REFRRER:path /
Harri Hinkka
Hyvän yön lauluja pysähtyy Kuhmossa ensi sunnuntaina.

Hyvän yön lauluja akustisesti

Olli Lindholm sanoo, että kiertueelle on kaivettu naftaliinista vanhempia ja harvinaisempia lauluja.

Reippaalla rock-asenteella lavalla näkemään totuttu Yö-yhtye taipuu myös rauhalliseen menoon. Parhaillaan Hyvän yön lauluja -kiertueella maata kiertävän yhtyeen keulahahmo ja solisti Olli Lindholm sanoo, että kaksiosainen konsertin ensimmäinen, akustinen, osuus on saanut todella hyvän vastaanoton.