Kolumnit

Eduskunnasta: Aluevaalit tulevat – oletko hereillä?

Kuntavaalit käytiin poikkeuksellisissa olosuhteissa koronapandemian keskellä. Harva pääsi jututtamaan ehdokkaita kasvokkain, ja jos pääsikin, oli välimatkaa metrejä ja kasvoilla maskit.

Äänestysaktiivisuus jäi todella matalaksi, mikä on surullista, koska valtuustot päättävät arjen tärkeimmistä asioista. Se on lähidemokratiaa parhaimmillaan. Valtuustot päättävät esimerkiksi varhaiskasvatuksesta, esi- ja perusopetuksesta, kirjastoista, kulttuuritoimesta ja kunnallistekniikasta.

Kesäkuussa eduskunta hyväksyi historiallisen sote-uudistuksen. Valtavalla lakipaketilla siirrettiin vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä nykyisiltä vajaalta 300 kunnalta 21 hyvinvointialueelle, ja pian on aika valita myös niille omat päättäjät aluevaaleilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aluevaalien kampanja-aika on alkanut, ja vaalipäivä lähestyy tammikuun 23. päivä. Nyt vaalit ovat tammikuussa, mutta jatkossa aluevaalit järjestetään keväisin yhdessä kuntavaalien kanssa.

Ehdokashankinta on jo käynnissä, mutta tietävätkö ehdokkaat mihin ovat asettumassa ehdolle tai onko tammikuussa äänestäjille selvää miksi olisi fiksua käydä äänestämässä?

Mistä aluevaltuustoihin valitut päättäjät lopulta päättävät?

Kainuussa on jo kokemusta kuntia leveämmistä hartioista, joten 1.1.2023 Kainuun hyvinvointialue ei ole monellekaan täysin vieras toimintakenttä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminnan painopiste pitää meilläkin saada käännettyä perusterveydenhuollon ja ennaltaehkäisyn puolelle lähellä toimivissa hyvinvointikeskuksissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uudenlaista ajattelua kaivataan, palveluiden ja myös terveysteknologian kehittämistä yhteistyössä ihmisten kanssa, jotta perinteisen tekemisen rinnalle nousee uusiakin tapoja tehdä ja toteuttaa monen eri alan palveluita yhdessä.

Hyvinvointialueella valtaa käyttää suorilla vaaleilla valittava aluevaltuusto. Se tulee päättämään esimerkiksi, miten päivystystoiminta toteutetaan, miten neuvolat toimivat tai kuinka vanhuksiamme hoidetaan. Se päättää myös terveyskeskusten sijainnista, lastensuojelun ja sosiaalipalveluiden resursoinnista ja mielenterveyspalveluiden saatavuudesta.

Joten jos joku miettii, että miksi ihmeessä äänestäisin aluevaaleissa, niin juuri siksi, että vaikutat itseäsi koskevien palveluiden toteutukseen.

Tai jos tietoisesti jätät äänestämättä, niin samalla nakkaat oman hoitosi ohjausavaimen vapaaehtoisesti vatelikkoon, sillä alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon päätökset tekevät henkilöt, jotka olemme äänestäneet juuri siihen tehtävään ja kyllä sillä on väliä, kuka päättää sinun sosiaali- ja terveyspalveluistasi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä