REFRRER:path /

Pesäpallo

Sotkamon Jymy on kansallispelin pesäpallon hallitseva Suomen mestari. Jymy on lajin menestynein seura niin mitali- kuin maratontaulukossa.   Aihesivuille olemme koonneet tietopaketin kansallispelistä.

« »

Vimpeli vei avausfinaalin

Miesten Superpesiksen finaalisarja käynnistyi Vimpelin Vedon komennossa.

Veto oli kotiyleisönsä edessä Saarikentällä hallitseva osapuoli läpi ottelun ja vei voiton jaksoin 1–0 (3–0, 2–2).

Jymyn sisäpeli oli todella tahmeaa. Sotkamolaisten ykköskärjen onnistumisprosentit jäivät selvästi alhaisemmiksi kuin Vedon vastaavilla miehillä.

Vimpeliläisten kärki rullasi kiitettävästi, mutta ottelun hahmo oli jokeri Janne Mäkelä. Hän löi isäntien viidestä juoksusta neljä (1+3).

Jymyn juoksutili pysyi nollilla aina toisen jakson viimeiseen vuoropariin asti. Ottelu näytti jo päättyvän paloon kolmospesälle, mutta ViVen Teemu Isoketo ei saanut lukkari Janne Heimosen polttoheittoa kiinni. Näin Jymy sai kolmostilanteen, ja sen seurauksena Roope Korhosen ja Immo Rautiaisen kotiutukset tasoittivat tilanteen 2–2:een.

Siihen Jymyn kiri kuitenkin tyssäsi.

Finaalisarjan toinen osaottelu pelataan sunnuntaina Sotkamon Hiukassa kello 16 alkaen.

Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Sotkamo on voittanut viisi edellistä mestaruutta ja Vimpeli on ollut joka kerta hopealla. Vimpelin edellinen SM-kulta on vuodelta 2010.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti


Lue lisää aiheesta

« »