Mielipiteet

Aluevaaliehdokkaan mielipide: Kainuun tulevaisuus on ihmisissä, ei järjestelmissä

Kainuussa asui vuonna 2000 vielä 85 736 henkeä. Vuonna 2020 enää 71 664. Alle 20-vuotiaita kainuulaisia oli vuonna 2000 yhteensä 21 415 henkeä, vuonna 2020 enää 13 440. Alle 20-vuotiaiden osuus kainuulaisista vuonna 2000 oli 25,0 prosenttia ja vuonna 2020 enää 18,8 prosenttia. Yli 65-vuotiaiden osuus oli noussut samaan aikaan 16,7 prosentista jo 29,2 prosenttiin.

On hienoa asia, että meillä on paljon yli 65-vuotiaita. Kainuussa pitäisi kuitenkin olla sama määrä lapsia kuin vuonna 2000 tai enemmänkin. Espoossa ja Vantaalla yli 65-vuotiaita on 15-16 prosenttia, siis noin puolet Kainuun osuudesta. Eikö siis ole selvä, että hyvinvointialueen menestymisen ratkaisee väestökehitys ja sitä kautta syntyvä taloudellinen ja toiminnallinen kantokyky?

Minua vierastuttaa se kainuulaisissa päättäjissä vuosikymmeniä ollut ajatusmalli, että meidän on itse sopeutettava palvelut alati alenevaan väestökehitykseen. Kun Helsingin, Espoon ja Vantaan työttömyysluvut ovat 9,0-12,1 prosentin välillä ja Sotkamossa sekä Kajaanissa 6,5-8,8 prosenttia, niin ennen pitkää pitäisi myös väestövirran alkaa tulla tänne, missä on töitä. Väkisinkin joukkoon mahtuu silloin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämän päivän nuoret ikäluokat ovat myös ratkaisukeskeisiä eivätkä odota kaiken tulevan itsestään. Työterveyshoidossa panostetaan nopeaan hoitoon ja vältetään sitä kautta menetettyjä työpäiviä ja pahimmillaan hoidon pitkittymisestä seuraavia lisäsairauksia. Mitä sote voisi siitä oppia?

Esimerkiksi kansantauti diabetes voi johtaa jalkasairauksiin ja muihin komplikaatioihin eikä tätä voida etänä ratkaista. Toisaalta piilevä ja varsin yleinen sairaus on kilpirauhasen vajaatoiminta. Ohjataanko Suomessa kilpirauhaspotilaita mielenterveyshoitoon, vaikka diagnoosi pitäisi tunnistaa ilman, että kaikki raja-arvot ovat rikkoutuneet?

Nopea hoitoon pääsy on edellytys, että nuoret perheet valitsevat kotinsa Kainuusta. He ovat myös edellytys Kainuun elinvoimalle. Nopea hoitoonpääsy lyhentää myös riskiä komplikaatioille ja vähentää petipäiviä kalliissa erikoissairaanhoidossa.

Yksinkertaiset asiat ratkaisevat Kainuun hyvinvointialueen menestyksen: nuorten määrä, nopea hoitoon pääsy, Kainuun kuntien vetovoima ja asiakkaaseen keskittyminen. Jätetään hallinto vähemmälle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sami Kilpeläinen,

kunnavaltuuston 3. varapuheenjohtaja,

aluevaaliehdokas (kp.)

Sotkamo

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä