Kotimaa

Budjetti: Jämsään 250 000 euroa alkuvaiheen tukea – Taustalla suunnitelma Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta

Jämsä on rakennemuutoksen kourissa, koska metsäjätti UPM kertoi hiljattain suunnitelmistaan sulkea Kaipolan tehdas vuoden loppuun mennessä

Hallitus kertoi keskiviikkona budjettineuvottelujen lopputuloksesta Valtioneuvoston linnassa. Vuoden 2021 talousarvioesitykseen sisältyy 250 000 euroa tukea alkuvaiheen toimenpiteisiin Jämsässä. Määräraha on tarkoitettu yhteistyön ja kehittämistoimien suunnitteluun ja koordinointiin sekä tarvittavien selvitysten toteuttamiseen, hallitus kertoo.

Hallitus kohdentaa myös neljänteen lisätalousarvioon sisältyviä määrärahoja yhteensä noin 8,7 miljoonaa euroa maakunnan liiton ja ELY-keskuksen päätöksin kohdennettavaksi Jämsän seudun koronaelpymistoimiin alueelliseen selviytymissuunnitelmaan perustuen.

Jämsä on rakennemuutoksen kourissa, koska metsäjätti UPM kertoi hiljattain suunnitelmistaan sulkea Jämsän Kaipolan paperitehdas vuoden loppuun mennessä.Jämsän kaupungin mukaan kokonaismenetys tulee olemaan yli 1200 työpaikkaa, kun huomioidaan tehtaan sulkemisen vaikutukset alihankkijoihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Työpaikkojen vähenemän, verotulomenetysten ja ostovoiman vähenemisen myötä vaikutukset kaupungin talouteen ovat arviolta 25-30 miljoonaa euroa vuodessa, Jämsän kaupunginhallitus arvioi.

Hallitukselta on luvassa tukea myös Naantaliin, jossa Neste on kaavaillut lopettavansa öljynjalostamon.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä