Ulkomaat

Amnesty: Satoja siviilejä surmattu Etiopian Tigrayn osavaltiossa

Rauhannobelisti Abiy Ahmed oli tätä ennen julistanut hallituksen joukkojen voittaneen tärkeän taistelun.

Mahdollisesti jopa satoja siviilejä on murhattu Etiopian kapinallisessa Tigrayn osavaltiossa, kertoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International myöhään torstaina.

Amnesty viittasi silminnäkijöihin, joiden mukaan hyökkäyksen takana olivat Tigrayn paikallisjohtajille uskolliset taistelijat.

Samaan aikaan Etiopian pääministeri Abiy Ahmed kertoi maan armeijan joukkojen voittaneet paikalliset joukot taisteluissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hallituksen joukkojen ja Tigrayn kansan vapautusrintaman (TPLF) välisissä taisteluissa on kuollut satoja ihmisiä ja niiden seurauksena on lähtenyt pakolaisten aalto viereiseen Sudaniin. Maan etniset jännitteet ovat tätä myötä kasvaneet entisestään ja yhä useampi kyselee, ansaitsiko Abiy, 44, todella viime vuonna saamansa Nobelin rauhanpalkinnon.

"Läntinen Tigrayn alue on vapautettu", Abiy sanoi Twitterissä. Pääministeri tulee maan suurimmasta etnisestä ryhmästä Oromoista ja hän taisteli aikanaan tigraylaisten kanssa naapurimaata Eritreaa vastaan.

Eritrean pelätään sekaantuvan taisteluihin

Konfliktin todellisen tilanteen laatua oli mahdoton arvioida, koska alueelta ei saada riippumatonta tietoa. Reuters ei myöskään pystynyt vahvistamaan kummankaan osapuolen versioita taisteluista tai Amnestyn raporttia joukkomurhasta.

Konfliktin pelätään vetävän taisteluihin mukaan Eritrean, jonka kanssa Addis Abeba teki rauhansopimuksen kaksi vuotta sitten. Eritreassa suhtaudutaan vihamielisesti Tigrayn johtoon. Pelkona on myös, että Etiopian rooli Afrikan unionissa (AU) heikkenee. AU yrittää vastustaa Etiopian johdolla naapurimaassa Somaliassa vaikuttavia islamisteja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Taistelut myös vähentävät ulkomaisten investointien tuloa Etiopiaan. Maan talouskasvu oli viime vuosina ollut toistakymmentä prosenttia ennen kuin koronavirus iski tännekin. Etiopia on vapauttamassa talouttaan, kuten esimerkiksi telekommunikaatiosektoriaan.

Amnestyn mukaan marraskuun 9. päivän yönä ihmisiä surmattiin Tigrayn lounaisosan Mai Kadran kaupungissa. Uhrit olivat ilmeisesti työläisiä, jotka eivät olleet sekaantuneet taisteluihin. Silminnäkijät kertoivat ammottavista haavoista, jotka oli aiheutettu todennäköisesti puukoilla tai viidakkoveitsillä.

"Kyseessä on järkyttävä tragedia", sanottiin lausunnossa.

Amnesty kertoi, että se ei ole pystynyt vahvistamaan syyllisiä joukkomurhaan, mutta silminnäkijät sanoivat teon takana olevan TPLF:lle uskolliset joukot. Isku oli tapahtunut sen jälkeen, kun nämä olivat hävinneet taisteluissa hallituksen joukoille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kapinallisten johtaja kiisti osallisuuden joukkomurhaan

Tigrayn ja TPLF:n johtaja Debretsion Gebremichael kuitenkin kiisti hänen joukkojensa osallisuudet tapahtumaan.

"Tämä on uskomatonta... tämä on tutkittava", Debretsion sanoi tekstiviestissä Reutersille. Hän syytti Abiyaa asioiden vääristelystä.

Taistelujen alkamisen jälkeen Sudaniin on paennut yli 11 000 ihmistä. Avustusjärjestöjen mukaan tilanne Tigrayssa on muuttumassa pahaksi. Jo ennen konfliktia siellä oli riippuvaisia ruoka-avusta 600 000 ihmistä.

Vuonna 2018 valtaan noussut Abiy sai Nobelin rauhanpalkinnon tehtyään rauhansopimuksen Eritrean kanssa. Hän oli tätä ennen myös avannut maan tukahduttavaa poliittista järjestelmää ja sallinut opposition poliittisten puolueiden toiminnan.

Demokraattiset uudistukset olivat kuitenkin asiantuntijoiden mukaan hiipumassa jo ennen nykyistä konfliktia. Abiya oli alkanut jälleen vangita opposition jäseniä ja rajoittaa median toimintaa.

Tigrayn kansan vapautusrintaman TPFL:n johtaja Debretsion Gebremichael kiistää joukkojensa osallisuuden joukkomurhaan. Hän syyttää pääministeri Abiy Ahmedia asioiden vääristelystä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä