REFRRER:path /
Timo Kyllonen
Kuhmossa lauantaina vieraillut Matti Vanhanen arvosteli tiukasti suurvaltojen tapaa lipsua kansainvälisistä sopimuksista. Se antaa hänen mukaansa luvan myös muille irrottautua niistä.

Yhteistyön vahvistaminen on ainoa tie

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen sanoo, että kansainvälisessä turvallisuudessa pitää palata liennytyksen tielle.

– Turvallisuus on ajankohtainen aihe, jonka ulottuvuudet ovat tällä hetkellä Pohjois-Korean tilanteesta kotimaan turvallisuuteen saakka ja kaikki siltä väliltä, sanoo kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen.