REFRRER:path /

Pakkaajia ja nostureita maailman markkinoille

Katja Palmqvist
Jätenostureiden kehitys aloitettiin Kauhasen Konepajalla ennen vuosituhannen vaihdetta, ja uusin malli nostureista on ollut tuotannossa viitisen vuotta, kertoo toimitusjohtaja Petri Kauhanen.

Katja Palmqvist

KOTI-LAPPI I PALVELUSIVUT

Jätepakkaajia ja -nostureita pääasiassa läntisen Euroopan markkinoille valmistavalla Kauhasen Konepajalla ollaan valmiina muutoksiin. Hydrauliikka- ja sähkölaitteiden asentaminen tehdään jatkossa Suomen rajojen ulkopuolella, mutta kansainvälisyys on hallinnut alaa jo pitkään.

– Ala on kasvanut voimakkaasti, ja liikevaihdostamme yli 90 prosenttia tulee ulkomailta, toimitusjohtaja Petri Kauhanen kertoo.

Jätteiden kierrätystä ja uusiokäyttöä koskevat lait kiristyvät, ja Euroopan unionin jäsenmaista esimerkiksi Puola on Kauhasen mukaan vasta lähdössä liikkeelle. – Se on iso alue, ja uskon heidän kehittävän järjestelmiään lähiaikoina.

Yhtiön tuotantilat sijaitsevat Teollisuustiellä monessa hallissa, sillä laajennuksia on tehty tarpeen mukaan. Työntekijöitä on tällä hetkellä 17, mutta jatkossa työvoiman saatavuus huolettaa, koska koulutus siirtyy jatkuvasti kauemmaksi.

Perustamisvuodesta 1981 suunnittelusta päävastuun on kantanut Aarne Kauhanen. Sukupolvenvaihdos tehtiin vajaa kymmenisen vuotta sitten Petri Kauhasen ottaessa vastuun toiminnan pyörittämisestä.

Yhteistyökumppanit ja alihankkijat ovat tärkeitä, ja asiakkaiden mielipiteitä kuunnellaan tarkasti. – Olemme tyytyväisiä, jos saamme kehitettyä tuotteen, joka auttaa asiakastamme menestymään, hän tiivistää.

Jätenosturit tulivat tuotantoon vuonna 1999, sillä syväkeräysastiat yleistyivät nopeasti ja yrittäjät tarvitsivat uudenlaisia keräyslaitteita. Maalaukset puristimiin ja nostureihin tehdään asiakkaan väreihin muualla. – Pää katossa ja jalat maassa, Kauhanen tiivistää.

Kemijärven kaupungin yrityssivut 11.4. näköislehdessä.

Asiakkaat mukana tuotekehityksessä.