Kotimaa

Amorellan pohjakosketuksen syy selvisi: oikean potkurin lapakulmat siirtyivät itsestään täyden peruutuksen asentoon – Komentosilta reagoi välittömästi

Amorella-alus sai pohjakosketuksen Ahvenanmaan Hjulgrundilla ollessaan matkalla syyskuisena sunnuntaina Turusta Maarianhaminaan. Laivalla oli yhteensä noin 200 matkustajaa ja noin 80 miehistön jäsentä. Matkustajien evakuointi alkoi välittömästi mantereelle, eikä kukaan loukkaantunut. Viime lauantaina karille ajanut Viking Grace palaa liikenteeseen sunnuntaina.

Matkustaja-autolautta Amorellan pohjakosketuksen välittömänä syynä oli tekninen vika, kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes). Amorella sai pohjakosketuksen Ahvenanmaan saaristossa syyskuun 20. päivä.

Otkes ilmoittaa, että tapahtumien kulku sekä pohjakosketuksen välitön syy on nyt saatu selville. Amorellan tehonsäätölaitteistossa ilmenneen teknisen vian seurauksena oikean potkurin lapakulmat siirtyivät itsestään täyden peruutuksen asentoon aluksen lähestyessä Hjulgrundin kapeikkoa. Komentosillalla huomattiin aluksen normaalista poikkeava käytös ja siihen reagoitiin välittömästi.

Otkes kertoo, että alus kuitenkin jatkoi kääntymistään oikealle kohti väyläalueen reunaa, mikä johti ensimmäiseen pohjakosketukseen Hjulgrundin kaakkoispuolella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Koska aluksen keulasyväys lisääntyi ja aluksella oli kallistumaa oikealle, päällikkö päätti ajaa aluksen Järsön saaren rantaan tilanteen vakauttamiseksi, Otkes sanoo tiedotteessaan.

Onnettomuustutkintakeskus pyysi puolustusvoimilta virka-apua onnettomuusalueen vedenalaisessa dokumentoinnissa. Väyläalueen pohjoisreunalta löytyi lohkare, jonka Väylävirasto arveli omassa tutkinnassaan siirtyneen sinne Amorellan karilleajon seurauksena. Lohkareissa oli ruoste- ja maalijälkiä Amorellasta.

Tämän jälkeen Väylävirasto poisti lohkareen räjäyttämällä, väylän kulkusyvyys varmistettiin ja väylä avattiin uudelleen liikenteelle 2. päivänä lokakuuta.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinta pohjakosketuksesta jatkuu. Tutkintaselostus julkaistaan tutkintasuunnitelman mukaan kesällä 2021.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Noin 200 matkustajaa evakuoitiin

Matkustaja-autolautta Viking Amorella ajoi karille toista kertaa samassa kapeikossa. Se ajettiin siis tarkoituksella matalaan veteen, ja evakuointi mantereelle aloitettiin. Henkilövahinkoja ei sattunut, ja tilanne oli vakaa. Tunnelma aluksella oli rauhallinen.

Alus sai pohjakosketuksen Ahvenanmaan Hjulgrundilla ollessaan matkalla Turusta Maarianhaminaan. Laivalla oli Viking Linen mukaan yhteensä noin 200 matkustajaa ja noin 80 miehistön jäsentä.

Ahvenanmaan lähellä sattui äskettäin toinen vakava tilanne, kun matkustajalaiva Viking Grace ajoi viime lauantaina kello 14:n jälkeen karille. Se oli matkalla Tukholmasta Maarianhaminan kautta Turkuun. Laivassa oli yhteensä 331 matkustajaa ja 98 miehistön jäsentä. Matkustajat joutuivat yöpymään aluksella. Tilanne säilyi aluksella vakaana. Aluksella oli 331 matkustajaa ja 98 miehistön jäsentä.

Viking Line tiedotti keskiviikkona, että Grace palaa liikenteeseen tulevana sunnuntaina iltalähdöllä Turusta Tukholmaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olemme hyvin kiitollisia, että vahingot jäivät vähäisiksi. Yksi aluksen potkureista sai vaurioita ja on parhaillaan korjattavana. Aluksen pohja säilyi ehjänä. On ilahduttavaa, että alus voi palata näin nopeasti liikenteeseen, tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström toteaa tiedotteessa.

Koska aluksen keulasyväys lisääntyi ja aluksella oli kallistumaa oikealle, Amorellan päällikkö päätti ajaa aluksen Järsön saaren rantaan tilanteen vakauttamiseksi, Otkes sanoo tiedotteessaan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä