumpin aikeet varjostavat tapaamista

PHILIPP GUELLAND
Mielenosoittajat vaativat toimia ilmaston lämpenemisen estämiseksi Bonnissa.

STT, MARIA ROSVALL

Bonn

YK:n ilmastokokous on alkanut Saksan Bonnissa. Kokous on ensimmäinen sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän Pariisin ilmastosopimuksesta.

Tunnelma kokouksen alla on ollut huolestunut ilmaston kehityksen suhteen. YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä nousivat viime vuonna ennätyksellisen korkeaksi. Lisäksi vuosi 2016 oli mittaushistorian lämpimin.

WMO:n mukaan myös kuluva vuosi nousee hyvin todennäköisesti tilastohistorian kolmen lämpimimmän vuoden joukkoon viime vuoden ja vuoden 2015 ohella.

–  Olemme tänä vuonna todistaneet poikkeuksellisia sääoloja: yli 50 asteen lämpötiloja Aasiassa, lyhyen ajan sisällä useita ennätyksellisiä hurrikaaneja Karibialla ja Atlantilla – jopa niin kaukana kuin Irlannissa, miljoonia ihmisiä koettelevia monsuunitulvia sekä jatkuvaa kuivuutta Itä-Afrikassa, listaa järjestön pääsihteeri Petteri Taalas.


Viime vuonna liki 24 miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan sääoloihin liittyvien katastrofien takia. Suurin osa johtui tulvista tai myrskyistä Aasiassa ja Tyynenmeren alueella.

Euroopassakin lähestyttiin 50:tä astetta

Tammi-syyskuun aikana ennätyslämpötiloja on mitattu eri puolilla maapalloa.

Vuoden alussa helleaalto koetteli osia Etelä-Amerikasta. Chilessä pääkaupungin Santiagon lämpöennätys rikkoutui, kun kaupungissa mitattiin 37,4 astetta. Argentiinalaisessa Puerto Madrynissä lämpötila nousi tammikuun lopulla 43,5 asteeseen, mikä on korkein koskaan mitattu lämpötila niillä leveysasteilla.

Aasiassa oli paikoin ennätyskuuma toukokuu. Pakistanin länsiosissa lähellä Iranin rajaa lämpötila nousi 54 asteeseen. Yli 50 asteen lukemia mitattiin myös Iranissa ja Omanissa.

Kesä oli poikkeuksellisen kuuma myös Välimerellä, missä Espanjan Cordobassa mitattiin heinäkuussa 46,9 astetta. Lämpöennätyksiä lyötiin monin paikoin myös Italiassa, Kroatiassa ja Etelä-Ranskassa.

Yhdysvalloissa San Franciscossa syyskuun lämpöennätys meni uusiksi, kun lämpötila nousi kaupungissa 41,1 asteeseen. Kaliforniassa, kuten monessa muussakin paikassa, poikkeuksellinen kuumuus ja kuivuus olivat osatekijöinä laajoissa ja tuhoisissa maastopaloissa.

Pohjois-Atlantilla ennätysvilkas hurrikaanikausi

Karibialla ja osissa Yhdysvaltoja suuria tuhoja aiheuttivat hurrikaanit. Pohjois-Atlantin hurrikaanikausi onkin tänä vuonna ollut ennätysvilkas.

Loppukesästä alueella syntyi kolme suurta hurrikaania lyhyen ajan sisällä: Harvey elokuussa ja Irma sekä Maria syyskuussa. Myrskyistä kaksi, Harvey ja Irma, olivat toiseksi voimakkaimman eli neloskategorian hurrikaaneja vielä Yhdysvaltoihin iskeytyessään. WMO:n mukaan näin ei ollut koskaan aiemmin käynyt.

Lokakuun puolivälissä Atlantilla muodostui vielä historian itäisin hurrikaani Ophelia, joka aiheutti tuhoja erityisesti Irlannissa.

Hyvin hitaasti liikkunut Harvey aiheutti valtavia tulvia osissa Texasin ja Louisianan osavaltioita. WMO:n mukaan ei voida varmuudella sanoa, tekeekö ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos Harveyn kaltaisista hitaasti liikkuvista ja vielä maissakin runsaasti satavista hurrikaaneista yleisempiä. On kuitenkin todennäköistä, että ilmastonmuutoksen takia sademäärät lisääntyvät ja merenpinnan nousu tekee myrskyvuoksista tuhoisampia.

Jätä kommentti