Analyysi: Finnpulp-tapauksessa on vahva ennakkopäätöksen leima: sellutehtaiden lupin suhtaudutaan entistä tiukemmin

Kuopioon ei rakenneta maailman suurinta havusellutehdasta, tai ainakin suunnitelmat menevät kokonaan uusiksi.

Finnpulp Oy on valmistellut alueelle 1,2 miljoonaa sellutonnia tuottavaa tehdasta. Korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi kuitenkin sille myönnetyn ympäristöluvan.

Syynä olivat riskit jätevesien purkupaikaksi kaavaillun Kallaveden tilaan.

Kyseessä on erittäin painava päätös, jonka vaikutukset ulottuvat laajalti muuallekin kuin metsäteollisuuteen.

Lupia ei ole kumottu näin selkeästi vesipuitedirektiiviin ja sitä toteuttavaan vesienhoitolakiin vedoten näin korkealla oikeuslaitoksessa – yhtä suuren hankkeen kaatamisesta puhumattakaan.

Asian ydin on yksinkertainen: sellaiselle toiminnalle, joka uhkaa heikentää vesistön hyvää ekologista tilaa tai vaarantaa sen saavuttamisen, ei saa myöntää lupaa.

Taustalla vaikuttaa siis vesipuitedirektiivi ja siihen liittyvät vesistöjen ympäristötavoitteet.

Pintavesien tila arvioidaan viisiportaisella luokituksella erinomaisesta huonoon. Perusteet ovat pääasiassa biologisia, mutta myös esimerkiksi ravinnepitoisuus ja happamuus huomioidaan.

Vesien vähintän hyvää tilaa tavoiteltiin EU-alueella alun perin vuoteen 2020 mennessä.

Kun se osoittautui mahdottomaksi, direktiivin takarajaa on matkan varrella siirretty vuoteen 2027. Moni pelkää, että tavoite siirtyy edelleen.

Oleellisempaa on kuitenkin se, että tässä välissäkään erilaiset hankkeet eivät saa heikentää vesistön hyvää ekologista tilaa eivätkä mitään sen määrittelyn perusteena olevaa laatutekijää.

Ympäristötavoitteet ovat oikeudellisesti sitovia. Sen linjasi EU-tuomioistuin niin sanotussa Weser-päätöksessään, johon myös KHO viittaa.

Metsäyhtiö vetosi muun muassa parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan. Jätevesien päästörajatkin oli luvassa määritetty tiukemmiksi kuin esimerkiksi Äänekosken uudessa biotehtaassa.

Ratkaisevaa on kuitenkin purkuvesistölle koituva riski erityisesti silloin, kun vaarassa on pääseminen hyvään tilaan tai putoaminen sieltä tyydyttäväksi.

Sellutehtaan jätevesissä on esimerkiksi ravinteita, orgaanista ainesta ja suoloja.

Vaikka tekniikalla saadaan pitoisuudet alhaisiksi, niin jättilaitoksissa jätevesien määrä ja siksi myös kuormitus kasvavat suuriksi. Lisäksi on otettava huomioon koko elinkaari: yleensä tehtaiden on tarkoitus toimia vuosikymmeniä.

KHO katsoi myös, että Kallaveden tilaluokitus on vaarassa heikentyä jo ilman uutta sellutehdastakin.

Pitkälti juuri tämä kokonaisuus kaatoi Kuopion-hankkeen ainakin nykymuodossaan.

Oikeuden päätös tiukentanee muidenkin metsäteollisuushankkeiden lupatulkintaa.

Ei tarvitse olla vesistöbiologi tai -kemisti ymmärtääkseen, että ison sellutehtaan jätevesiä on hyvin vaikea saada sellaisiksi, ettei niillä olisi vaikutuksia.

Ovatko vaikutukset niin suuria, että vesistön tila heikkenee – sen arvioinnissa hyvin merkittävässä roolissa ovat asiantuntijoiden ohella koko ajan kehittyvät tietokonemallinnukset.

Sekin on huomioitava, että monen suunnitellun hankkeen purkuvesistöt ovat luvituksen kannalta erityisen ratkaisevassa tilassa.

Esimerkiksi Kemissä vesiä purettaisiin tyydyttävässä tilassa olevaan Perämereen. Kainuun Paltamossa virta veisi ainakin vielä hyvässä tilassa olevaan Oulujärveen.

Todennäköisesti olisi mahdollista rakentaa iso sellutehdas myös kokonaan suljetulla vesikierrolla, jolloin vesistöön ei pääsisi juuri mitään.

Mikä on teknisesti mahdollista, ei silti aina ole kannattavaa ainakaan sellaisilla prosenteilla, joita yhtiöt haluavat.

Metsäteollisuuden lisäksi KHO:n päätös ei voi olla heijastumatta muihinkin suuriin hankkeisiin, joiden vesistövaikutukset voivat olla merkittäviä. Näihin kuuluvat tehtaiden lisäksi esimerkiksi jätevedenpuhdistamot, kalankasvatuslaitokset ja turvetuotantoalueet.