Kolumnit

Eduskunnasta: Kaikki töihin

Kirjoittaja on sosiaalidemokraattien kajaanilainen kansanedustaja.

Kehysneuvotteluiden tärkeimmäksi asiaksi nousi työllisyyden vahvistaminen. Se on aivan ymmärrettävää, koska työ on parasta sosiaaliturvaa. Tärkeään osaan nousi osatyökykyisten työllistäminen, mikä on ollut vaikeaa vuosikymmenien ajan.

SDP on ollut aina työntekijöiden puolue. Siksi nyt on aika ottaa harppaus ja kiinnittää huomiota erityisryhmien työllisyyteen. Samaan aikaan kun toiset laskevat paljonko meillä on työmarkkinoille soveltumattomia henkilöitä, meillä on valtava joukko ihmisiä, jotka tarttuisivat heti töihin. Tässä on suuri näkökulma ero. Ja siksi on Suomen Samhall – Välittäjä Oy:n perustaminen erityisen tärkeää. Yrityksen tehtävänä on työllistää vammaisia ja muita osatyökykyisiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Osallisuuden, oikeudenmukaisuuden sekä yhdenvertaisuuden saavuttaminen edellyttää asennemuutosta työantajilta, mutta selvästi myös tukea, jota Välittäjä Oy tarjoaa linkkinä osatyökykyisten pääsyyn töihin.

On muistettava, että ennen korona-pandemian alkua Suomessa oli monilla alueilla ja aloilla jo suuri työvoimapula. Työvoimapulasta tietyillä aloilla kärsii myös Kainuu. Toisaalta Kainuussa noin kolmasosalla työttömistä on vaikeuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille sairauden tai vamman takia.

Kun niputetaan Välittäjän, kuntakokeilujen, pohjoismaisen työnhaunmalli, julkiset hankinnat, palkkatuki sekä työkykyohjelma, on lopputuloksena työllisyysloikka, jota ei ole aiemmin nähty.

On vihdoin päästy sanoista tekoihin, jossa kaikkien kansalaisten oikeus työhön toteutuu yksilöllisesti. Se on iso saavutus ja politiikkalinjaus Marinin hallitukselta. Sitä on odotettu, tehty selvityksiä ja selontekoja aiheesta jo riittävästi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oikeus työhön on perusoikeus. Alhainen verotus ei sitä ole. On kuitenkin huomionarvoista – mitä korkeampi työllisyysaste on, sitä enemmän se antaa mahdollisuuksia veroasteen tarkastelulle. Oikotietä onneen ei ole. Se syntyy työn teolla, tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella. Heikomman puolella oleminen ei ole heikkous vaan siitä syntyy hyvinvointi ja yhteiskunta, jossa kaikilla on kivaa.

Harmillisinta on julkisten toimijoiden suhtautuminen penseästi osatyökykyisten työllistämiseen. Tämän suuntaisia viestejä aina silloin tällöin saamme kansalaisilta.

Kuntien ja valtion pitää olla etunenässä osoittamassa yhdenvertaisuutta työmarkkinoilla. Hallituksen tavoitteena on saada kaikki tuntemaan itsensä tarpeellisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Hyvällä itsetunnolla varustetut kansalaiset ovat voimavara, jolla Suomi saadaan nousuun.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä