REFRRER:path /

Jalkapallo

Jalkapallo -aihesivulla seuraamme pääasiassa AC Kajaanin otteita jalkapallon II divisioonassa. Seuraamme myös Kajaanin jalkapalloseurojen uutta yhteiseloa.

« »

36 minuutin ja neljän maalin hurlumhei päättivät karsinnan

Suomen tappioton syksy huipentui viihdytystasapeliin Turussa

STT

Turku

Suomi päätti karsintansa ensi vuoden jalkapallon miesten MM-lopputurnaukseen viihdyttävästi. Murheinen, mutta loppua kohden mukavasti piristynyt kymmenen pelin rupeama sinetöitiin 2-2-tasapelillä Turkkia vastaan Turussa.

–  Peli oli varmaan viihdyttävä katsojille, mutta ei välttämättä penkille, päävalmentaja Markku Kanerva naurahti.

–  Vahvaa henkistä kanttia taas. Viimeisen vartin aikana kahdesti tasoihin, Kanerva kehui ryhmäänsä.

Suomi kokosi peleistään voitot Islannista ja Kosovosta, kolme tasapeliä ja karsinnan viime syksyn ja tämän vuoden alkupuoliskon aikana musertaneet viisi peräkkäistappiota. Sijoitus lohkossa viides, kärkinelikosta selkeästi jääneenä. Silti, päätös oli lohduttava: tänä syksynä ei tappioita neljässä pelissä.


–  Kahdeksan pistettä neljästä pelistä, se ei ole huono saldo. Olen tuosta äärimmäisen ylpeä. Kovia vastustajia vastaan pisteitä ja jopa voitto, Kanerva totesi.

Koko karsinnasta päävalmentaja poimi uusien kasvojen esiinmarssia.

–  Kahdeksan debytanttia, minun aikanani seitsemän. Näyttöpaikkoja on saatu.

Cenk Tosun kiusasi jälleen

Lähes tuntiin venyneen maalittomuuden Turun illassa mursi Suomen kiusanhengeksi tänä vuonna äitynyt Cenk Tosun. Maaliskuussa Antalyan ilta-auringossa kahdella maalillaan Suomen upottanut Besiktas-kärki oli elementissään myös Turun myöhäisiltasateessa.

Cenkin 57. minuutin maalin jälkeen tasoituspaikka aukesi 63. minuutilla Joel Pohjanpalolle, jolle saatiin hyvä veto rangaistusalueen keskeltä. Kuti oli kuitenkin liikaa maalivahti Volkan Babacanin ulottuvilla, ja jo avauspuoliajalla paikkoihin päässyt Pohjanpalo sai taas turhautua.

Viimeisen vartin aikana sateessa ilakoitiin sitten päästä päähän. Robin Lodin mainion vapaapotkun jatkoi suoraan ilmasta sisään toppari Paulus Arajuuri. Maali oli kuin työkseen osumia sylkevän, ja riemu kolmannesta A-maajoukkueosumasta oli käsinkosketeltavaa Arajuuren kasvoilla.

Huima vuoristorata jatkui Pohjanpalon riemuitessa ensin johtoa, mutta turhautuessa sitten paitsioliputuksella. Ja sitten soikin Suomen päässä. Cenk Tosun ei tunnu saavan tarpeekseen Suomen kurittamisesta, ja 2-1-johtomaali oli jälleen ihan oikea maalintekijän maali. Neljäs Suomen verkkoon näiden karsintojen kahdessa pelissä häneltä.

Pohjanpalolle palkinto

Lohduttavaksi syksyksi kääntynyt pettymyskarsinta sai sitten arvoisensa lopun, kun Pohjanpalo sai palkkion yrityksestään. Suomen karsintojen viimeinen maali tuli 88. minuutilla Turun sadeyössä, kun seurajoukkueessaan Leverkusenissa penkkiä kuluttava Pohjanpalo tälläsi sydämensä kyllyydestä ja nyt ilman kenenkään torjuntaa tai paitsioliputusta.

Syöttäjänä osumaan oli Pyry Soiri, mies perjantaisen Kroatia-tasapelin tasoittajana reilun kymmenen minuutin peliajalla. Nuorukainen tuli nyt kehiin 82. minuutilla, joten tehot ovat maajoukkueuran alussa hyvinkin kohdillaan.

Soiri oli yksi Kanervan mainitsemista näiden karsintojen debytanteista, joilta odotetaan entistä väkevämpää roolia Suomen aloittaessa Nations-liigan ensi syksynä. Uusi tie kohti sitä ikuista haavetta eli arvoturnausta alkaa 6. syyskuuta 2018.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »