REFRRER:path /

Jalkapallo

Jalkapallo -aihesivulla seuraamme pääasiassa AC Kajaanin otteita jalkapallon II divisioonassa. Seuraamme myös Kajaanin jalkapalloseurojen uutta yhteiseloa.

« »

Haka nappasi tärkeät pisteet Kemistä

Kajaanin Haka lujitti asemaansa jalkapallon Kolmosen kärkipaikalla, kun se kaatoi FC Kemin vieraskentällä maalein 1–3 (1–2).

Kajaanilaisten maaleista vastasivat Jesse Kemppainen ja kahdesti onnistunut Leevi Kemppainen.

Kemin ainoasta osumasta vastasi kokenut Keijo Huusko.

– Hyvin vahva peli meiltä. Pystyimme hyvin kontrolloimaan ottelua ja pitämään palloa itsellämme, Hakan päävalmentaja Pekka Kemppainen totesi ottelun jälkeen.

Kemppainen jakoi kiitosta myös joukkueensa maalivahdille. Toisella jaksolla FC Kemi sai rangaistuspotkun, jonka Haka-vahti Olli Karppinen torjui.

– Se oli Ollilta tärkeä torjunta. Peli olisi voinut mennä lopussa vielä hyvin jännäksi, päävalmentaja totesi.

Viikonlopun ottelun alla FC Kemi oli saanut riveihinsä nimekkään vahvistuksen, kun Rundell Winchester siirtyi liigaseura PS Kemistä joukkueen vahvuuteen.

– Aika paljon hänelle palloa yritettiin pelata, mutta meidän topparit (Joonas Tikkanen ja Naoufel Mabrouk) pitivät miehen hyvin kurissa, Kemppainen kertoi.

Kajaanin Haka lisäsi voitolla eroa muihin sarjataulukossa. Toisena oleva OTP on nyt neljän pisteen päässä Hakasta. Lisäksi oululaisilla on yksi ottelu enemmän pelattuna kuin keltapaidoilla. FC Kemi on sarjassa neljäntenä.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »