Ulkomaat

Britannia ja EU pääsemässä sopuun brexit-kauppasopimuksesta ehkä jo tänään – näin kaupankäynti muuttuu, jos sopua EU:n kanssa ei synny

Britannia ja Euroopan unioni ovat pääsemässä sopuun kauppasopimuksesta. Vuodenvaihteessa Britannian EU:n väliset kauppasuhteet muuttuvat, syntyi kauppasopimusta tai ei. Jos sopimusta ei saada ajoissa aikaan, kaupankäynnissä aletaan noudattaa Maailman kauppajärjestö WTO:n sääntöjä. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi korkeita tullimaksuja ja viiveitä rajoille.

Useat kansainväliset uutistoimistot kertovat, että Britannia ja Euroopan unioni ovat pääsemässä sopuun kauppasopimuksesta. Sopimus liittyy Britannian irtautumiseen EU:sta vuodenvaihteessa.

EU kehottaa jäsenmaitaan valmistautumaan tulevan kauppasopimuksen toimeenpanoon 1. päivä tammikuuta, kertovat diplomaattilähteet uutistoimisto Reutersille.

Reutersin mukaan sopimus voi syntyä jopa tuntien sisällä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Näyttää siltä, että sopimus on melkein syntynyt. Kysymys on siitä, julkistetaanko se tänään vai huomenna, kertoo nimettömänä pysyttelevä diplomaattilähde Reutersille.

Britannian ja EU:n kauppaneuvotteluiden aika on kulumassa umpeen, kun vuodenvaihteeseen on enää viikko. Silloin loppuu brexitin siirtymäkausi.

Jos kauppasopua ei synny, Britannian ja EU:n kaupassa astuvat 1. tammikuuta 2021 voimaan Maailman kauppajärjestö WTO:n määräykset tuonnista ja viennistä.

WTO:n määräämät kauppaehdot tietäisivät muun muassa korkeita tullimaksuja useille tuotteille. Britanniasta tuotavien ja sinne vietävien tavaroiden hinta nousisi, ja myynti olisi hankalampaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suurimmat maksut koskisivat elintarvikkeita. Ison kolauksen kokisi myös autoteollisuus, joka on tärkeä osa Britannian vientiä. WTO:n mukainen tulli autoille on kymmenen prosenttia.

WTO:n sääntöjen mukaan myös mahdolliset verot koskisivat automaattisesti tuontia ja vientiä EU:n ja Britannian välillä.

Byrokratia tuo viiveitä rajoille

EU on Britannian suurin yksittäinen kauppakumppani. Vuonna 2019 EU:hun suuntautui yli puolet Britannian viennistä.

Siirtymäkauden ajan Britannia on ollut osa EU:n sisämarkkinoita ja tulliliittoa. Ilman vapaakauppasopimusta Britanniasta tulee vuoden alussa niin sanottu kolmas maa suhteessa Euroopan unioniin. Kaikista tavaroista täytyy siis tehdä tulliselvitys.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

WTO:n kauppasäännöt lisäisivät tavaraliikenteen valvontaa ja tarkastuksia, mikä voi aiheuttaa ruuhkia tieliikenteeseen ja satamiin sekä johtaa merkittäviin viivästyksiin. Tullimääräysten lisäksi tarkastukset liittyvät esimerkiksi terveys- ja kasvinsuojelusäännöksiin.

Palvelualat menettäisivät automaattisen pääsyn eurooppalaisille markkinoille. Tämä voi vaikuttaa esimerkiksi pankkipalveluihin.

Rajatarkastukset alkavat Britanniassa asteittain. Kaikki rajatarkastusasemilla tehtävät tarkastukset ovat käynnissä heinäkuun 2021 alussa.

Sopimukseton ero voi aiheuttaa häiriöitä koko Euroopan toimitusketjuille sekä ravistella rahoitusmarkkinoita. Britanniassa tavaroiden hinnat voivat nousta, koska EU-maiden välillä kauppa on yleensä verotonta.toimitusketjuille sekä ravistella rahoitusmarkkinoita. Britanniassa tavaroiden hinnat voivat nousta, koska EU-maiden välillä kauppa on yleensä verotonta.

"Australian malli" vaatisi lisää neuvotteluja

Britannian pääministeri Boris Johnson on puhunut julkisuudessa "Australian mallista", jota voitaisiin käyttää Britannian ja EU:n välillä.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sopimuksetonta brexitiä, sillä Australia tekee tällä hetkellä kauppaa EU:n kanssa WTO:n säännöillä.eli ilman vapaakauppasopimusta.

Maa on kuitenkin yrittänyt saada kauppasopimuksen EU:n kanssa aikaan jo vuodesta 2018.

Australian pääministeri Malcolm Turnbull on sanonut yleisradioyhtiö BBC:lle, että australialaiset eivät pidä kauppasuhdettaan EU:n kanssa tyydyttävänä.

WTO:n kauppaehdot astuvat voimaan, jos maiden välillä ei ole vapaakauppasopimusta. EU on kuitenkin tehnyt tällaisten maiden kanssa erillisiä sopimuksia kaupankäynnin helpottamiseksi yksittäisillä sektoreilla.

Esimerkiksi Australialla on EU:n kanssa sopimuksia muun muassa viinin viennistä. Britannialla tällaisia helpotuksia ei olisi, vaan "Australian malli" vaatisi lisäneuvotteluja erillisistä tuoteryhmistä.

Jatkuvatko neuvottelut yli vuodenvaihteen?

Vapaakauppasopimusten tavoite on vähentää kaupankäynnin kustannuksia esimerkiksi vähentämällä tai poistamalla tullimaksuja ja kiintiöitä.

EU-jäsenmaana Britannia oli mukana noin 40 kauppasopimuksessa, jotka EU on solminut yli 70 maan kanssa.

Tähän mennessä Britannia on varmistanut kauppasopimuksen 58 maan kanssa, mikä kattaa 96 prosenttia Britannian kaupasta EU:n ulkopuolella.

Viimeksi Britannia sopi Meksikon kanssa 15 joulukuuta, että maat jatkavat kauppaa nykyisillä säännöillä ja neuvottelevat tarkemmista ehdoista ensi vuonna. Uutistoimisto Reutersin mukaan sovun tavoitteena oli estää se, että kaupankäynnissä jouduttaisiin noudattamaan WTO:n sääntöjä.

EU:n ja Britannian kaupankäynnin pelisäännöistä on neuvoteltu siitä asti, kun Britannian EU-ero astui voimaan tammikuun lopussa. Siirtymäaika loppuu vuoden lopussa.

Tiistaina EU:n pääneuvottelija Michel Barnier sanoi toimittajille Brysselissä, että sopimusneuvotteluissa ollaan ratkaisevassa tilanteessa ja unioni on tekemässä "viimeistä yritystä", jotta se saataisiin aikaan.

Kaksi diplomaattilähdettä kertoi Reutersille, että EU on valmis jatkamaan kauppasuhdeneuvotteluja Britannian kanssa myös vuodenvaihteen jälkeen.

Erimielisyyksiä on yhä, vaikka neuvottelukumppanit ovat lähentyneet. Diplomaattilähteen mukaan Barnier kertoi jäsenvaltioiden edustajille, että kalastus on edelleen suurin kiistakysymys.

Britannia on aiemmin korostanut, ettei se halua jatkaa siirtymäaikaa yli vuodenvaihteen.

Rahtirekat jonottivat päästäkseen Doverin satamaan Britanniassa viime lauantaina. Britannian ja EU:n välistä kauppaa koskevat uudet säännöt 1. tammikuuta alkaen, vaikka vapaakauppasopimusta ei saataisi neuvoteltua.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä