REFRRER:path /
Pertti Granqvist
Kunnanjohtaja Petri Kauppisen johtajasopimus mietitään vielä uudelleen.

Petri Kauppisen johtajasopimus uuteen harkintaan

Jorma Moilanen

Sotkamon kunnanhallitus hylkäsi maanantai-iltana äänin 6–5 hallintojohtaja Paula Halosen esityksen, että Ari Korhosen kunnallisvalitus koskien kunnan ja kunnanjohtaja Petri Kauppisen välistä johtajasopimusta hylättäisiin.

Kunnanhallitus on siis nyt samaa mieltä kuin Ari Korhonen, joka kunnallisvalituksessaan vaati Pohjois-Suomen hallinto-oikeutta kumoamaan Sotkamon kunnanhallituksen lokakuussa tekemän päätöksen johtajasopimuksesta Sotkamon kunnan ja kunnanjohtaja Petri Kauppisen välillä ja palauttamaan asian kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Korhonen vaati myös hallinto-oikeutta kieltämään kyseisen päätöksen täytäntöönpanon, vaikka hyväksytyssä sopimuksessa todetaankin sopimuksen tulevan kuntaa sitovaksi välittömästi hyväksymisen jälkeen.

Sopimuksen perusteella Kauppisen palkka ehti jo nousta 1 100 eurolla kuukaudessa 7 800 euroon. Nyt myös palkankorotus otettaneen uudelleen harkittavaksi.

Sotkamon kunta myös korvannee kunnanhallituksen maanantai-illan päätöksen perusteella Ari Korhoselle tämän oikeudenkäyntikulut, jotka olivat 200 euroa.

Hallintojohtaja Paula Halonen oli ehdottanut kunnanhallitukselle, että se pyytäisi Pohjois-Suomen hallinto-oikeutta hylkäämään kokonaisuudessaan Ari Korhosen kunnallisvalituksen aiheettomana ja perusteettomana.

Kunnanhallituksen kokouksessa käydyn keskustelun kuluessa Irene Toppinen (ps) ehdotti, että Ari Korhosen kunnallisvalitus hyväksytään kunnallisvalituksessa esitetyillä perusteilla. Reija Heikkinen (vas) kannatti Irene Toppisen ehdotusta.

Äänestyksessä hävinnyttä hallintojohtajan ehdotusta kannattivat keskustalaiset Timo Hyvönen, Jarmo Huttunen, Helmi Kemppainen ja Marja-Leena Korhonen sekä kokoomuksen Vesa-Pekka Sarparanta.Irene Toppisen ehdotuksen puolesta äänestivät Toppisen itsensä lisäksi Osmo Polvinen (vas), Ari Määttä (kesk), Reija Heikkinen (vas), Hannu Korhonen (ps) ja Airi Mäkinen (ps).

Ari Korhonen ja kunnanjohtaja Petri Kauppinen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti