Kolumnit

Eduskunnasta: Perusosaamista tarvitaan

Kirjoittaja on suomussalmelainen vasemmistoliiton kansanedustaja.

Olemme eläneet jo vuosia aikaa, jossa digitalisaatio ja teknologinen kehittyminen ovat olleet etusijalla. Tässä hypetyksessä ja korkeakoulutuksen korostamisen ajassa on unohtunut, ettei ammatillisen koulutuksen merkitys ja arvostus saisi koskaan kadota.

Nyt näemme, että tekevistä käsistä ja perusosaajista on pulaa kaikkialla. Peruskivijalkaa ei saa koskaan unohtaa, sillä uutta ja innovatiivista ei synny, ellei perusta ole kunnossa mahdollistamassa arjen perustekemistä niin palveluissa kuin teollisuudessakin.

Ammattikoulutus on käynyt läpi suuren uudistushankkeen, joka vei ammatillista koulutusta kohti yksilöllisempää ohjausta, läheisempää yritysyhteistyötä ja tulosvastuullista toimintaa. Uudistus toi toimijakentälle lisäkustannuksia samaan aikaan, kun siitä myös leikattiin poikkeuksellisen paljon.

Siinä missä neljän prosentin korkeakoululeikkaukset aiheuttivat vuonna 2016 mittavan julkisen kohun, ammattioppilaitokset sopeuttivat toimintaansa kyseisinä vuosina jopa 30 prosentin leikkausten kautta, kaikessa hiljaisuudessa.

Julkisessa keskustelussa herkästi unohtuu, että ammattikouluista valmistuu osaavaa työvoimaa suhteellisen pienillä yksikkökustannuksilla ja käytännönläheinen koulutus on iät ja ajat ollut myös erinomainen keino taistelussa nuorten syrjäytymistä vastaan.

Alueiden kannalta on olennaista, että koulutusta on tarjolla ja sitä voidaan myös räätälöidä tarpeisiin ja työvoimaa tarvitseville aloille. Kunnat houkuttelevat nuoria lukioihin, mutta myös ammatilliseen koulutukseen, koulutuksen jalkauttamiseen perifeerisiin kuntiin ja ammattikoulutuksen arvonnostoon kaivattaisiin piristysruisketta.

Kaikki koulutus ja sen saatavuus on merkityksellistä ja alueille sekä ihmisille tarpeellista. Ei pidä ymmärtää, että jotenkin vähättelisin korkeakoulutuksen merkitystä, päinvastoin. Mutta haluaisin herättää meidät katsomaan kokonaisuutta, seuraamaan työllistymispotentiaalia ja pohtimaan onko todellakin niin, että ammattikoulutus jää keskusteluissa aina muiden jalkoihin ja tekevien käsien ja arjen osaajien merkitystä ei enää tunnusteta.

Tilanne koskettaa etenkin pohjoisia alueita, joissa haasteena on, että koulutuspaikat jaetaan useimmiten alueiden ikäluokkien koon mukaan, ei niinkään työmahdollisuuksien mukaan.

Koulutus toisi nuorta väkeä alueelle ja työpaikat saisivat heidät jäämään, jolloin positiivinen kierre olisi valmis. Työvoimapulan edessä meidän kaikkien on aktivoiduttava, myös ammatillisen koulutuksen saatavuuden puolesta.